Vainukorven Catla

Luonne


©RH Vainukorven Catla
Olen luonteeltani enemmän ajokoira, kuin bassetti. Bassetmaisia ominaisuuksia ovat tietynlainen jäynähenkisyys ja itsepäisyyteen asti menevä tahtotila. En ymmärrä yhtään kokoani; törmäilen huonekaluihin ja kaikkiin esteisiin tielläni. Pihkaa satutan ihan huomaamatta, kun leikkiessä törmään sitä päin tai läimäisen tassulla kuonoon. Olen kuitenkin kiltti alamainen ja Perämetsä-valtakunnan arvostettu matriarkka Pihka kyllä ilmaisee, milloin käytökseni ei miellytä sitä ja luimistellen siirryn välittömästi mahdollisimman matalana sen tieltä syrjään.

Ilman Pihkan seuraakin olen rohkea ja kiinnostunut kaikesta ympärilläni. Pienellä varauksella suhtaudun uusiin asioihin, mutta kun mitään pelottavaa ei tapahdu, rohkaistun välittömästi tutkimaan uutta asiaa tarkemmin. Sopeudun uusiin asioihin nopesti, enkä ole niin rutiineihin juurtunut kuin Pihka.

©RH Oma paikka tarhassa
Ihmisiä rakastan valtavasti ja innostun aina, kun saamme vieraita. Harmi, etten osaa vielä käyttäytyä emännän ja isännän asettamien tiukkojen normien tavalla ja siksi joudun sisällä pentuaitaukseen (ulkona tarhaan) eli rauhoittumaan ennen, kun pääsen tapaamaan ihmisiä. Sieltä vikisen ja uikutan, kun Pihka saa tervehtiä vieraita. Pentuaitaus ei oikeasti minua enää pitele, vaan tulen sieltä helposti yhdellä loikalla pois, mutta olen oppinut, että sinne joutuu takaisin, jos ilman lupaa poistuu. Olen erittäin läheisyydenkaipuinen ja parasta on, kun joskus pääsee sohvalle emännän tai isännän viereen köllöttelemään. En tajua, miksei Pihka yhtään välitä sylittelystä tai lähellä makaamisesta. Tykkäisin maata Pihkan viereen käpertyneenä, muttei se sulata kovin hyvin läheisyyttäni ja lepäilee mieluiten erillään minusta ja ihmisistä. Ihme erakko. Öisin se kyllä siirtyy nukkumaan emännän ja isännän väliin sänkyyn, jonne minua ei päästetä.

Temperamentiltani olen vilkas, mutta kuitenkin leppoisasti asioihin suhtautuva. Minua voisi kuvailla ihmisten eleenä: "Olankohautus". En ymmärrä, miksi kaikki jutut pitää ottaa niin älyttömän vakavasti. Olen tuonut tähän paatuneen jäykkään porukkaan eloa ja iloa. Olen koira, joka ei jätä ketään tunteiltaan kylmäksi. Tunneskaalan kaikki värit on kaivettu omistajista esiin jo ajat sitten.

Harrastukset


©RH Verijälkeen tutustumassa
Minusta on havaittavissa vahva riistaviettisyys ja into metsälle. En saanut edes ensimmäisenä kesänäni enää kulkea vapaana, koska piha reviirinä ei todellakaan riittänyt minulle ja osoitin pian taipumukseni itsenäisten tutkimusmatkojen tekoon naapurien maille. Muutamia kertoja minut noudettiin takaisin, kun jätin kutsut huomioimatta hajujen viedessä huomioni ja lopulta emännänkin oli huokaisun kanssa todettava, että "kiinni se on pidettävä". Metsässä olen itsenäinen ja nopea liikkeissäni. Jäniksiä osaan jo haeskella, mutta ylösotossa olen hieman hukassa. Ajot ovat olleet vielä melko lyhyitä, keskimäärin alle puolen tunnin tai tunnin rykäisyjä. Jäniksen helpoimmat kujeet osaan jo selvittää, mutta hiukankin haastavampi ongelma aiheuttaa epäuskoa omiin kykyihin ja herkästi jätän leikin sitten siihen. Ensimmäisen valkoisen metsäjäniksen sain saaliiksi 5.1.2014 paljaan maan kelillä. Jänikset ovat ainoa riistaeläinlaji, johon olen osoittanut kiinnostusta.

Keväällä 2013 sain ulos oman "huoneen" eli koiratarhan, jossa olen viettänyt jo monia tunteja. Tykkään häärätä aitauksessa omiani eli kaivella kuoppia, kaluta vanhoja keppejä, kiusata Pihkaa, torkkua, juoda vettä räiskien sitä joka puolelle ja vahtia naapurien toimia koirankopin katolta. Pihka yleensä on seuranani tarhassa, muttei aina. Se ei oikein viihdy pidempään tarhassa, vaikka tykkää aitaukseen menemisestä. Se kyllä varmaan johtuu vain siitä, että iltaruoka on todella usein tarjoiltu meille aitauksessa ja rutinoituneena se uskoo saavansa ruuan tai herkkuja sinne mennessään. Ihan höpöä minusta.

©RH Vainukorven Catla
Koska hihnakävelyt eivät riitä liikunnakseni, olen päässyt isännän ja emännänkin kanssa juoksemaan. Voi pojat, se vasta on elämää! Jolkottelen menemään kevyesti kuin metsäkauris, kun ihmiset hikoilevat ja puhisevat takanani. Välillä pistän vähän vauhtia niihin ja vedän innoissani valjaissa. Juoksulenkeillä tuntuu, että maailma olisi enemmän minun nopeudessani eikä yhtä hidas kuin tavallisesti.

Emäntä päätti vastoin kaikkia varoituksia opettaa minut verijäljelle. Niskakarvat tönkkönä jäljestin ensimmäisen lyhyen jälkeni keväällä emännän tuella ja nyt olen jo mennyt ihan oikean AVO-jäljen (muutaman hukan värittämänä, mutta kuitenkin!). En ymmärrä niitä sorkkia ja jäniksen nahkoja, joita jäljen lopusta löytyy. Haistelen ne, mutten mitenkään hirmuisesti jaksa ilahtua. Pihka kuulemma tekee ties mitä sadetanssiliikkeitä kaadon löytäessään (vaikka kyseessä on se sama sorkka joka kerta!). Toiset vaan tuntuvat ilahtuvan tosi pienistä asioista. Mielestäni se ruuan löytyminen viimeksi oli parempi palkkio, jos nyt sinne jotain pitää raahata. Mielummin söisin ruokani ihan kotona ilman metsässä tuoksuvien tuhansien asioiden häiriötä. Jäljestys itsessään on kyllä ihan kivaa, mutta se on vähän tylsää, kun ei voi vaihtaa kiinnostavampaan ja tuoreempaan jälkeen, kun sellaisen sieltä metsästä bongaa. Kuulemma syksyn jälkeen voi olla hankalaa saada minua pysymään jäljellä. En ymmärrä mistä ne puhuvat. Enhän nytkään pysyisi, jos saisin itse päättää?

Terveys ja turkin hoito


©RH Katla pentuna
Olen pysynyt pentuajan jälkeen melko terveenä. Ensimmäinen vastoinkäymiseni oli jo ihan pienenä pentuna joulu-tammikuussa 2012, jolloin huomattiin pieni patti virtsarakon lähellä. Eläinlääkäri tutki patin ja siitä otettiin näyte. Näytteestä löytyi histiosytoomasoluja, mutta myös eopsifiilisoluja, jotka kuulemma viittasivat ärsytysreaktioon. Saatiin resepti antibiooteille ja lisäksi patin päälle laitettiin pari kertaa/vrk antibioottivoidetta.

Olen nyt yli 15 kk ikäinen ja kehoni alkaa olla aikuisen koiran. Lihaksisto ja kulmaukset vielä kehittyvät, mutta muuten paketti alkaa olla kunnossa. Ensimmäinen juoksu alkoi melko myöhään, ehdin täyttää yhden vuoden ja yhden päivän ennen juoksun alkua (18.10.2013). Juoksun jälkeen sain ikävän ripulitaudin, jonka selätykseen tarvittiin kaksi antibioottikuuria. Ruokahaluni on hyvä, enkä oksennellut pentuaikana tai sen jälkeen mainittavasti.

Turkkini on erittän helppo nypittävä (vaikka nypittävää onkin paljon). Karva on piikkisuoraa eikä yhtään villavaa. Väriltään turkki on tumman punaruskea. Pihkalla on vaaleampi, taipuisampi karva ja se kasvaa pidemmäksi kuin omani, joka alkaa irrota viimeistään noin 3-4 cm mittaisena. Minut on pesty kokonaan shampoolla vain muutamia kertoja. Olen siisti ja maavarani ansiosta ei edes alusta sotkeennu, päinvastoin kuin Pihkan, joka joutuu melkein joka kerta lenkin jälkeen suihkuteltavaksi kuraisimmilla keleillä.

©RH Pihka ja Katla veneessä
Olen bretagnenbassetiksi todella korkea säältäni. Tarkka mitta ei taida olla tiedossa, mutta 50 cm on mennyt rikki. Minulla on rotusääret ja olen hirmuisen ylpeä niistä. Noin 32 cm korkea Pihka kulkee kevyesti altani. Rungoltani olen kevyt ja sirohko, vaikka etuosa on jo saanut lisää massaa ja lihakset kehittyneet pentuajoista. Painoa on noin 20 kg. Liikkumiseni on erittäin vaivattoman näköistä.

Kynsien leikkauksesta en kauheasti pidä. Etenkin etutassut vetäisen refleksinomaisesti pois saksien tieltä ja saatan jopa näykkäistä ilmaan. Emäntä leikkaa kynnet vastustelustani huolimatta eikä säikähdä uhitteluani. Haluan olla kynsien leikkuun ajan seisoma- tai istuma-asennossa. En voi sietää selälleen väkisin kääntämistä enkä kynsisaksien lähestyessä todellakaan suostu olemaan makuuasennossa.


Katlan muistelmat pentuajoilta ovat luettavissa täältä >>

4 kommenttia:

  1. Reija, kirjoitat tosi hauskasti. Näitä juttuja lukee hymy suupielessä. Kiitos.

    terveisin "poikakennelin" emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Koetan jatkaa samaan malliin :)

      Poista
    2. Hmmm - toi anonyymi kirjoittaja on Topin, Rikin ja Eetun emäntä, mutt se ei osaa laittaa omaa nimeään näkyviin.
      Hauskaa seurata Pihkan ja Katlan touhuja.

      Poista
    3. Ei tuo mitään. Kehuja lukee mielellään "anonyymeiltäkin" :) Sun pitää avata joku tili (esim. google) itsellesi, niin silloin voit jättää oman tassunjäljen selvemmin haisteltavaksi tai sitten valita tuo Nimi/URL osoite tuosta "Vastaa käyttäjänä:" -valikosta ja kirjoittaa siihen nimikenttään sun nimimerkki tai nimi, URL osoitteen voi jättää tyhjäksi ellei ole mitään omaa kotisivua käytössä.

      Poista