Katlan muistelmia pentuajoilta

©RH Vainukorven Catla
Heips, Mie oon Katla, katalaksikin haukuttu. Rekisterissä etunimeni kirjoitetaan hienosti
C-kirjaimella, koska kuulun Vainukorven
C-pentueeseen. Arkisemmin se kirjoitetaan K:lla kuten lausutaankin. Mielipuuhiani on "isosisko" Pihkan seurailu ja härnääminen. Sen pinna on tooosi pitkä, mutta kun se hurjistuu, niin on paras ottaa käpäliä toisen eteen ja vikkelästi. Tulin Pohjois-Savon nurkilta tänne rannikolle. Lähtiessä siellä oli ihan talvista, lunta ja pakkasta (parhaimmillaan -25°C), mutta täällä keli muuttui tosi nopeasti leudoksi. Melkein kaikki lumi katosi, enkä oikein tajua minne nyt pitäisi hoitaa asiat, kun se valkoinen alusta pienenee vaan. En voi käsittää miksei se häiritse Pihkaa! Toisaalta nyt ei tassut ja mahanalus palele juurikaan ja tarkenee olla ulkona tosi kauan!

Hajut kiinnostavat minua kovasti, mutten todellakaan jaksa nuuhkia yhtä paikkaa niin kauan kuin Pihka. Se jämähtää kirsu johonkin jäätyneen ruohonkorren juureen ja joudun steppaamaan aikani paikoillani, ennen kun emäntä nykäisee mokoman matkan hidastajan liikkeelle. Toisaalta en vielä oikein ymmärrä, miksi meidän pitää lähteä pois päin pihapiiristä ja tuttujen hajujen luota. Ainakin hermostun herkästi, jollen erota reviirini hajuja hetkeen. En tajua miksei minua ymmärretä, kun vikisen suloisesti (ehkä hieman ujellan, ulisen ja haukun) ja yritän vihjata riuhtomalla hihnassa, etten haluaisi kävellä enää kauemmas. Siis kukaan ei jää vahtimaan pihaa! Käsittämätöntä! Kotikotonani vähintään Lumo-täti jäi ärisemään tunkeilijoille.

©RH Ruokakuppi tuntuu aina olevan tyhjä
Ruoka täällä on hyvää. Ihmeellistä, että ne tiesivät lempiruokanikin heti kun saavuin tänne? Välillä ruuan sekaan on laitettu piimää, raejuustoa, raakaa lihaa (jauhelihaa, peuran/hirven retalelihaa) ja joskus maksalaatikkoakin. Pitää kyllä olla hirmu tarkkana, kun Pihka on heti tyhjentämässä minunkin kipponi, jos vaikka vaan vilkaisenkin kipolta toiseen suuntaan. Ilmeisesti parasta on ahmia kaikki heti kerralla, muuten ruokaa saa vasta monen tunnin odotuksen jälkeen. Sitä en myöskään oikein tajua, kun minua jatkuvasti kutsutaan "lörppähuuleksi". Erityisesti isäntä ärisee joka kerta, kun olen käynyt vesikupilla ja pyyhkii lattioita perässäni kiroten sukujuuriani (Vaqueyras isää). Kummallista.

Emäntä ja isäntä ovat jatkuvasti kimpussani. Aina pitää olla leikkaamassa kynsiä, putsaamassa korvia, "harjaamassa" lyhyttä turkkiani, kuivaamassa tassujani sisään tullessa (hei haloo, siellä on kuitenkin pakkasta!), vaatimassa silmiin katsomista ennen ruuan antamista ja ulkonakin pitää jatkuvasti tulla kutsusta luokse (siitä saa lähes aina namin, joten sikses ihan kannattavaa). Pihka on aina brassailemassa taidoillaan ja nauraa partaansa, kunnen aina heti käsitä mitä minulta TAAS odotetaan.

Aina kun jotain uutta, ihmeellistä tai kummallista tapahtuu, saan hikan. Se on tosi ikävä tunne, kun koko kroppa hytkyy hikan tahdissa. Erityisen jännä on ns. tuplanikotus, joka on tavaramerkkini. Pihka ei hikkaa koskaan. Hikkaan myös aina syömisen jälkeen. Pihka kuulemma pentuna hotki ruokansa niin sukkelaan, että yökkäsi ruuan välittömästi syömisen jälkeen ulos ja sitten söi uudelleen. Pitäisiköhän tuota kokeilla? Jos sillä tavalla ruokaa saisikin syödä tavallaan enemmän. En taida viitsiä. Hikassakin on riittävästi kestämistä.

Auto pelotti ensin ihan hirveästi. Siellä on sellainen kova meteli koko ajan (ihan kuin iso koira murisisi). Uikutin ja yritin päästä ulos häkistäni onnistumatta. Pihka vaan torkkui viereisessä häkissä, joten nyt jo uskallan ottaa rennommin matkat. En kyllä vieläkään ole varma, että onko se turvallista. Yleensä autolla kuitenkin päästään jonnekin kivaan paikkaan uusien kokemusten luokse, joten matkanteko lienee silti ihan kannattavaa.

©RH Katla ja lumileikit pihalla
Pihkan kanssa on muuten kivaa, mutta se on toisinaan ihan käsittämättömän hölmö lelujen ja ruuan suhteen. Olen oppinut kannusteni kautta, että se kannattaa kiertää TOSI etäältä, jos sillä on joku herkulliselta tuoksuva luu tassujensa välissä. Jos silloin menee edes hiukan nuuhkaisemaan tarkemmin (en edes haluaisi sen hikistä luuta), niin se ärjäisee minulle kuin olisin pahempikin varas. Todella ilkeää käytöstä!

Olen nähnyt paljon lauman ulkopuolista porukkaakin, siis sekä kaksi-, että nelijalkaisia. Olen ollut jo paikallisessa pentutapaamisessa, jossa tapasin hurjan määrän erilaisia pentuja. Ensin ujostelin, mutta pian juostiin kilpaa myymälän herkkuhyllyjen välissä. Pihka ei tuonne tullut, vaan jäi kotiin nukkumaan. Sikäli olin hermona, koska olen jo tottunut ottamaan mallia Pihkasta. Nyt sisko ei ollut kertomassa, miten kuuluu toimia, ja siksi olin ensin vähän ulalla.

Kerron taas myöhemmin itsestäni täällä lisää. Nyt pitää mennä käymään ruokakupilla, kun kuulostaa siltä, että emäntä on sitä vihdoin täyttämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti