sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Mejä-kuumetta 90°

©RH Minun. Sorkka.
Varhaista kevään tuloa ihmetellen, mejä-kausi on nyt aloitettu. Teimme eilen iltapäivällä jäljet molemmille koirille täysin sulaan ja erittäin riistarikkaaseen maastoon. Talvesta ei näkynyt montaa merkkiä maastossa. Ojissa on vielä jäätä ja kylmän kallion rinteessä oli sulamisvesistä jäänyt jäljelle liukas jääkenttä, mutta muuten kevät haisee jo voimakkaasti, vaikka eletään vasta maaliskuun alkua. Maastossa oli paljon sorkkaeläinten jälkiä sekä jäniksen ja metsäkanalintujen jätöksiä. Pihkan jäljen lopussa maassa oli paljon valkoista jäniksen karvaa ja alueella selvästi oli jäniksen syönnöspaikka.
©RH Metsäjäniksen karvaa
Uskomatonta, mutta viime vuonna tein ensimmäiset jäljet maastoon huhtikuun lopulla. Tarkemmin ajateltuna en ole tainnut ennen pääsiäistä koskaan ennen päästä vetämään verijälkeä koirille. On todella harvinaista, että ajokausi on tuskin viety loppuun, kun jo aloitetaan jo mejä-kausi. Tänä vuonna oltaisiin voitu melkein koko (lumeton) talvi tehdä verijälkeä, mutta koska molemmat harrastukset vievät paljon aikaa, ei ole mielekästä harrastaa niitä rinnakkain. Tai näin olemme asian kokeneet. Lisäksi koirille on hyvä erotella selvästi harrastusten rajat, tai ainakin, kun kyseessä on ajava koirarotu. Jäljelle treenaamisen suurin haaste meille on koiran uskollisuus jälkityölle. Ajava koira todella herkästi vaihtaa tuoreeseen riistajälkeen ilman, että sitä vielä sekotetaan harrastamalla ristiin molempia lajeja. Tämä koskee etenkin Katlaa, jonka ura mejässä on hyvin alussa ja jonka vahvuudet tulevat näkymään varmasti enemmän ajoharrastuksessa kuin haavoittuneen eläimen jäljitystyössä.
©TU Katla lähdössä jäljelle
Teimme jäljet miehen kanssa yhdessä Haren maastoon. Jäljet vanhenivat noin 20 tuntia. Pihkan jälki oli reilun voittajajäljen mittainen (1,5 km) ja siinä oli kaikki VOI-luokalle vaaditut tapahtumat. Ensimmäiselle kulmalle teimme verettömän katko-osuuden. Katlan jälki oli yksikulmainen ja vain 250 metriä pitkä. Ensimmäinen osuus oli 100 metriä ja 90 asteen kulmamakauksen jälkeen kaadolle mentiin pienellä kaarroksella 150 metriä. Halusimme satsata Katlan kevään ensimmäisen jäljen laatuun eikä pituuteen, koska koiran jälkikokemus on vielä hyvin vähäistä ja lisäksi talven ajoharrastus olisi saattanut heikentää sen kiinnostusta verijälkeen. Tämä siis siitä huolimatta, että viime vuonna Katla osallistui avoimen luokan mejä-kokeeseen. Parempi lähteä silti tauon jälkeen aina riittävän helpolta tasolta, jottei koiralle tule epäonnistumisen kokemuksia.
©TU Katla kulma-makauksella
Toimin Katlan ohjaajana jäljellä ja mies kulki "tuomari-oppaana" perässämme. Ennen jäljelle menoa koiran käytös oli rauhatonta. Se "piippaa" todella herkästi muutenkin ja metsän läheisyyteen tuleminen nostaa kierroksia. Talutin koiraa hetken tiellä ja koetin rauhoittaa tilannetta siinä onnistumatta. Tai siltä itsestäni tuntui, koska metsän puolelle mennessämme koira hinasi minua voimakkaasti. Jotain kuitenkin tapahtui ennen lähtöä, koska koira pysähtyi haistelemaan maata ja lähestyi alkumakausta vetämättä. Pysäytin Katlan alkumakaukselle ja osoitin sen ja jäljen alun koiralle. Annoin käskyn "Etsi". Koira lähti epävarmasti "huojuen" liikkeelle ja pysähtyi heti noin 5-10 metriä makaukselta. Olin jo valmis antamaan käskyn uudelleen, mutta Katla laski kuonon maahan ja jatkoi jäljestystä. Yllättäen jäljestysvauhti oli sopivaa, enkä joutunut jarruttamaan koiraa ensimmäisellä osuudella. Kulmamakaukselle tultiin suoraan ja se merkattiin pysähtymällä haistelemaan. Kehuin koiraa. Makaukselta se jatkoi suoraan samaan suuntaan huomaamatta kulmaa. Noin 10 metriä kulmalta pysähtyi ja otti katsekontaktin minuun. Annoin kehoituksen "Etsi", josta palasi takaisin kulmalle löytäen jatkon itse. Hyvä.
©TU Kaatoa tutkimassa
Toinen kaareva osuus kuljettiin hieman reippaampaa nopeutta (jarrutin nopeutta hetkittäin). Katlan jäljitystyyliä voisi kuvailla vähän pomppivaksi ja se tekee pientä siksak-kuviota jäljen päällä. Ennen kaatoa haisteli hetken jotain muuta hajua jäljen sivussa, mutta palasi ilman kehoitusta jäljelle. Kaato löytyi ongelmitta ja merkkasi sen pysähtymällä viereen haistelemaan. Kaatona oli peuran sorkka ja aamuruoka rasiassa. Katla ei koske kaatoon ennen kuin ohjaaja osoittaa sen olevan ns. turvallinen. Pihkan merkkaustyyli on ollut aina enemmän "kiinnikäyvä".

Olin todella tyytyväinen Katlan jäljestykseen, koska olin odottanut suurempaa taantumista ajokauden jäljiltä. Tästä on mukava jatkaa treeniä sen kanssa.
©RH Pihka ja ilmavainu jäljen alusta (kiven takana on alkumakaus)
Sitten oli Pihkan vuoro, jonka ohjaajana toimi mies. Pihkan heikkous käy ilmi heti jäljestyksen alussa, kun se lähtee hirmuisella innolla jäljelle ja into muuttuu hetkittäin hosumiseksi. Tälläkin kertaa jälkityön ainoat vaikeudet olivat alussa ensimmäisellä suoralla olevan makauksen lähellä. Jo ennen makausta koira pyöri jäljen päällä ja merkattuaan makauksen lähti häntä voimakkaasti heiluen takaisin samaan paikkaan. Todennäköisesti jäljestys vaihtui jäniksen yöjälkien selvittelyksi. Emme harjoitusjäljellä antaneet koiran jatkaa puuhailua jäniksen jäljillä, vaan palautimme koiran makaukselle. Todennäköisesti tästä olisi kehittynyt kokeessa hukka, mutta koska tilannetta ei katsottu loppuun, niin asiasta ei voi olla varma. Koiran käytös kyllä viittasi vahvasti jäniksen jälkeen.
©RH Tuletko jo?
Palauttamisen jälkeen Pihka jatkoi jäljestystä unohtaen riistan. Ensimmäiselle kulmalle tultiin hienosti ja koira aloitti välittömästi lenkittämisen. Veretön katkokulma selvitettiin mielestäni erinomaisesti lenkittämällä alue ja koirasta näki, että se teki työtä jäljen uudelleen löytämiseksi. Pihkan tyyli on katkon suhteen metsästyskoiralle tyypillinen, eikä se käytä jäljentekijöiden jälkiä katkon selvityksessä. Toinen makaus oltaisiin todennäköisesti ohitettu kokeessa, harjoitustilanteessa mies jarrutti koiran makaukselle, jonka haisteli. Molemmat jälkimmäiset kulmat Pihka lenkitti isohkolla kaarteella ja 3. ja 4. makaus merkattiin erinomaisesti pysähtyen ja haistellen. Kaadolle suoraan, jonka omisti ottaen suuhun. Arvio tuloksesta kokeessa olisi VOI2 pisteillä 36(-37).
©RH Pihka ja suuri ilo sorkasta
Hieno alku mejä-kaudelle. Pakko tässä on hymyillä, kuten Pihkakin tekee selvästi ensimmäisessä blogikirjoituksen kuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti