maanantai 30. huhtikuuta 2012

Simaa ja serpentiinijälkeä



Saimme ihanaisen kevätsään tänne vappua edeltäväksi viikonlopuksi, joka suorastaan kutsui jäljentekoon. Aurinko paistoi molempina päivinä eikä tuultakaan ollut liiaksi. Pidin tarkoituksella viime viikonlopun taukoa jäljestä, koska en halua kylläännyttää Pihkaa liialla treenillä. Halukkuutta olisi jäljentekoon ollut, mutta tosiaan parempi on ihan itsensäkin takia pitää välillä taukoa.

Tällä kertaa sain miehen mukaan verettäjäksi ja veimme jäljen automatkan päähän. Yleensä pyrin tekemään jäljen lähistölle eli kävelymatkan etäisyydelle, mutta nyt kun Pihkalle pitää tehdä voittajajälkeä, niin sen pituus rajoittaa maastonvalintaa. Alue on erittäin riistarikas, olemme joka kerta nähneet riistaa, joko jäljenteon aikana tai sitten jäljestyspäivänä. Tälläkin kertaa ennen jäljestystä näimme autosta metsäjäniksen, jolla oli vielä valkoinen hännäntupsu, vaikka selkä olikin jo tumman ruskea. Aikaisempia näköhavaintoja on mm. peuroista ja kerran hirvestä. Tarkalleen tähän maastoon olemme tehneet jäljen vain kerran aikaisemmin.

Ratamestarin luonnos jäljestä

Koska koekauden aloitus on nurkan takana, teimme noin 1,3 km pitkän jäljen, jonka annettiin vanheta noin 22 tuntia. Verta käytettiin vastaava määrä kuin koejäljellä ja muutenkin jäljen tapahtumat vastasivat koejälkeä. Ohjasin Pihkan alkumakaukselle, jota koira jäi nuolemaan. Näytin jäljen suunnan koiralle, jonka jälkeen edettiin maavainulla melko jälkitarkasti ensimmäiselle makuulle. Valitettavasti Pihka meinasi ohittaa makauksen vasemmalta ja jarrutin koiraa. Silti koira meni yli makauksesta. En tiedä oliko hyvä, mutta palautin koiran makaukselle ja näytin, että olin kiinnostunut siitä. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi vain antaa ohittaa makaus? No tehty mikä tehty. Heti ensimmäisen makauksen jälkeen Pihka teki noin 10-15 metrin tarkistuskaarroksen jäljen sivuun, mutta palasi itse takaisin jäljelle. Tästä jatkettiin tarkasti ensimmäiselle kulmalle, jolla tehtiin laajahko lenkki. Toinen makaus oli tiheämmän alueen jälkeen rinteessä ja sen Pihka osoitti ensin pysähtymällä ja kehujen jälkeen nuolemalla.

Toisella kulmalla oli katko, jolle tultiin hieman jäljen sisäpuolen sivussa. Oli lähellä ettei Pihka oikaissut, mutta kävi kuitenkin jäljen lopussa, josta lähti heti tekemään lenkin oikeaan suuntaan. Palasi kuitenkin takaisin ja meni paluujälkeä kulmalle, josta lenkki sivuun ja löysi jäljen jatkon. Seuraavalle makaukselle edetiin hyvin jälkitarkasti ja Pihka myös merkkasi hienosti makauksen (pysähtyi nuolemaan). Kolmannen makauksen jälkeen maasto muuttui kallioisemmaksi. Viimeisellä kulmalla tehtiin taas pieni lenkki (tämä kuitenkin tarkoituksenmukainen, toisin kuin ensimmäinen), jolta jatkettiin neljännelle makaukselle, josta hätäisesti yli. Jarrutin ja koira palasi makaukselle, jolle pysähtyi nuolemaan. Tämän korjausliikkeen uskon olleen hyväksi, toisin kuin ekan makauksen, jolloin puutuin liikaa koiran työhön. Loppujälki mentiin jälkitarkasti, kaadolle aavistuksen sivusta, jolle pysähtyi ja otti sorkan suuhun. Ja välittömästi jatkoi sorkka suussa matkaa! Ei siis Pihkalle tyypillisesti edes näytellyt kaatoa, vaan omi sen :O

Jotenkin tuntui, että Pihkalla oli vähän "vappu-fiilis", koska hosui enemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Kaksi ensimmäistä osuutta jouduin jarruttamaan menoa, kolmas mentiin täydellisellä nopeudella ja viimeisellä lisättiin taas nopeutta. Intoa siis on ja se lisää virheiden todennäköisyyttä, kun koira häslää (huom. bassetin omistajan näkökulmasta). Ulkopuolisen silmin Pihkahan on rauhallisuuden perikuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti