maanantai 21. elokuuta 2017

Ajohaukkua stereona

Pitkä kesätauko on jälleen ohi. Eilen molemmat koirat pääsivät etsimään jäniksen hajuja metsästä. Uusimme kesällä tutkapanta-kalustoa ja nyt väliaikaisesti käytössämme on kaksi pantaa. Siispä ensimmäistä kertaa ikinä laskimme molemmat koirat yhtäaikaa maastoon. Koska Pihka ei varsinaisesti hae, se kulki irti lähistöllä pannalla varustettuna. Emme siis vaivautuneet viemään sitä edes eri alueelle. Kiinnostuneena pohdin, mahtaisiko se mennä sieppaamaan Katlan ajon, mikäli nuorempi koira jäniksen liikkeelle saa.
©RH Pihkaa ei jahti nappaa, Katla etäämpänä hakulenkkien välillä
Menimme Lonsin maastoon ja koirat laskettiin irti noin 6:30. Olisihan sinne aiemminkin voinut mennä, mutta lähtökohtaisesti haluttiin pitää ensimmäinen "jahtipäivä" lyhyenä. Oikeasti syy oli, ettei päästy ennen viittä ylös sängystä. Etukäteen oli tiedossa, että lämpötila pakottaisi lopettamaan hommat yhdeksän aikaan.

Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana Katla teki hienosti kolme kylmähakulenkkiä, joista viimeisellä pysähteli enemmän. Tuli kuitenkin luoksemme ottamaan vauhtia, ja siirryttiin metsätietä eteenpäin ohjaten hakua. Pihka keskittyi lähinnä ruohonkorsiin ja tienvarren ojien tuoksujen erittelyyn. Sillä ei ollut tarkoitustakaan lähteä metsänpuolelle. Huoh.

Aamuseitsemältä Katla löysi jäljet ja kuultiin herättelyt. Pihka terhakoitui ja kuunteli tarkasti haukkuja. Lähti etenemään tietä pitkin Katlan haukkua kohti, mutta jäi kuitenkin aloilleen noin 100 metrin päähän meistä. Ylösotto tapahtui 20 minuuttia jälkien löytymisestä. Jänis säntäsi heti tielle ja suoraan tietä pitkin reteästi 1,5 km. Aika vauhdit se koiralta sai, Katla paineli tietä 20 km/h nopeutta. Ja tielle se sitten hukkui. Ajo loppui alle kymmenessä minuutissa. Siirryttiin kävellen autoa ja hukalla olevaa koiraa kohti. Pihka tyynesti sipsutti seurassamme, eikä edes reagoinut tiellä olevaan tuoreeseen hajujälkeen?! Katla tuli hukalta autolle, josta kytkettiin se.

Koska ensimmäinen erä loppui aiemmin kuin olimme suunnitelleet, päätimme viedä Katlan vielä toiseen maastoon. Vinkui puhdasta intoa, kun otin sen takaluukusta ja se tajusi pääsevänsä vielä irti. Laskettiin Katla hakemaan montun reunamille noin kahdeksalta. Pihkakin kulki mukanamme, mutta se tyytyi saalistamaan marjoja lähipuskista. Katlan hakiessa joimme termarikahvit ja söimme eväsleivät. Katla löysi jäniksen piilostaan alle viiden minuutin irtiolon jälkeen (etäisyys 250 metriä). Oli ehtinyt siihen mennessä tehdä kaksi pientä hakulenkkiä, joista jälkimäisellä törmäsi eläimeen. Pihka ei vaivautunut edes nostamaan kuonoaan mustikkapensaasta, vaikka ajo kulki 200 metrin etäisyydeltä meistä.

Katlan ajaessa jänistä päätin kävellä metsäuraa edemmäs sienten löytymisen toivossa. Myös Pihka päätti lähteä jaloittelemaan ja käyskenteli tien tuntumassa metsän puolella. Sieniä en ehtinyt vielä löytää, kun Pihka aloitti jo herättelyn. Olin 100 % varma, että se löysi Katlan ajaman jäniksen yöjäljet. Pihka jatkoi työskentelyä yöjäljillä, kun palasin sienikierroksen jälkeen miehen luokse. Naureskeltiin, että kohta Pihka tulee makaukselle, jolta Katla kaivoi jäniksen jo yli puoli tuntia sitten.

Hämmästyksemme oli suuri, kun lopulta Pihka sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki ihan eri reittiä kuin Katlan jänis. Hetken seurattuamme tulimme siihen lopputulokseen, että Pihka oli löytänyt toisen eläimen, joka päätellen pienestä alueesta ja koiran etenemisestä, oli kesän poikanen.

Kuunneltiin siis hetken ajohaukkua stereona, kun Katla ajoi montulle siirtynyttä jänistä ja Pihka kiersi verkkaisesti lähempänä meitä. Aika mielenkiintoista oli nähdä, miten koirat reagoivat toisiinsa maastossa. Yllätyin siitä, ettei Pihka pyrkinyt menemään Katlan ajoon mukaan. Silti se sitten mustikoita tarpeeksi nauttineena päätti lähteä vielä etsimään jänistä. En ymmärrä kyseisen koiran sielunmaisemaa pätkääkään. Katla häiriintyi lievästi Pihkasta ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä sitä ei Pihkan puuhat enää kiinnostaneet.

Saimme koirat helposti kiinni yhdeksän aikaan. Katlalla oli juuri pidempi hukka ja noh, Pihkan kanssa leikin hetken hippaa, kun se vasta oli alkanut lämmetä ajopuuhiin. Onneksi se on kohtuullisen hidas etenemään ajossa.

Suruksemme Katlan etutassujen anturat olivat näinkin lyhyen päivän jälkeen vereslihalla. Nahka oli lähtenyt kesimään molempien etutassujen sivuilta. Mukava aamu päättyi siis tassujen putsaamiseen ja pihkasalvan käyttöön. Laitoin myös tassusiteet ja kaulurin, ettei pääse nuolemaan niitä. Nyt seurataan tilannetta ja toivotaan, että lähtee paranemaan. Ennen sitä ei ole sen kanssa asiaa metsään.

torstai 17. elokuuta 2017

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää miettimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.
©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut
Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kolme naista koirineen metsässä

©J-S Inkinen, Katla alkumakauksella
Viime viikonloppuna mejäiltiin naisten kesken. Pyhärannan Metsästysyhdistyksen mejä-tapahtumassa sovittiin Tirrin ohjaajan kanssa yhteistreeneistä. Nyt viikonloppuna saimme aikataulut sopimaan, ja lisäksi sain houkuteltua mukaamme Katlan leikkiseuran eli Ansan omistajineen.

Lauantai-illalla teimme jäljet lämpimässä säässä kolmelle koiralle. Katlalle tehtin melkein AVO-luokan mittainen (750 m) jälki, Ansalle noin 60 metrin mittainen kaaren muotoinen jälki ja Tirrille AVO-luokan mallinen, mutta vain noin 300 metriä pitkä jälki.

Sunnuntaiaamulla herätys oli viideltä, jotta koirat saivat jäljittää mukavassa lämpötilassa. Yhdeksään mennessä lämpötila oli jo 20 asteessa, mutta siinä vaiheessa meidän treenit olivat jo ohitse.

Katla pääsi ensimmäisenä maastoon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöön, joka oli hallittu, mutta innokas. Ensimmäinen osuus tarkasti kulmalle asti, jossa ylitti makuun ja teki pienen kiepin sen ympäri, josta jäljen jatkon suunta tarkentui. Makaus jäi siten merkkaamatta. Toinen osuus tarkasti lukuunottamatta pieniä tarkistuspistoja kallioisemmalla osuudella. Kulmalle suoraan, jolla olevan makauksen merkkasi pysähtymällä.

Viimeisen osuuden alussa harhauduttiin riistanjäljille, ja jäljelle palauttamisen jälkeenkin Katlan työ ei ollut vakuuttavaa (eteni jäljen sivussa tai heiluen jäljen molemmin puolin). Kaadolle silti päästiin, ja sen merkkasi pysähtymällä sekä  katsomalla ohjaajaan.
©RH Ansa ja ohjaaja alkumakauksella
Ansa oli ensikertalainen, ja sille oltiin tehty helppo jälki peitteisempään maastoon. Koira jäljitti selvästi ihmisjälkeä alkumakaukselle mennessä. Ohjaaja näytti Ansalle alkumakauksen, jota jäi tutkimaan haistellen. Ohjatusti koiralle näytettiin seurattava jälki, jota lähti etenemään hieman epäröiden. Veren haju selvästi ihmetytti koiraa, ja muutamia metrejä edettyään se päätti vielä toisen kerran käydä tarkistamassa alkumakauksen. Tästä rohkaisulla uudelleen liikkeelle, ja uuden alun jälkeen koira selvästi tajusi idean. Ansa eteni hyvin omatoimisesti jälkeä, vaikka selvästi toivoi ohjaajalta rohkaisua. Vain kerran Ansa harhautui jäljen sivulle, ja siitä se ohjattiin takaisin jäljelle.
©RH Ansa kaadolla
Kaadolle Ansa tuli tarkasti, jossa ollut sorkka selvästi ilahdutti sitä. Ansa otti sorkan suuhun, ja vei sen sivummalle kaadolta. Ohjaajan kannattaa sanallisesti innostaa koiraa enemmän. Selvästi koira tykkäsi jäljestämisestä, ja palkkaantui vahvasti kaadolla olleesta sorkasta. Seuraavalla kerralla Ansaa ehkä joutuu jo jarruttamaan.
©RH Tirri tietää minne jälki suuntaa, ohjaaja vain seuraa perässä
Tirri oli viimeisenä vuorossa. Sille tämä oli toinen jälki, ja koska edellisellä kerralla meni tosi hyvin, uskalsimme tehdä sille nyt myös pari makausta jäljelle. Ei meinattu kyllä päästä jäljelle asti ollenkaan, koska kaadon paikka oli merkattu vähän sinne päin, ja yritin etsiä sitä muutamia kymmeniä metrejä liian aikaisin (emme nähneet kaadolle ohjaavia merkkejä ensin missään). Onneksi emme kaadon paikkaa etsiessämme astuneet jäljen päälle. Tuskan hiki jo tuli, mutta lopulta kaadon paikka löytyi. Vaikka olen tehnyt lukemattomia jälkiä, niin näköjään kaadon paikan merkkaamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota.
©RH Tirri kaadolla
Tirrille näytettiin alkumakaus, jonka haisteli. Ohjatusti liikkeelle. Tirri jäljitti tarkasti ja nopeus hieman edellistä kertaa kasvaneena. Selvästi koira tietää jo, mitä sen pitää tehdä. Ensimmäinen kulma ulkopuolelta ohi ja kaartaen toiselle osuudelle. Toinen kulmamakaus pysähtyen haistelemaan. Viimeinen osuus tarkasti kaadolle asti, johon Tirri jäi häntä vinhasti heiluen odottamaan kehuja.
©RH Tirrin häntä heiluu kaadolla
Ohjaaja kulki hieman liian lähellä koiraa, johon jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Koira ei selvästi tarvitse ohjaajalta suorituksen aikana enää tukea, vaan selvittää hyvin omatoimisesti jälkeä. Innostaa saa, mutta parempi antaa pääsääntöisesti koiralle enemmän tilaa työskennellä itsenäisesti.

Meillä naisilla oli oikein hauskat ja opettavaiset jälkitreenit. Luonnoneläimiä ei näkynyt, vaikka merkkejä riistasta maastossa nähtiinkin. Lieneekö syy siinä, kun emme malttaneet montaa hetkeä hiljaa olla :)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Ei yhtä ilman toista

Kesäkuun alussa rapsuttelin Pihkaa ja käsi osui yhteen sen nisistä. Sen alla tuntui kova möykky. Minun ei tarvinnut edes googlettaa, kun jo tiesin.
©RH Pihka sairastaa
Ennen juhannusta eläinlääkärikäynnillä asia vahvistettiin. Koiralla oli nisäkasvain ja hoidoksi suositeltiin nisän poistoa leikkaamalla. Lisäksi ehdotettiin koiran sterilointia, joka pienentää kasvainten uusiutumisriskiä.

Vaikka nisäkasvaimet ovat kohtuullisen yleisiä vanhemmilla leikkaamattomilla nartuilla, väkisinkin tuntui kohtuuttomalta joutua taas samaan tilanteeseen, jossa olimme noin puoli vuotta sitten. Toisaalta oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Pihka leikattiin tänään. Se oli jo eläinlääkäriaseman parkkipaikalla tajunnut, mihin sitä oltiin taas viemässä. Mies vei koiran aamulla vastaanotolle, missä se rauhoitettiin ja nukutettiin. Sinnikkäästi Pihka oli koettanut pysytellä hereillä, mutta lopulta lääkkeet saivat koiran nukahtamaan. Iltapäivällä koira haettiin kotiin.

Pihka yllätti meidät olemalla huomattavasti "kovempi luu" kuin Katla. Tietysti se oli pökertynyt lääkeaineista, mutta toisaalta se myös reippaasti pysytteli pystyssä ja vaati ruokaa! Katlahan vain närppi sille annettua ruokaa ja ensimmäiset päivät paastosi. Olin keittänyt Pihkalle riisi-jauhelihaa, jota se söi hyvällä ruokahalulla.
©RH Pihka
Pihkan kohdalla on vaikeampi muistaa varoa sen kuntoa leikkauksen jälkeen, koska koira ei näytä kipuja tai heikkouttaan. Silti se on kipeä. Meidän ihmisten täytyy nyt suojella sitä sen sisukkaalta ja kovalta luonteelta.