sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Basset SM-ajokoe, Ilmajoki

Kulunut viikko on ollut hektinen, enkä ole koko aikaa ollut edes Suomessa. Tästä syystä viikko sitten käydyn bassettien SM-ajokokeen koostaminen blogiin luettavaksi on viivästynyt.

Tämän vuoden mestaruustaistelu käytiin Pohjanmaalla, ja kokeen keskuspaikkana oli Riistavalli, Ilmajoen metsästysseuran maja. Riistavalli tarjosi toimivat tilat sekä kokeen viralliselle ohjelmalle, että bassetväen majoittautumiselle ja rentoutumiselle koetta edeltävänä iltana.
©RH Mestari 2017, Fragola Ursus Upeus
Saavuimme lauantaina noin viiden jälkeen Riistavalliin. Keli oli kostean kylmähkö, ja maanpinta oli jäässä, vaikkei pakkasta ollut. Valitsimme päärakennuksen läheisyydessä olevista hirsimajoista yhden ja asettauduimme tavaroinemme sinne. Kävimme sytyttämässä tulen saunan pesään. Saunan lämmetessä söimme päärakennuksessa tarjolla ollutta nakkikeittoa, joka maistui pitkähkön ajomatkan jälkeen hyvältä. Illan edetessä paikalle saapui lisää kokeeseen tulijoita, vaikka osa olikin päättänyt saapua vasta itse koepäivänä.
©RH Riistavalli, Ilmajoki
Seuraavana aamuna keli tuntui märemmältä, vaikka ilmassa haisi pakkanen. Kokeeseen oli ilmoittautunut yhteensä kahdeksan koirakkoa, joista yksi joutui perumaan tulonsa koiran tassuongelmien vuoksi. Ylituomari Jarmo Saarelan puhuttelu alkoi seitsemältä.
©RH Viime vuoden mestari Tuiskupolun Smilla
Puhuttelua ennen koiranohjaajat veivät koiriensa rekisteri- ja rokotustodistukset tarkistettavaksi. Koemaastot tuomareineen arvottiin seuraavasti:

P.joki/Hauskamaa: petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus, "Teuvo"
Rustari: bretagnenbassetti, uros, Joker Des Gras Cevenols, "Jokke"
Palolahti: bretagnenbassetti, narttu, Vainukorven Catla, "Katla"
Keskinentie: bretagnenbassetti, narttu, Meccala Niiskuneiti, "Nuusku"
Viitalanpalo: bretagnenbassetti, uros, Onnensepän Bono, "Kassu"
Kerus: bretagnenbassetti, uros, Exclamation Le Chiffre, "Basil"
Honkamäki: bretagnenbassetti, narttu, Tuiskupolun Smilla, "Smilla"
©RH Suomen Bassetkerhon järjestämä SM-ajokoe
Osa maastoista oli pitkän ajomatkan etäisyydellä kokeen keskuspaikasta, joten puhuttelun ja maastoarvonnan jälkeen koiranohjaajat tuomariryhmineen lähtivät kiireellä maastoihin. Onneksi kokeen järjestäjät olivat huomioineet jännittyneet koiranohjaajat ja innokkaat palkintotuomarit: eväsleivät oli tehty valmiiksi ja termarikin täytetty kahvilla. Se nopeutti ja helpotti maastoihin lähtemistä.

Ohjasin Katlan tänäkin vuonna. Katla oli vaisun oloinen jo koetta edeltävänä päivänä, mutta toisaalta koira on ollut koko syksyn jotenkin masentunut. Vaikka sille on hyviäkin suorituksia metsällä saatu, aika usein on ollut myös huonoja päiviä. Siltä pohjalta en odottanut siltä huippusuoritusta, mutta toivoin, että se tarjoaisi ainakin parasta kylmähakutyöskentelyään, joka on Katlan selkein vahvuus.

Ensimmäinen erä kuitenkin tuotti pahan pettymyksen koiraan. Se ei käyttäytynyt itselleen tyypillisesti, vaan nähtiin taas se Katla, joka oli tuttu jo alkusyksyn Iisalmen reissusta. Jostain syystä koira oli vaisu eikä irronnut hakuun kunnolla. Muutamia minilenkkejä se maastoon teki, muttei ollenkaan itselleen tyypillisesti. Tällä tavalla Katla ei ensimmäinen kahden tunnin aikana löytänyt edes jäniksen jälkiä maastosta.

Kahvittelun jälkeen vaihdettiin maastoa uuteen, jossa koira vaikutti heti pirteämmältä. Noin puolen tunnin jälkeen koiran työskentely muuttui, ja uskottiin sen löytäneen yöjäljet. Katlan jälkityöskentely kuitenkin oli pikkutarkkaa nyhräämistä eikä kahden tunnin hakuaika riittänyt jäniksen ylösottoon. Valitettavasti meidän osalta SM-ajokoe päättyi ilman ajoja nollatulokseen.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 2,13/5
Ylösotto 1,00/5
Ajovarmuus -/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) -/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus -/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma -/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 7,13 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 0 min, joka antaa yhteensä 0,0 ajopistettä

TULOS 7,13 pistettä -> VOI0

Koeselostus:
Lähihakuinen ja vaisu. Toisessa erässä selkeästi yöjälki, ei herättelyä, ei ylösottoa, Yhteistyökykyinen koira. MI 2/-

Koepaikalle saavuttuamme olimme hämmentyneitä. Olimme toiseksi viimeinen koeryhmä, joka saapui paikalle. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tulostaso voisi olla kovinkaan mairitteleva. Viimeistä koirakkoa sitten odotettiin kauemmin, ja oletus voittajakoirakosta vahvistui.

Herkullinen ruoka keskuspaikalla hieman pehmensi synkkää tunnelmaa, vaikkakin tilanteessa nähtiin myös sarkastisen huvittavia puolia. Kelin vaikutusta pohdittiin joukolla ja todettiin, että yöllä satanut vesi aamulla jäätyessään onnistui ikävästi paketoimaan jäniksien jättämät hajut, mikä selvästi vaikutti jälkien löytymiseen ja ylösotottomuuteen. Vertailimme Kassun omistajan kanssa koirien tutkasovellusten tallentamaa dataa ja todettiin, että samannäköistä jälkeä koirat olivat saaneet kartoille tehtyä. Katlan on vasemmalla ja Kassun oikealla.
Lopulta viimeinen koirakko saapui maastosta, ja ylituomarin koeselostuksen jälkeen oli palkintojen jako. Ylivoimainen voittaja ja M-17 tittelin saaja oli petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus eli "Teuvo" tuloksella VOI2, pisteet 55.11, ajoaika 79 min.
©RH Palkintoja BASA-kokeessa
Tuloksia läpikäydessä oli selvää, ettei tänä vuonna yksikään bretagnenbassetti ollut saanut ajoa SM-kokeessa.

Basset SM-ajokoe tulokset
Sija   Nimi Tulos     Pisteet        Ajoaika       
1. Fragola Ursus Upeus  VOI2    55,11    79 min
2. Tuiskupolun Smilla  VOI0  9,00   -
3. Meccala Niiskuneiti  VOI0  8,00   -
4. Onnensepän Bono  VOI0  7,63   -
5. Vainukorven Catla  VOI0  7,13  -
6. Exclamation Le Chiffre  VOI0  7,00   -
7. Joker Des Gras Cevenols    VOI0  6,25   -

Eli aika karu tulostilasto SM-kokeessa 2017. Kaikki kunnia Teuvon kyvylle kaivaa se yksi jänis maastosta. Muilta koirilta se ei tällä kertaa onnistunut. SM-voittajakoira palkittiin myös kokeen parhaana hakijana, ja sille annettiin Pohjanmaan Dreeverikerhon lahjoittama palkinto.

Kokeen yhteishenki oli huonosta tulostasosta huolimatta hilpeän rento. Joskus homma ei vaan suju, ja silloin pitää osata katsoa tulevaan. Kokeessa ensimmäistä kertaa VOI-luokassa kilpaillut Onnensepän Bono palkittiin parhaana kokeen nuorena koirana. Paikalla oli myös nuorempaa polvea haistelemassa koetuulia.
©RH Tuleva BASA-mestari?
Ensi vuonna BASA järjestetään jälleen Juupajoella (2014).

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kesän ja talven rajalla

Metsäjänis on innostava eläinlaji. Se on salaperäinen, ovela, nopealiikkeinen ja jokseenkin ennalta-arvattava. Viehätys liittyy myös kesä- ja talvikarvan vaihtoon, joka muuttaa eläimen ulkonäköä voimakkaasti. Se on suorastaan taianomainen muutos, joka vaikuttaa ulkonäön lisäksi eläimen käyttäytymiseen. Erityisesti ruskean ja valkoinen välissä, on jäniksen käyttäytyminen varovaista ja piilottelevaa.
©RH Metsäjänis kesän ja talven rajalla
Rannikolla valkoinen asu ei jänistä paljonkaan suojaa. Sen suojaväri perustuu runsaslumisiin talviin, joita viime vuosina ei valitettavasti ole ollut. Metsäjänikset vaihtavat talvikarvaan hieman eriaikoina riippuen siitä, millä korkeudella Suomea ollaan. Pohjoisemmassa Suomessa ne taitavat jo olla täysin valkoisia, täällä etelässä, rannikon leudossa kelissä karvanvaihto on viime viikkoina vasta alkanut.
Tänään Katlan ajossa nähtiin hauskan näköinen kaveri, jonka naama oli kesäkarvassa ja runko osittain vaihtanut väriä. Käpälät, takaosa ja korvat olivat jo täysin valkoisia. Katla kaivoi jäniksen liikkeelle todella pienen yösyönnösalueen reunalta, jonka löysi meistä noin 300 metrin etäisyydeltä. Nähtiin jänis heti ajon alussa, kun se juoksi suoraan "syliin". Tämän jälkeen hajaannuttiin omiin passeihin, joissa molemmat näkivät jäniksen uudelleen. Minä kerran, josta sain ylläolevan otoksen todisteeksi ja mies vielä kaksi kertaa.

Katlan ajo oli katkeilevaa ja hukalta toiselle etenevää. Jänis ei selvästi tahtonut liikkua pimeässä ja sateisessa kelissä, jossa sen valkoiseksi muuttuva väritys loisti kirkkaana. Tämä näkyy myös tutkaohjelman kuvakaappauksesta. Sinistä väriä on runsaasti kertomassa epävarmasta ja katkeilevasta työstä. Lopulta kytkettiin Katla, kun selvästi jänis oli onnistunut piiloutumaan koiralta lopullisesti.

Toinen kuvakaappaus on iltapäivältä. Menimme laavun jälkeen montulle, jossa Katla löysi heräteltäväksi jäljet. Herättelyllä se sai liikkeelle ainostaan kolme peuraa, jotka lähestulkoon törmäsivät meihin. Ensimmäinen naaraista kulki edellä ja perässä tulivat kahdeksanpiikkinen uros, joka oli erittäin kiinnostunut edellään kulkevasta toisesta naaraasta. Uros oli niin sekaisin naaraan kiimatuoksuista, ettei havainnut meitä ennen kuin mies ärähti, että "Menkääs nyt muualle...". Katla ei onneksi näiden karkkoa alueelta huomannut, kun oli keskittynyt jäniksen jälkien selvittämiseen.

Koiran hyvä työ ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Jäniksen piilopaikka jäi löytymättä ja kytkimme koiran, kun homma ei säällisessä ajassa tuottanut tulosta.
©RH Metsästysneuleen alla voi nähdä jänisjahtiunia
Katlan silmäkulmaan oli osunut jokin risu tai keppi, koska siinä oli turvonnut kohta toisen erän jäljiltä. Siitäkin syystä päätimme lopettaa päivän toiseen, ajottomaksi jääneeseen erään.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Piharusakko

Meillä on Piharusakko. Se ei sinällään ole iso yllätys, kun asumme haja-asutusalueella peltojen läheisyydessä. Ei luultavasti olisi myöskään yllätys, jos ilmenisi, että niitä liikkuu alueella enemmänkin kuin tämä yksi, joka on meidän Piharusakko eli Russakka.
©LubosHouska, pixabay
Alkukesästä se pomppi elämäämme. Ruokailutilan erkkeristä näin sen ensimmäisen kerran natustamassa ikkunan alla apilanlehtiä. Se oli suloinen näky. Lapasen kokoinen jäniksen alku. Koirat riehaantuivat sen nähdessään, ja melskasivat katse kiinnittyneenä metsästyskoiran vietit havahduttavaan ilmestykseen. Poikanen jatkoi tyynesti ateriaansa koirien haukun aiheuttaen vain kevyen korvan kääntymisen.

Kerran näin, kun tuttu kaveri oli jälleen samalla paikalla aterioimassa. Auto lähestyi pihan ohitse kulkevaa tietä pitkin. Pikku rusakko säikähti jostain syystä, ja lähti hurjaa vauhtia takajalat sutien pitkin pyörätietä vastakkaiseen suuntaan. Nauroin vedet silmissä, koska eläin näytti erittäin huvittavalta sivuliirrossa. Kun sain naurun tasaantumaan, näin kun rusakko palasi takaisin samaa reittiä rauhallisesti pomppien ja pysähtyen vakipaikkaansa.

Ei ole kerta tai kaksi, kun olen Piharusakon jälkeen lähes menettänyt raajani. Etenkin nyt pimeän vuodenajan aikana, en todellakaan havaitse sitä ennen koiria. Koirat hajun saatuaan riehaantuvat vetämään remmit kireiksi muutamassa sadasosasekunnissa. Onnekseni (tai epäonnekseni) minulla on napakka ote remmeistä, eivätkä koirat ole ikinä itseltäni karanneet. Kädet sen sijaan ovat joutuneet karaistumaan räjähtäviin vetäisyihin.

Koirat arvostavat sen pipanoita. Toisiaan vahtien ne kilpailevat siitä kumpi ehtii napostella enemmän ennen kuin emännän hermot menevät. Toisinaan tuntuu, että ulkoilun tarkoitus on muuttunut joksikin ihan muuksi. "Asioiden" tekeminen on toissijaista.

Yksi päivä töistä tullessa hämärän jo hiipiessä samanaikaisesti pihaan, näin rusakon odottamassa minua omenapuun alla. Epäilen sen suunnittelevan puun käyttöä tulevan talven aterioille. Se ei tule onnistumaan. Oli mieltä ylentävää hakea sisällä päivän levänneet koirat suoraan rusakon tuoksuiseen pihaan. Olen varma, että mokoma tekee tuon tarkoituksella.

Kaikesta huolimatta oma Russakka on kiva. Se on onnekkaasti selvinnyt jäniksenelämän vaikeimmasta vaiheesta eli kasvanut lapasesta aikuiseksi. Toivottavasti se selviää myös tulevasta talvesta, eikä jää vilkkaasti liikennöidyn alueemme autoliikenteen alle. Omenapuuta en sille kyllä myönnä.


Kuvalähde: LubosHouska, pixabay

maanantai 9. lokakuuta 2017

Peurojen atakki

Viikonloppu ei ollut mitenkään seesteinen, vaan oltiin menossa öitä myöten. Silti ehdittiin lauantai-illalla yhdelle ja sunnuntaina aamupäivällä parille. Ajoeristä siis puhe. Metsästysalueen runsas sorkkaeläinkanta koitui tämän viikonlopun turmioksi (ja toisaalta iloksi*).

Aloitan kertomuksen sunnuntain toisesta hakuerästä, koska se on yksi tämän syksyn verkkokalvoille pysyvästi liimautuneista näyistä. Piirsin siitä jopa kaavion, koska en usko, että kukaan tajuaa muuten millaisen peurapainajaisen kanssa joudun loppukauden öinä heräämään.
Katla oli hakenut toisessa erässä tosi hyvin. Hakuetäisyys koiralla oli lähes 500 metriä, joka alkaa mielestäni olla jo hieman liian pitkäkin, etenkin, kun se olisi ensin saanut tarkistaa meitä lähempänä olleen alueen paremmin. Tätä haun karkkoamista kauemmas ihmeteltiin miehen kanssa, ja lopulta tutkan perusteella siirryimme lähemmäs paikkaa, jossa koira herätteli yöjäljelle.

Mies jäi istumaan autoon, kun siirryin kuulostelemaan yöjäljen selvittelyn etenemistä ulos tien risteykseen. Ihmetykseni oli todella suuri, kun näin peuran loikkaavan oikealla puolellani tiestä yli sille puolelle, missä Katla haukahteli jäniksen jäljille. Katsoin autoa kohti tarkoituksena viitota miehelle, kun näin auton takana liikettä. Yksi peura pomppasi tien yli lohkoon, jossa Katla haki. Sitten tuli toinen... ja kolmas ...ja vielä neljäs! Mies oli jossain kohtaa tajunnut kauhistuneen huitomiseni, ja näki kaksi jälkimmäistä ylittämässä tietä.

Paniikissa kutsuin Katlaa. Mies juoksi toisen tien suuntaan ja minä toisen. Katla lähestyi tutkan mukaan paikkaa, josta neljä peuraa olivat menneet metsään. Kuulin haukun lähestyvän ja muuttuvan kiihkeämmäksi. Kun koira oli 60 metrissä kielsin koiraa. Haukku taukosi, joten uskalsin uudestaan kutsua Katlaa. Se tuli hölmistyneen näköisenä pois metsästä. Kytkin ja kehuin vuolaasti.

Toivon mukaan Katla ei ehtinyt saada jänistä liikkeelle, koska tilanteessa ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kytkeä koira. En ymmärrä, mikä halvattu niitä peuroja vaivasi? Siis mennä nyt samaan lohkoon, jossa koira jo haukkuu. Syke nousi havainnon ja koiran kiireisen kiinnioton yhdistelmässä suuriin lukuihin. Kun koira oli turvallisesti auton takaosassa, uskalsin jo nauraa asialle ja pöyristyneenä pohtia mitä ihmettä äsken juuri tapahtui.

Äkkipikaisen kiinniottotarpeen syy oli se, että lauantaina Katla ajoi kaurista yli tunnin ja sunnuntaina ensimmäisessä erässä ajoeläimeksi löytyi peura. Jälkimmäisestä Katla kyllä tuli itse pois karkoitettuaan eläimen yli 1,5 kilometrin päähän. Huonoja kokemuksia siis oli ennestään kertynyt runsaasti ja tuollainenhan on joka koiran unelma, ajoeläimet suorastaan tarjoutuvat jahdattavaksi. Että semmoinen peurojen atakki koettiin.

Koiraa ei voi kuitenkaan syyttää huonosta hausta tai peurojen haeskelusta. Katla on hyvinkin sitoutunut etsimään jäniksiä, mutta peurakannan ollessa näin suuri, se lähes joka kerta törmää sorkkaeläimiin.

Lauantai-illan kaurisajo hämäsi meitä aika kauan luulemaan, että koira ajaa jänistä. Siinä Katla ei valitettavasti tyytynyt vain karkoitukseen vaan ajeli riehakkaan intohimoisesti pientä sorkkaeläintä. Alla muutama karttakuva kaurisajosta:

Tuossa ensimmäisen ja toisen kuvan välissä oli pitkä hiljainen pätkä. Luultavasti ajoi kaurista ääneti, koska ei koira hukallakaan vaikuttanut olevan. Alku oli perslähdönkaltainen, Katla huusi kimeällä äänellä yhtäjaksoisesti (luulin, että siihen sattui...). Voi olla, että kauris pelästyi niin paljon alussa, että otti vauhdilla runsaasti etumatkaa ja koira hämmentyi jotenkin tästä (?).

Me taas hämäännyimme uskomaan jänikseen, koska eläin teki paluuperiä ja eteni jäniksen tyyppisesti. Ajoa edelsi tarkka yöjälkiselvittely pienellä alueella. Lopulta mies sai ajoeläimestä näköhavainnon tiellä ja pääsi ajon väliin kieltämään koiraa.

Eipä saatu viikonloppuna sitten yhtään jänistä liikkeelle, vaikka hienosti Katlan niitä haki.


* Mies sai kaksi peuranvasaa saaliiksi sunnuntai-illalla kyttäämällä.