maanantai 21. elokuuta 2017

Ajohaukkua stereona

Pitkä kesätauko on jälleen ohi. Eilen molemmat koirat pääsivät etsimään jäniksen hajuja metsästä. Uusimme kesällä tutkapanta-kalustoa ja nyt väliaikaisesti käytössämme on kaksi pantaa. Siispä ensimmäistä kertaa ikinä laskimme molemmat koirat yhtäaikaa maastoon. Koska Pihka ei varsinaisesti hae, se kulki irti lähistöllä pannalla varustettuna. Emme siis vaivautuneet viemään sitä edes eri alueelle. Kiinnostuneena pohdin, mahtaisiko se mennä sieppaamaan Katlan ajon, mikäli nuorempi koira jäniksen liikkeelle saa.
©RH Pihkaa ei jahti nappaa, Katla etäämpänä hakulenkkien välillä
Menimme Lonsin maastoon ja koirat laskettiin irti noin 6:30. Olisihan sinne aiemminkin voinut mennä, mutta lähtökohtaisesti haluttiin pitää ensimmäinen "jahtipäivä" lyhyenä. Oikeasti syy oli, ettei päästy ennen viittä ylös sängystä. Etukäteen oli tiedossa, että lämpötila pakottaisi lopettamaan hommat yhdeksän aikaan.

Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana Katla teki hienosti kolme kylmähakulenkkiä, joista viimeisellä pysähteli enemmän. Tuli kuitenkin luoksemme ottamaan vauhtia, ja siirryttiin metsätietä eteenpäin ohjaten hakua. Pihka keskittyi lähinnä ruohonkorsiin ja tienvarren ojien tuoksujen erittelyyn. Sillä ei ollut tarkoitustakaan lähteä metsänpuolelle. Huoh.

Aamuseitsemältä Katla löysi jäljet ja kuultiin herättelyt. Pihka terhakoitui ja kuunteli tarkasti haukkuja. Lähti etenemään tietä pitkin Katlan haukkua kohti, mutta jäi kuitenkin aloilleen noin 100 metrin päähän meistä. Ylösotto tapahtui 20 minuuttia jälkien löytymisestä. Jänis säntäsi heti tielle ja suoraan tietä pitkin reteästi 1,5 km. Aika vauhdit se koiralta sai, Katla paineli tietä 20 km/h nopeutta. Ja tielle se sitten hukkui. Ajo loppui alle kymmenessä minuutissa. Siirryttiin kävellen autoa ja hukalla olevaa koiraa kohti. Pihka tyynesti sipsutti seurassamme, eikä edes reagoinut tiellä olevaan tuoreeseen hajujälkeen?! Katla tuli hukalta autolle, josta kytkettiin se.

Koska ensimmäinen erä loppui aiemmin kuin olimme suunnitelleet, päätimme viedä Katlan vielä toiseen maastoon. Vinkui puhdasta intoa, kun otin sen takaluukusta ja se tajusi pääsevänsä vielä irti. Laskettiin Katla hakemaan montun reunamille noin kahdeksalta. Pihkakin kulki mukanamme, mutta se tyytyi saalistamaan marjoja lähipuskista. Katlan hakiessa joimme termarikahvit ja söimme eväsleivät. Katla löysi jäniksen piilostaan alle viiden minuutin irtiolon jälkeen (etäisyys 250 metriä). Oli ehtinyt siihen mennessä tehdä kaksi pientä hakulenkkiä, joista jälkimäisellä törmäsi eläimeen. Pihka ei vaivautunut edes nostamaan kuonoaan mustikkapensaasta, vaikka ajo kulki 200 metrin etäisyydeltä meistä.

Katlan ajaessa jänistä päätin kävellä metsäuraa edemmäs sienten löytymisen toivossa. Myös Pihka päätti lähteä jaloittelemaan ja käyskenteli tien tuntumassa metsän puolella. Sieniä en ehtinyt vielä löytää, kun Pihka aloitti jo herättelyn. Olin 100 % varma, että se löysi Katlan ajaman jäniksen yöjäljet. Pihka jatkoi työskentelyä yöjäljillä, kun palasin sienikierroksen jälkeen miehen luokse. Naureskeltiin, että kohta Pihka tulee makaukselle, jolta Katla kaivoi jäniksen jo yli puoli tuntia sitten.

Hämmästyksemme oli suuri, kun lopulta Pihka sai jäniksen liikkeelle. Ajo kulki ihan eri reittiä kuin Katlan jänis. Hetken seurattuamme tulimme siihen lopputulokseen, että Pihka oli löytänyt toisen eläimen, joka päätellen pienestä alueesta ja koiran etenemisestä, oli kesän poikanen.

Kuunneltiin siis hetken ajohaukkua stereona, kun Katla ajoi montulle siirtynyttä jänistä ja Pihka kiersi verkkaisesti lähempänä meitä. Aika mielenkiintoista oli nähdä, miten koirat reagoivat toisiinsa maastossa. Yllätyin siitä, ettei Pihka pyrkinyt menemään Katlan ajoon mukaan. Silti se sitten mustikoita tarpeeksi nauttineena päätti lähteä vielä etsimään jänistä. En ymmärrä kyseisen koiran sielunmaisemaa pätkääkään. Katla häiriintyi lievästi Pihkasta ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä sitä ei Pihkan puuhat enää kiinnostaneet.

Saimme koirat helposti kiinni yhdeksän aikaan. Katlalla oli juuri pidempi hukka ja noh, Pihkan kanssa leikin hetken hippaa, kun se vasta oli alkanut lämmetä ajopuuhiin. Onneksi se on kohtuullisen hidas etenemään ajossa.

Suruksemme Katlan etutassujen anturat olivat näinkin lyhyen päivän jälkeen vereslihalla. Nahka oli lähtenyt kesimään molempien etutassujen sivuilta. Mukava aamu päättyi siis tassujen putsaamiseen ja pihkasalvan käyttöön. Laitoin myös tassusiteet ja kaulurin, ettei pääse nuolemaan niitä. Nyt seurataan tilannetta ja toivotaan, että lähtee paranemaan. Ennen sitä ei ole sen kanssa asiaa metsään.

torstai 17. elokuuta 2017

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää miettimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.
©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut
Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.