lauantai 28. tammikuuta 2017

Katla is back!

Katlan sairasloma on ohi ja tänään se pääsi taas etsimään jäniksiä. Menimme Arkintien maastoon, jossa Pihkalla oli jänisajo pari viikkoa sitten.
©RH Katlan tassut olivat kovilla korppulumessa
Keli oli ikävä koiran tassuille. Lunta ei ollut paljon ja paikoitellen tuskin lainkaan. Silti monta kertaa sulanut ja taas jäätynyt lumikerros raapi varmasti anturoiden nahkaa niissä kohdin, joissa jäinen lumikerros peitti maata. Pelkästään tästä syystä olimme päättäneet pitää ajoerän mahdollisimman lyhyenä, tosin haluttiin myös, ettei toipilasta rasitettaisi liiaksi. Kun kirjoitan "toipilas", niin ulospäin on vaikeaa edes uskoa, että koira on kuukauden alussa steriloitu. Mutta koska tunnemme Katlan, eikä se etenkään metsään päästessään säästele itseään, koiran rajoittaminen jäi meidän ihmisten vastuulle.

Useiden Pihka-viikonloppujen jälkeen oli nautinnollista nähdä, kuinka oikea ajokoira toimii. Heti löysättyäni koiran, se katosi metsän puolelle. Metsäuralla oli tuoreita sorkan jälkiä, ja vanha pakokauhu nosti hetkeksi päätään. Entä jos se kuitenkin...

Pelko oli turha. Katla löysi reilun sadan metrin etäisyydeltä jäljet, joita jäi selvittelemään. Selvittelyistä näki heti, etteivät peurat olleet tänään sen asialistalla. Muutama herättelyhaukahdus kuultiin, ja noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen koira sai metsäjäniksen liikkeelle.
Ajo jäi lopulta lyhyeksi, mikä oli koiran voinnin ja tassujen vuoksi todella ihanteellinen asia. Yhden paluuperän jänis teki reilun 400 metrin etäisyydelle passipaikastamme ja sen selvittyä koira pääsi hyvin lähelle ajoeläintä kiljuvasta haukusta päätellen. Sieltä jänis tupsahti meidän eteemme passiin ja saimme sen saaliiksi. Sanon "saimme", koska kuten mies asian ilmaisi: "Ei oikein lähempänä enää voi olla pyssyä, niin ettei itse ammu." Olin siis "vierihoidossa" ampumatilanteessa.

Katla seurasi jänistä hyvin pian, se oli tuskin minuuttia jäljessä. Hieno suoritus toipilaalta! Tarkistin koiran tassut heti sen tullessa kaadolle. Aika paljon punottivat, mutteivät olleet vielä rikki. Katla väsyi yllättävän paljon tästä tuskin reilun tunnin mittaisesta "jahtipäivästä". Eli huomasi kyllä, että sairasloma oli laskenut kunnon hyvin matalalle tasolle. Vaikka ajo oli lyhyt, se sisälsi kaikki jahdin osa-alueet. Sairaslomalta paluuta ei siis olisi edes ajatuksissa voinut suunnitella paremmin.
©RH Katlan suukko jänikselle
Pikantti yksityiskohta havaittiin vielä palatessa autolle. Noin sata metriä ennen autoa tiellä oli tuoreet jäniksen jäljet (jotka eivät siinä olleet aiemmin olleet). Jälkien jättäjä ei voinut olla saaliiksi saatu eläin. Katlan ajosta oli siis karkonnut toinenkin jänis. Katla olisi sitäkin voinut vähän ajella päätellen remmin kiristymisestä. Jätettiin kuitenkin se toiseen kertaan.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Jahtikateutta ja -väsymystä

Sydämeni särkyi jälleen sunnuntaina, kun jätimme Katlan kotiin lähtiessämme metsälle Pihkan ja miehen kanssa. Se tuijotti meitä keittön ikkunasta, kun pakkasimme tavaroita autoon. Onneksi tämä oli viimeinen viikonloppu, kun pidimme sen sairaslomalla. Viimeistään ensi viikonloppuna myös Katla pääsee metsälle eikä sen tarvitse tuntea enää jahtikateutta.
©RH Pihka väsähti luvattoman peurajahdin päätteeksi
Pihka laskettiin irti Rihtniemen alueella. Vaikka keli oli lumijälkien suhteen hieman hankala (yli pari päivää vanha ohut lumikerros), löysimme melko pian tuorehkoja jäniksen jälkiä. Pihka tutki niitä häntä heiluen, mutta onneksi vaiti. Hyvin lähihakuisesti ja kertaavaan tyyliinsä, mutta selvästi kuitenkin työskenteli jäljille.

Koira eteni uran toiselle puolelle, missä aloitti herättelyn melkein ajoksi tulkittavalla äänellä. Olimme jo melko varmoja, että jänis on liikkeellä. "Ajo" kuitenkin katkeili, ja koiran haukkutiheys oli vain max 30 haukkua minuutissa. Emme saaneet näköhavaintoa ajoeläimestä ja vaikka kävin tutkimassa koiran kulkemaa ajojälkeä, en pystynyt erottamaan jäniksen jälkiä siitä. Pihka kuitenkin eteni haukkuen pätkän kerrallaan.

Lopulta kyllästyttiin huonoon "ajoon" ja lähdin kytkemään koiran. Pihka ulvahti minulle pettynenä, kun kiinnitin sille pannan kaulaan. Jälkeenpäin epäilin aika vahvasti, että ajoi yöjälkeä. Tarkempia todisteita asiasta ei saatu. Joka tapauksessa homma ei vaan toiminut.

Menimme laavulle evästelemään ja aluksi Pihka oli kytkettynä läheiseen kantoon. Koira näytti palelevan ja päädyttiin laskemaan se irti. Ajateltiin, että se on kuitenkin niin lähihakuinen ja ahne makkaralle, ettei se kauas laavulta poistu, vaikka pidettäisiinkin sitä auki.

Keskitytttiin makkaroiden kääntelyyn nuotiolla ja kahvin juomiseen. Havahduin miettimään, mihin Pihka oli mennyt ja tarkistin tutkasta sen sijannin. Oho, yli 70 metriä! Tuskin olin tutkaa ehtinyt vilkaista, niin kuultiin koiran ajohaukkua. Pihka oli alle sadasta metristä löytänyt sorkkaeläimen viihdykkeekseen. Koska ajo lähti hyvin läheltä ja eteni suoraviivaisesti ilman hukkia, se oli helppo vahvistaa peura-ajoksi.
Söimme makkarat ja lähdimme autolla Pihkan perään. Koira oli tässä vaiheessa edennyt jo yli puolentoista kilometrin päähän Tapiontien toiselle puolelle. Ensin yritimme päästä väliin Tapiontiellä, mutta ajo kääntyikin oletetusta suunnasta poiketen etelään, jolloin ajoimme seuraavalle pistolle. Sieltä pääsin kytkemään Pihkan melko väsyneenä. Vanhan koiran tassut olivat aika kovilla tässä ajossa, ja vielä illalla koira nilkutti ja oleminen näytti kivuliaalta. Onneksi yön levon jälkeen Pihka palautui sille rajusta peura-ajosta. Tuskin se siitä mitään oppi. Iltalenkillä haisteli tuoreenoloisia sorkanjälkiä tohkeissaan.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Taipumattoman itsepäinen bassetti

Eilen meillä oli kunnia olla Pihkan mukana metsällä.

Pihka on täysin omanlaisensa metsästyskaveri. Se on älykäs, ja bassetiksikin voimakkaan omapäinen. Mikäli Pihka päättää, ettei "jaksa" hakea metsästä riistaa, se ei takuulla siten niin tee, vaikka isäntäväki komentaisi painokkaastikin. Erityisesti jos sitä painostetaan, se kadottaa vähäisenkin kyvyn kuulla ihmisten antamia sanallisia kehotteita.
©RH Pihka
Toisaalta se voi niin tahtoessaan hävitä välittömästi näkymättömiin metsään. Koskaan ei voi tietää varmaksi millainen päivä sillä on. Keskimäärin Pihka on oppinut taitavasti hyödyntämään ihmisten malttamattomuutta. Kun se ei jänistä vaivaudu etsimään, niin ihan varmasti jossain vaiheessa joku muu sen tekee. Koirana sillä ei ole kiire minnekään. Miksi siis vaivautua?

Me ensikertalaisina, bassetin sielunmaisemaa paremmin tuntematta, sorruimme "auttamaan" sitä pentuna. Tietysti olimme tietoisia siitä, miten teoriassa ajavaa koiraa pitäisi koulia hakuun.

  1. Mennään metsään (jäniksen oletetun syönnöspaikan lähistölle).
  2. Lasketaan koira irti ja pysytään aloillaan.
  3. Koira etsii jäniksen jäljet.
  4. Koira löytää jäniksen makuulta ja pitää sen liikkeellä haukkuen.

Siinä kävi lopulta kuitenkin niin, että Pihka koulutti meidät itselleen sopiviksi jahtikavereiksi. Luulen, että tuossa kakkos- ja kolmosvaiheen välissä homma "meni metsään". Pihka osoittautui meitä sitkeämmäksi jääräksi, mitä tulee odottamiseen. Ette ikinä usko kuinka kauan parhaimmillaan istuimme aloillamme juoden kuksakaupalla kahvia ja tuijottaen keppejä järsivää tappijalkaista ystäväämme. Jossain kohtaa harmistuimme aina, ja siirryimme lyhyen etapin eteenpäin. Pihka palkitsi meidät kulkien häntä vinhasti heiluen rinnallamme.
Ennen pitkää huomasimme, että lumikelillä saimme etsiä sille yölliset jäljet. Nykyään se saattaa jopa odottaa, että etsimme sille jäniksen makuun, josta eteenpäin se ylhäisesti ulvahdellen lähtee jahtiin mukaan. Siispä meillä on kunnia saada se ajokoiraksemme. Se on opettanut meille bassetin syvimmän luonteenlaadun; täysin taipumattoman itsepäisyyden, jonka koira kätkee vakavan ja tyynen ilmeen alle. Voi, miten se onkaan huijannut meitä! Valitettava totuus taitaa olla, että se on erittäin älykäs ja sen lisäksi sanoinkuvaamattoman laiska. Se on optimoinut jahdin kulun seuraavanlaiseksi:

  1. Mennään metsään.
  2. Ihmiset etsivät tuoreet jäljet.
  3. Koira voi ilahduttaa jahtiporukkaa haukahtelemalla yöjäljille runsaasti.
  4. Kun riittävän kauan hekumoi jäniksen syönnöshajuja (10 kierrosta samaa jälkeä), joku tulee ihmettelemään.
  5. Ennemmin tai myöhemmin ihminen onnistuu karkottamaan jäniksen liikkeelle.
  6. Varsinainen jahti alkaa.

Meillä ei siis alkujaankaan ollut mitään mahdollisuuksia. Pihka oli ylivoimainen vastapelaaja ensimmäiseksi ajokoiraksi. Pitää vaan muistaa, että meillä on kunnia olla sen kanssa metsällä.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Toipuminen sterilisaatiosta

Katlan sterilisaatiosta on nyt tasan viikko. Koira on toipunut nopeasti operaatiosta. Kolme ensimmäistä vuorokautta Katla oli selvästi kipeä. Sen jälkeen toipuminen lähti liikkeelle isoin harppauksin.
©RH Katla tähyää, näkyykö piharusakoita
Itse operaatio tehtiin arkipäivän aikana. Koira vietiin aamupäivällä eläinlääkäriin, missä se rauhoitettiin. Tämän jälkeen se siirrettiin leikkaussaliin. Katla kotiutettiin iltapäivällä, jolloin se oli vielä todella sekaisin anestesiasta. Ensimmäinen ilta meni nukkuessa. Hereillä ollessaankin koira vain tuijotti katse tyhjänä. Vein Katlaa ulos aina, kun se nousi huojuvasti jaloilleen. Myöhään illalla tarjosin sille hieman keitettyä riisi-kanaseosta, jota se söi todella vähän makuuasennossa. Jälkeenpäin mietin, että tarjosinko ruokaa liian aikaisin, mutta toisaalta koira oli hereillä ja söi itsenäisesti.

Siirsin omat vuodevaatteeni alakertaan, ja vietin yön Katlan kanssa siskonpedissä. Pihkakin päätti valvoa Katlan yötä ja nukkui myös alakerrassa. Yö oli melko levoton ja käytin koiraa ulkona aina, kun se havahtui liikkeelle. Ulos päästessään se teki aina tarpeensa pienesti. Välillä vaikutti siltä, ettei sillä ollutkaan oikeasti hätä, vaan se vaan kuvitteli niin. Turkin ravistaminen sattui siihen, mutta siitä huolimatta se toistuvasti yritti ravistella itseään. Sen liikkeistä näkyi myös varovaisuus. Käynti oli jäykkää ja koira köyristi selkää liikkuessa.

Aamulla se ei suostunut syömään mitään. Sama tilanne jatkui iltapäivällä, kun palasin töistä kotiin. Katla ei myöskään juonut mitään. Toisena lattialla nukkumani yön jälkeisenä aamuna koira kieltäytyi yhä ruuasta. Aloin olla huolissani Katlasta ja valmistauduin siihen, että eläin pitää viedä nestetytykseen lääkäriin. Mies kuitenkin onnistui päivän aikana syöttämään koiraa käsistään, ja iltapäivällä Katla suostui syömään runsaalla vesimäärällä höystetyä riisi-lihaseosta. Tämän jälkeen koiran vointi alkoi selvästi parantua.

Myös Pihka oli omalla tavallaan huolissaan Katlasta. Enimmäkseen se näkyi levottomuutena. Erityisesti yöllä kuljeskeli ja herätti minut vähän väliä. Haava tietysti kiinnosti haavoittuneen eläimen jälkityöhön koulutettua koiraa. Monta kertaa se kävi haistelemassa Katlaa ja muutamia kertoa jouduttiin kieltämäänkin Pihkaa, kun oli vähän turhan kiinnostunut "hoitamaan".

Katlalle määrättiin leikkauksen jälkeen toinen viiden päivän antibioottikuuri. Tämän lisäksi aloitettiin leikkausta seuraavana aamuna kipulääkitys, jota annoimme koiralle aamuin-illoin sunnuntai-iltaan asti. Jatkossa seurataan vointia ja annetaan kipulääkettä, mikäli koira vaikuttaa sitä tarvitsevan. Eilisen iltakävelyn jälkeen en kyllä usko koiran olevan kovinkaan kivulias. Tuoreessa lumikelissä koira bongaili rusakon jälkiä ja riuhtoi remmissä patoutunutta jahtienergiaa pursuten. Ennustan, että tulevista viikoista tulee p i t k i ä. Jatkossa haasteet liittyvät siihen, miten pitää riistaviettinen koira sairaslomalla, vaikka se itse on päättänyt olevansa terve ja täysin kykenevä jänisajoon.
©RH "Lampunvarjostin" look on kevät uutta 2017
Leikkaushaava on parantunut tosi hyvin. Olen sitä seurannut päivittäin tarkistamalla sen sekä kerran huuhtelin haavan kevyesti vedellä, kuivasin ja desinfioin. En kylläkään usko, että se välttämättä olisi ollut tarpeen. Pakkas- ja lumikeli on ollut siunaus, ja haava on pysynyt ilman suurta vaivaa puhtaana. Katlalla on pidetty tötteröä (lampunvarjostin-tyyppistä kauluria) estämässä haavan nuolemista, mutta koiraa ei itseään haava juurikaan kiinnosta. Ollaan pelattu kuitenkin varman päälle, ja erityisesti öisin sekä yksinollessa kauluri on ollut pakollinen varuste.

Viikonloppuna Katla oli levoton aamuyöllä. Pari kertaa se on myös oksentanut (tyhjällä vatsalla), mutta koska ruokahalu on normaali, en ole ollut kovinkaan huolissani. Oksentelua on edeltänyt huulten nuoleskelu ja levoton käyskentely. Näistä huolimatta koiran yleisilme on virkeä, ja se alkaa olla aktiivinen oma itsensä.