torstai 17. elokuuta 2017

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää mietimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.
©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut
Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kolme naista koirineen metsässä

©J-S Inkinen, Katla alkumakauksella
Viime viikonloppuna mejäiltiin naisten kesken. Pyhärannan Metsästysyhdistyksen mejä-tapahtumassa sovittiin Tirrin ohjaajan kanssa yhteistreeneistä. Nyt viikonloppuna saimme aikataulut sopimaan, ja lisäksi sain houkuteltua mukaamme Katlan leikkiseuran eli Ansan omistajineen.

Lauantai-illalla teimme jäljet lämpimässä säässä kolmelle koiralle. Katlalle tehtin melkein AVO-luokan mittainen (750 m) jälki, Ansalle noin 60 metrin mittainen kaaren muotoinen jälki ja Tirrille AVO-luokan mallinen, mutta vain noin 300 metriä pitkä jälki.

Sunnuntaiaamulla herätys oli viideltä, jotta koirat saivat jäljittää mukavassa lämpötilassa. Yhdeksään mennessä lämpötila oli jo 20 asteessa, mutta siinä vaiheessa meidän treenit olivat jo ohitse.

Katla pääsi ensimmäisenä maastoon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöön, joka oli hallittu, mutta innokas. Ensimmäinen osuus tarkasti kulmalle asti, jossa ylitti makuun ja teki pienen kiepin sen ympäri, josta jäljen jatkon suunta tarkentui. Makaus jäi siten merkkaamatta. Toinen osuus tarkasti lukuunottamatta pieniä tarkistuspistoja kallioisemmalla osuudella. Kulmalle suoraan, jolla olevan makauksen merkkasi pysähtymällä.

Viimeisen osuuden alussa harhauduttiin riistanjäljille, ja jäljelle palauttamisen jälkeenkin Katlan työ ei ollut vakuuttavaa (eteni jäljen sivussa tai heiluen jäljen molemmin puolin). Kaadolle silti päästiin, ja sen merkkasi pysähtymällä sekä  katsomalla ohjaajaan.
©RH Ansa ja ohjaaja alkumakauksella
Ansa oli ensikertalainen, ja sille oltiin tehty helppo jälki peitteisempään maastoon. Koira jäljitti selvästi ihmisjälkeä alkumakaukselle mennessä. Ohjaaja näytti Ansalle alkumakauksen, jota jäi tutkimaan haistellen. Ohjatusti koiralle näytettiin seurattava jälki, jota lähti etenemään hieman epäröiden. Veren haju selvästi ihmetytti koiraa, ja muutamia metrejä edettyään se päätti vielä toisen kerran käydä tarkistamassa alkumakauksen. Tästä rohkaisulla uudelleen liikkeelle, ja uuden alun jälkeen koira selvästi tajusi idean. Ansa eteni hyvin omatoimisesti jälkeä, vaikka selvästi toivoi ohjaajalta rohkaisua. Vain kerran Ansa harhautui jäljen sivulle, ja siitä se ohjattiin takaisin jäljelle.
©RH Ansa kaadolla
Kaadolle Ansa tuli tarkasti, jossa ollut sorkka selvästi ilahdutti sitä. Ansa otti sorkan suuhun, ja vei sen sivummalle kaadolta. Ohjaajan kannattaa sanallisesti innostaa koiraa enemmän. Selvästi koira tykkäsi jäljestämisestä, ja palkkaantui vahvasti kaadolla olleesta sorkasta. Seuraavalla kerralla Ansaa ehkä joutuu jo jarruttamaan.
©RH Tirri tietää minne jälki suuntaa, ohjaaja vain seuraa perässä
Tirri oli viimeisenä vuorossa. Sille tämä oli toinen jälki, ja koska edellisellä kerralla meni tosi hyvin, uskalsimme tehdä sille nyt myös pari makausta jäljelle. Ei meinattu kyllä päästä jäljelle asti ollenkaan, koska kaadon paikka oli merkattu vähän sinne päin, ja yritin etsiä sitä muutamia kymmeniä metrejä liian aikaisin (emme nähneet kaadolle ohjaavia merkkejä ensin missään). Onneksi emme kaadon paikkaa etsiessämme astuneet jäljen päälle. Tuskan hiki jo tuli, mutta lopulta kaadon paikka löytyi. Vaikka olen tehnyt lukemattomia jälkiä, niin näköjään kaadon paikan merkkaamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota.
©RH Tirri kaadolla
Tirrille näytettiin alkumakaus, jonka haisteli. Ohjatusti liikkeelle. Tirri jäljitti tarkasti ja nopeus hieman edellistä kertaa kasvaneena. Selvästi koira tietää jo, mitä sen pitää tehdä. Ensimmäinen kulma ulkopuolelta ohi ja kaartaen toiselle osuudelle. Toinen kulmamakaus pysähtyen haistelemaan. Viimeinen osuus tarkasti kaadolle asti, johon Tirri jäi häntä vinhasti heiluen odottamaan kehuja.
©RH Tirrin häntä heiluu kaadolla
Ohjaaja kulki hieman liian lähellä koiraa, johon jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Koira ei selvästi tarvitse ohjaajalta suorituksen aikana enää tukea, vaan selvittää hyvin omatoimisesti jälkeä. Innostaa saa, mutta parempi antaa pääsääntöisesti koiralle enemmän tilaa työskennellä itsenäisesti.

Meillä naisilla oli oikein hauskat ja opettavaiset jälkitreenit. Luonnoneläimiä ei näkynyt, vaikka merkkejä riistasta maastossa nähtiinkin. Lieneekö syy siinä, kun emme malttaneet montaa hetkeä hiljaa olla :)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Ei yhtä ilman toista

Kesäkuun alussa rapsuttelin Pihkaa ja käsi osui yhteen sen nisistä. Sen alla tuntui kova möykky. Minun ei tarvinnut edes googlettaa, kun jo tiesin.
©RH Pihka sairastaa
Ennen juhannusta eläinlääkärikäynnillä asia vahvistettiin. Koiralla oli nisäkasvain ja hoidoksi suositeltiin nisän poistoa leikkaamalla. Lisäksi ehdotettiin koiran sterilointia, joka pienentää kasvainten uusiutumisriskiä.

Vaikka nisäkasvaimet ovat kohtuullisen yleisiä vanhemmilla leikkaamattomilla nartuilla, väkisinkin tuntui kohtuuttomalta joutua taas samaan tilanteeseen, jossa olimme noin puoli vuotta sitten. Toisaalta oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Pihka leikattiin tänään. Se oli jo eläinlääkäriaseman parkkipaikalla tajunnut, mihin sitä oltiin taas viemässä. Mies vei koiran aamulla vastaanotolle, missä se rauhoitettiin ja nukutettiin. Sinnikkäästi Pihka oli koettanut pysytellä hereillä, mutta lopulta lääkkeet saivat koiran nukahtamaan. Iltapäivällä koira haettiin kotiin.

Pihka yllätti meidät olemalla huomattavasti "kovempi luu" kuin Katla. Tietysti se oli pökertynyt lääkeaineista, mutta toisaalta se myös reippaasti pysytteli pystyssä ja vaati ruokaa! Katlahan vain närppi sille annettua ruokaa ja ensimmäiset päivät paastosi. Olin keittänyt Pihkalle riisi-jauhelihaa, jota se söi hyvällä ruokahalulla.
©RH Pihka
Pihkan kohdalla on vaikeampi muistaa varoa sen kuntoa leikkauksen jälkeen, koska koira ei näytä kipuja tai heikkouttaan. Silti se on kipeä. Meidän ihmisten täytyy nyt suojella sitä sen sisukkaalta ja kovalta luonteelta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Pyhärannan metsästysyhdistyksen mejä-tapahtuma

Järjestimme yhdistyksen kennelhenkisten aktiivijäsenten kanssa mejä-tapahtuman Pyhärannan Metsästysyhdistyksen nimissä. Tehtävää ja valmisteltavaa oli paljon, mutta lopputulos oli todella onnistunut. Paikalle tuli kahdeksan koirakkoa, joista suurin osa aloittelijoita. Jaoin porukan kolmeen ryhmään, jossa jokaisessa oli mukana yksi ryhmänvetäjä, jolla oli enemmän kokemusta jälkiharrastuksesta.
©J-S Inkinen, Katla ohjataan alkumamakaukselle
Lauantaina pidin lyhyen teoriaosuuden, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät maastoon. Teoriaosuus venähti ehkä liian pitkäksi, mutta toisaalta läpi käytävää asiaakin on paljon ja porukka esitti rohkeasti lisäkysymyksiä. Teoriaosuuden jälkeen jokainen sai askarrella oman sienen, jolla jälki mentiin maastoon tekemään.
©RH Jälkiryhmät A, B ja C
Alunperin oli tarkoitus ennen maastoa käydä testaamassa askelparimääränsä 100 metrille, mutta innokas porukka hajaantui niin nopeasti maastoihin, että siirrettiin askelpariasia seuraavalle päivälle. Jälkientekopäivänä sää oli lämmin ja aurinkoinen. Onneksi sunnuntaiksi aurinko meni pilveen ja lämpötilakin oli viileämpi.
©A. Sjöberg, Peuranaaras ihmettelee jäljentekijöitä
Maastojen valintaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja valitsin yhdistykselle vuokratuista maista mejä-käyttöön sopivimmat tukeutuen karttoihin sekä kerran tehtyyn maastokatselmukseen. Lisäksi halusin, että maastot olivat mukavan lähellä toisiaan sekä tapahtuman keskuspaikaksi valittua yhdistyksen majaa. Koemaastoiksi näistä ei varmasti suuresta osasta olisi ollut liian pienen alan vuoksi. Nyt monet jäljet tehtiin niin lyhyiksi (50-100 metriä), että pienempikin alue riitti mainiosti.

©TU, Hirviuros
Alueen riistarikkaus tuli todistettua jo ensimmäisessä jälkimaastossa, jossa näimme peuranaaraan ennen metsään menoa. Kolmannen maaston jouduimme hylkäämään jäljentekovaiheessa, kun näimme metsässä metsonaaraan, joka esitti siipirikkoa. Sillä oli luultavasti pesä jossain lähimaastossa. Teimme nopean päätöksen ja siirryimme varamaastoon tien toiselle puolelle, jottei häiritty linnun pesintää. Myös muissa maastoissa nähtiin runsaasti merkkejä riistasta. Yhdelle jäljistä oli ilmestynyt yön aikana luonnonmakaus.

Sunnuntaina majalle saavuttaessa näimme matkalla nuoren hirvisonnin, joka seisoi alle kymmenen metriä maantiestä. Teimme U-käännöksen ja palasimme kuvaamaan upean eläimen, joka oli ehtinyt siirtyä toiselle puolelle tietä.

Maaston riistarikkaus on mejä-harrastuksessa suotavaa ja haastaa koiran uskollisuutta jäljelle. Tämän elämyksen tapahtuman käyttöön valitut maastot onnistuivat takaamaan varmasti jokaiselle koirakolle.

Oman ryhmäni koirat onnistuivat todella hyvin. Jopa ensikertalainen jäljitti kaadolle asti, vaikka jälkiveren haju selvästi hieman arvelutti koiraa. Innostaen koira eteni kuitenkin loppuun asti.
©RH, Tirri ilahtuu kaadolta löytyvästä peuransorkasta
Kaadolta löytynyt peuransorkka sen sijaan selvästi ilahdutti Tirri-koiraa. Kun koiralle tulee vielä muutama onnistunut kokemus jäljellä, niin ohjaaja saa alkaa jarruttaa nopeutta ja tutkia vapaita koepaikkoja.
©RH Hestia tutkii varovasti alkumakausta
Toinen koirakko oli yhtä kertaa kokeneempi, mutta selvästi koira epäröi vielä veren hajua. Rohkaistuna Hestia kuitenkin eteni hienosti seuraten jälkeä, ja tuli kaadolle hieman sivusta ilmavainun ohjaamana. Koira osoitti sorkan nuuhkien ja ottaen sen suuhun.

©J-S Inkinen, Metsässä
Katla pääsi viimeisenä ryhmämme koirista maastoon. Sille oltiin tehty avoimen luokan jälkikaavion mallinen, mutta lyhyempi jälki (150x250x150 metriä). Katla jäljitti tänään tarkasti ja sitoutuen annettuun tehtävään. Ensimmäinen kulma lenkittämällä jättäen makauksen huomiotta.

Toinen osuus avoimella vanhalla hakkuulla, jossa koira teki muutamia tarkistuspistoja jäljen sivuun. Toiselle kulmamakaukselle tarkasti, merkaten makauksen haistelemalla. Makaukselta lähdettiin tarkasti kolmannelle osuudelle. Osuuden puolessa välissä jälki hukkui koiralta hetkeksi, mutta Katla löysi lenkittämällä itsenäisesti takaisin (Jihuu!!). Kaadolle suoraan, johon jäi haistelemaan sorkkaa.

Olin erittäin tyytyväinen Katlan suoritukseen. Jouduin pysäyttämään koiran kolme kertaa jäljestyksen aikana, kun osa porukasta uhkasi jäädä jälkeen maastossa (kukaan ei usko, mutten mennyt mielestäni kovin kovaa vauhtia). Olin ylpeä, että koira pystyi näiden suoritukseen tulleiden katkosten jälkeen jatkamaan jäljitystä ilman erillistä ohjaamista. Katla alkaa ansaita tulla kutsutuksi jälkikoiraksi.

Muilla ryhmillä meni myös hienosti, ja majalle kokoontunut porukka vaikutti todella tyytyväisiltä metsästä saatuihin kokemuksiin. Osalla riista oli vienyt koiran huomiota jäljestyksestä, mutta se kuuluu tähän harrastukseen erityisesti vahvaviettisten metsästyskoirien kanssa.
©A. Sjöberg, Tamara jäljellä

©A. Sjöberg, Tamara ja Paavo
Lopetimme päivän paistamalla nuotiolla makkaraa, viemällä koirat laukauksensietotestiin ja selvittämällä askelparilukemamme. Laukauksensietotesti päätettiin pitää normaalista poiketen vasta suoritusten jälkeen, koska yhdistyksen radalla ei saa ampua pyhinä vasta kuin puolenpäivän jälkeen. Koska kyseessä ei ollut koe, tätä ei ollut välttämätöntä suorittaa ennen maastoihin lähtemistä. Kaikki koirat läpäisivät testin (yksi koira ehti omistajineen lähteä ja Pihkaa ei testiin viety, koska mies toimi ampujana).
©RH Jälkipelit nuotiolla
Kokonaisuutena viikonloppu meni aivan kuten oltiin suunniteltu ja tapahtuman henki oli rento sekä innostava. Onneksi sain avukseni mukaan järjestelyihin mahtavia yhdistysaktiiveja, jotka yhdessä kanssani loivat onnistuneen päivän raamit. Itse olin tapahtuman jälkeen niin väsynyt, että kotiin päästyäni menin nukkumaan (normaalisti en koskaan nuku päivällä). Väsymyksestä huolimatta nautin tapahtumasta todella paljon, ja haluan ottaa tämän uusiksi tulevaisuudessa.


Kuva: Schipperke (laivakoira) "Varpu ja kauriin sorkka" ©Jenni Helander

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kesän kätkemä

Nyt on se aika vuodesta, jolloin kevät taipuu kesän tieltä. Enää ei voi puhua koivunlehtien hiirenkorvista tai leskenlehdistä. Metsä on räjähtänyt täyteen vihreyteen ja voikukat ovat vallanneet pihanurmikon. Hyttysetkin ovat jo täällä.
©RH Pihka kaadolla, ohjaaja kätkeytyy kesän vihreyteen
Teimme lauantai-illalla jäljet maastoon molemmille koirille. Maasto pölisee kuivuuttaan, koska sadetta ei ole useisiin viikkoihin saatu satunnaisia ripsauksia lukuunottamatta. Kuivuus ja lämmin ilma (su 19 astetta) tekivät jäljestyksestä koirille myös fyysisesti rankkaa.

Katlan jälki oli kallioisessa korkeuseroja hyödyntävässä maastossa. Ensimmäinen ja kolmas osuus olivat pituudeltaan noin 200 metriä ja keskimmäinen 400 metriä. Osoitin koiralle alkumakauksen, jonka nuuhkaisi nopesti. Heti alun jälkeen harhauduttiin vasemmalle, ja jouduin kehoittamaan koiraa sanallisesti, jotta palasi jäljelle. Siitä eteenpäin Katla jäljitti tarkasti ensimmäiselle kulmamakaukselle asti. Makauksen koira nuuhkaisi nopeasti ja jatkoi tarkasti toiselle osuudelle. Toisen osuuden alussa jäljestys muuttui tiheämmässä maastossa laajemmaksi ja riistanjälkiä tutkivaksi. Jäniksen valkeaa talvikarvaa löydettiin pusikosta ja taisi Katla muutaman pipanankin maistella.

Ylitettiin riistapolku verijäljen suuntaa noudattaen, mutta heti polunylityksen jälkeen koira alkoi palata tulojäljen suuntaan. Tehtiin laajahko lenkki ylittäen polku toiseen suuntaan. Sieltä Katla löysi jäljen uudelleen. Tästä eteenpäin jäljestys taas todella tarkkaa, ja jopa mies kehaisi ennen toista kulmamakausta Katlan työtä!
©RH Kehuttu Katla
Kulmamakauksen Katla valitettavasti oikaisi, ja jatkoi suoraan viimeiselle osuudelle. Matkalla oli yksi luonnonmakaus, jonka yli oltiin tarkoituksella vedetty sieni. Sen Katla pysähtyi merkkaamaan. Loppuosuus oli alas rinteeseen. Ilmavainun avustamana pyörähdettiin hieman sivusta jäljen loppuun ja sieltä kaadolle asti. Katla pysähtyi kaadolle, mutta kehujen jälkeen sille tuli kiire päästä juomaan vettä noin 30 metrin etäisyydellä olevaan ojaan. Jälkisuorituksen aikana ei juomamahdollisuuksia maastossa ollut.

Käytiin viemässä Katla tarhaan, ja laittamassa Pihka jälkivarusteisiin.

Pihka tutki alkumakauksen huolella. Ohjattuna lähti rauhallisesti liikkeelle. Pihka jäljitti tarkasti verijäljen päällä pientä siksak-kuviota tehden. Ensimmäinen makaus suoraan ylitse nopeasti nuuhkaisten. Ensimmäinen kulma tarkasti. Toisen osuuden alussa jäljen sivussa oli irti vieras haukkuva koira. Pihka "kasvatti kokoaan", ja häntä pystyssä tuijotti koiraa. Ohjaajan kehoituksella Pihka lähti etenemään uudelleen, merkaten virtsalla jäljen omakseen. Onneksi vieras koira ei lähtenyt seuraamaan. Hieno nollaus kokeneelta jälkikoiralta!

Toisen osuuden makaus merkattiin taas nopeasti nuuhkaisten. Toisella kulmalla veretön katkos, joka selvisi ripeästi yhdellä isommalla lenkillä. Kolmannella osuudella tuoreita hirven sorkanjälkiä, jotka luultavasti ohjasivat Pihkan väärille jäljille. Kolmas makaus ohitettiin hukan vuoksi. Pihka palautetiin jäljelle, josta edettiin tarkasti pitkän osuuden loppupäähän. Ennen kulmaa isohko lenkki jäljen sivuun, josta minun sijaintia apuna käyttäen palasi takaisin. Kulma mentiin tarkasti.

Lämmin keli hidasti koiran vauhtia. Viimeisen osuuden makaus kuitenkin merkattiin todella pikaisesti tälle jäljityskerralle tyypilliseen tapaan. Makauksen jälkeen tultiin isommalle ojalle, josta ensin mentiin ylitse ilman juomataukoa (koira ei selvästi malttanut). Heti ylityksen jälkeen koira harhautui sivuun ja palasi lenkin jälkeen takaisin ojalle (nyt juomatauko kelpasi). Vielä toinen lenkki jäljen toiselle puolelle, josta lopulta jäljen jatko löytyi. Viimeinen osuus vaikutti muutenkin haparoivalta menolta ja koiran olemus oli aika väsynyt. Maasto oli risukkoista ja siksi tappijalkaiselle vaikeammin edettävää, mikä saattoi myös vaikuttaa siten, että koira haki parasta reittiä harhautuen jäljiltä(?). Kaadolle kuitenkin tultiin suoraan. Alleviivaavaan tapaan Pihka söi ensin mullan siltä ja sitten omi sorkan.
©RH Pihka omii sorkan kaadolla
Ei pysynyt kummankaan jäljen kaato kovinkaan kauan kesän kätkemänä. Katlalle maininta jälkiuskollisuudesta, johon alllekirjoittaneen on vaikeaa luottaa tarpeeksi. Meillä koirakkona on siinä kohtaa paljon kehittymisen varaa. Pihkalle taas erityinen kiitos jäljellä koetun spontaanin häiriön ohittamisesta. Ei varmasti onnistu joka koiralta.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Veneilykesä on täällä

Viikonloppu oli keväisen lämmin. Eiköhän se kesäkin sieltä tule, vaikka tähän astinen kevät on ollut kolea. Tänään laskettiin paatti veteen, ja oikeastaan meillä oli syytä juhlaan; tämä oli Juanitan 20. veteenlaskuvuosi.
©RH Pihka rentoutuu laiturilla
©RH Katlan paikka auringossa
Teimme illalla pienen veneretken koko perheen voimin. Koirat viettivät matkustusajan kannella, ja evästauon ajan saivat köllötellä kalasataman ammattikalastajien laiturilla. Järkytykseksemme Pyhämaan kalasataman vierasvenelaituri oli talven aikana uponnut! Onneksi huomasimme veden pinnan alla uhkaavan vaaran ennenkuin törmäsimme siihen. Toivottavasti vaarallinen laituri korjataan pian kuntoon, koska nyt sitä ei juurikaan havainnut poukamaan tullessa.
©RH Pihka ja Katla veneen kannella
Kesän ensimmäinen veneretki on nyt takana. Kylmäähän tuo merivesi vielä on, vaikka näinkin muutamia mökkiläisiä uimassa rannoillaan. Me vain haistelimme merituulia ja saimme kasvoille (kuonoille) suolaisia pärskeitä.

lauantai 6. toukokuuta 2017

"Vainukoira" Karvian mejä-kokeessa

Eilen oli jännittävä päivä. Katla oli ilmoitettu Karvian mejä-kokeeseen. Koska koe oli illalla arkiviikolla, päädyin anomaan paikkaa valmisjäljelle. Onneksemme koepaikka saatiin ja Katla sai kanssani mahdollisuuden koetella tasoaan oikeassa kokeessa. Edellisestä kokeesta olikin jo melkein puolitoista vuotta. Tämä oli Katlan viides mejä-koe (tuloksia). Pihka jäi koepäiväksi kotiin, koska aloitti juoksun muutama päivä sitten.
©TU Katla ja ohjaaja
Kokeen keskuspaikana oli Tervatupa, joka otti meidät vastaan vanhoina tuttuina, vaikka saapuminen koepaikalle jäi turhan viimetippaan. Olimme paikalla vasta noin 15 minuuttia ennen ylituomarin puhuttelun alkua (klo 15). Ei ole ollenkaan suositeltavaa saapua kokeeseen noin myöhään. Vaikka ehdimme paikalle ajoissa, niin oma tunnelma oli tullessa ahdistunut.
©TU Laukauksensietotesti
Kokeeseen osallistui 11 koiraa, joista kuusi avoimen luokan koirakoita ja viisi voittajakoiraa. Ylituomarina oli Sakari Kankaanpää ja toisena tuomarina Aila Hauskamaa. Maastoarvonnoissa meille tuli jälki numero neljä, joten laukauksensietotestin jälkeen jäi pari tuntia odottelua, ennen kuin vuoromme päästä metsään tuli. Kuten aiemminkin olen huomannut, valmisjälkikokeeseen tulevan on syytä varautua ajantappamiseen, koska odottelua on runsaasti.
©RH Henkilöauto on kovilla mejä-harrastuksessa
Katla oli hirmuisen levoton. Rauhaton olemus ei luvannut hyvää kokeen onnistumiselle. Kävelytin koiraa odotellessamme, mutta se ei auttanut. Epäilen, että oma oloni on vahvasti syypää Katlan koehermoiluun. Tartutan oman hermoiluni koiraan.

Alkumakaukselle tullessa Katla kuitenkin yllätti positiivisesti. Se tutki huolella alkumakauksen, ja vaikka lähtö reippaalta tuomarin silmin näytti, se oli mielestäni tältä koiralta erittäin rauhallinen ja hillitty. Se olikin paras hetki koko jäljellä.
©TU Tuomari, opas ja koirakko
Tuskin 20 metriä oltiin edetty alkumakaukselta, kun Katla päättäväisesti veti jäljen sivuun ja näytti vaihtavan jäljestyksen muun riistan haeskeluun. Tunsin pettymystä ja kehoitin koiraa sanallisesti. Katla totteli ja palasi lenkiltä takaisin jäljelle. Ensimmäinen osuus oli selvästi jäljen lyhin ja alun sivuloikan jälkeen koira rauhoittui työskentelemään jäljelle. Tämän ansiosta saavuimme suoraan kulmamakaukselle, jonka Katla haisteli tarkasti. Pieni tarkistuskierros kulman ympäri ja koira jatkoi toiselle osuudelle. Osuuden alussa koira harhautui taas kulkemaan reippaasti jäljen sivussa. Näin sivusilmällä tuomarin ja oppaan loittonevan useita kymmeniä metrejä vasemmalle. Katlan häntä heilui ja olin havaitsevani taas riistanjälkien tutkiskelua koiran käytöksessä. Jätti kuitenkin tarkemman selvittelyn ja lähti palaamaan takaisin tuomaria ja opasta kohden. Jotenkin vaikutti, että Katla tiesi käyttää hyväksi muiden ihmisten sijaintia ja sen perusteella palasi jäljelle. Tiedä sitä sitten, Katla on hyvin viisas koira.

©RH Palkintokoira
Toisesta kulmamakauksesta mentiin jäljen sisäpuolelta ohi (ylitti jäljen jatkon) ja pienellä lenkillä takaisin kulmalle, jonka ylitti nopeasti (mielestäni ei merkannut kunnolla, ehkä nuuhkaisi nopeasti). Siitä reippaalla nopeudella myötätuuleen ja kolmannelle osuudelle. Mielestäni koira teki useita turhia pyörähdyksiä jäljen päällä ja sivussa. Puolivälissä teki vielä yhden kunnon tarkistuslenkin, mutta päätti kuitenkin jatkaa suoritusta. Kaadosta sai 50-60 metriä ennen ilmavainun ja sille tultiin suoraan. Kaadon merkkasi haistelen ja pysähtyen sen viereen.

Hukaton suoritus oli tosiasia. Ohjaajana en silti koiran harhailevan epäloogista suoritusta kovinkaan hyväksi kokenut, ja tuo levottomuus aiheutti luottamuspulaa meidän yhteistyöhön. Uskoin, että ykkönen tulee, muttei kovinkaan mairittelevin pistein (ehkä 40-42 pistettä).

Onneksi en kuitenkaan joutunut itse koiraa arvostelemaan paperilla, sillä oikea tuomari näki Katlan suorituksen parempana kuin minä ja se sai tuloksen AVO1 46/50. Koiran rekisterinimikin oli päivittynyt tämän tuloksen myötä koepöytäkirjaan. Katlaa sopii jatkossa kutsua Vainukoiran Catlaksi, eikä Vainukorven.

Olin aika tyrmistynyt pisteistä. Minä sain eniten moitetta tuomarilta, koira olisi toiminut paremmin, jos ohjaaja olisi mennyt hiljempaa eli jarruttanut enemmän koiran vauhtia. Osittain olen tuosta jarruttamisesta tuomarin kanssa samaa mieltä, mutta Katlan tuntien ei jarruttaminen sille aina ole paras vaihtoehto. Jos Katla kokee, ettei jälkisuoritus etene, se alkaa touhuta muuta. Mitä hitaampi vauhti on, sitä enemmän sillä on aikaa tutkia maaston muita tuoksuja. Ja sitä todennäköisemmin huomaan meidän olevan keskellä kiihkeää jäniksen yöjäljen selvittelyä.

Tiedän kuitenkin, että parhaat jälkikoirat etenevät hitaammin ja siten myös tarkemmin. Katla ei kuitenkaan ole sellainen. Se on impulsiivinen, huoleton ja herkästi reagoiva koira. Siitä ei saa pelkästään jarruttamalla sellaista tarkkaa ja vain yhtä jälkeä seuraavaa koiraa. Voi olla, että olen väärässä.
©RH Katla, taustalla Tervatupa ja rastilippu
Kokeen tulostaso oli mainio. Kahdeksan koiraa sai ykköstuloksen ja kolme koiraa kakkosen. Kokeen paras koira sain tuloksen AVO1 50/50 pistettä ja yksi koira valioitui FI JVA:ksi. Keväinen keli suosi; sää oli aurinkoinen ja lämmin, muttei liian kuuma. Ehdimme kotiin vielä saman päivän puolella, eikä kello ehtinyt lyödä puoltayötä. Tuhkimotaika säilyi ja saavuimme kotiin juhlien Katlan ensimmäistä AVO1-tulosta mejä-harrastuksesta.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Tiistaisin leikitään!

Tiistaista on tullut jokseenkin vakiintunut leikkipäivä minulle ja Katlalle. Nyt neljättä kertaa perättäin tavattiin Ansa ja (myös toista kertaa) Yoda leikkitreffien merkeissä. Metsälenkilläkin ehdittiin käydä, kun ensin oli purettu leikkimällä pahimmat patoumat.
©RH Katla pohtii milloin taas pääsee leikkimään
Katla tunnistaa jo näköaistin avulla kaverinsa, ja muutaman kerran se on ikkunasta nähnyt Yodan iltalenkillä. Silloin alkaa äänekäs mouruaminen ja ulinaitku. Tuolla se menee, tuonne minäkin haluan. Toisinaan vaikuttaa siltä, että koira menee kohta ikkunan läpi, kun tahto päästä kaverin luokse on niin valtaisa.
©RH Katla, Yoda ja Ansa
Nämä leikkitreffit on kyllä olleet paras idea minulta pitkään aikaan. Tuntuu, että myös Katlan ja minun välit ovat lähentyneet yhdessä vietetyn erilaisen ja kivan ajan vuoksi. Tämä on tehnyt meille tosi hyvää.
©RH Yoda, Katla ja Ansa

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Leikkikaverit

Huhhuijaa, millaista menoa meidän takapihalla eilen illalla vietettiin! Katla ja Ansa kävivät yhteislenkillä metsässä emäntiensä seurassa, ja ennen ja jälkeen lenkin koirat saivat leikkiä pihalla.
©RH Katla ja Ansa
Selvästi koirat tunnistivat toisensa, vaikka Katla hieman hämääntyikin, kun emme kävelleetkään aiempaan tapaamispaikkaan, vaan koirakaveri saapui pihallemme. Kävelylenkki sujui hyvin ja koirat rauhoittuivat kävelemään remmissä kohtuullisen hyvin, ilman jatkuvaa toisen leikkiin innostamista.
©RH Yoda ja Katla
Yllättäen myös lähellä asustava valkoinenpaimenkoirauros (lähes 1,5 vuotta), Yoda oli iltalenkillä isäntänsä kanssa ja tuli moikkaamaan meitä, kun olimme palanneet lenkiltä takaisin pihalle. Päästimme koirat sitten vielä kolmikkona leikkimään hetkeksi.
©RH Yoda, Katla ja Ansa
©RH Katla ja Yoda
©RH Yoda, Katla ja Ansa
©RH Katla ja Yoda
Jännästi olin havaitsevani Katlan ja Ansan väleissä muutoksen, kun nuori uroskoira liittyi leikkiin. Katla tuntui omivan Yodan eikä olisi halunnut jakaa urosta Ansan kanssa. Mitään kärhämää ei ollut, mutta Katlan käytös oli "mustasukkaisempaa". Aluksi Ansa tuntui jättäytyvän suosiolla sivuun, kun Katla ja Yoda leikkivät. Toisaalta myöhemmin koirat jahtasivat toisiaan enkä enää havainnut selvää jakautumista. Tämän leikin nimi oli "Ota Katla Kiinni Jos Saat". Katla siis juoksi pakoon ja kaksi muuta jahtasivat ketterää pikakiitäjää. Sanoinko jo, että joku rakastaa juoksemista?

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tärkeitä yhteisiä hetkiä

Tämä viikonloppu oli pyhitetty jälkihommille. Viikolla sovin Paavon porukoiden kanssa yhteisistä jälkitreeneistä, jonne houkuteltiin myös yhtä toista jälkiharrastusta aloittelevaa koiraa ohjaajineen. Valitettavasti heidän osaltaan homma peruuntui sairastumisen vuoksi.
©TU Tärkeä yhteinen hetki: Katla ja ohjaaja kaadolla
Keli oli kolea ja tuulinen, muttei kuitenkaan sateinen. Lauantai-illalla menimme Ilveskalliontielle jälkitalkoisiin. Alunperin oli tarkoitus jakaantua jälkipareihin, mutta nyt porukan pienennyttyä päätimme urakoida jäljet jakaantumatta. Mies oli reissussa, mutta koska jälkiverta oli varattu kolmelle koiralle päätin viime hetkellä, että Pihkallekin tehdään jälki.

Teimme siis maastoon kolme jälkeä. Katlan jälki pituudeltaan oli noin 800 metriä ja avoimen luokan jälkikaavion mukainen. Paavolle tehtiin kolmionmallinen jälki yhdellä kulmamakauksella, jossa pituutta oli noin 400 metriä. Pihkan jälki oli noin 700 metriä pitkä, ja siinä kaksi katkokulmaa ja suorilla makaukset (3 kpl). Verta oli varattu 2,5 dl/jälki. Kaatoina Katlan ja Pihkan jäljillä käytettiin peuran sorkkia ja Paavon jäljellä peuran sarvea. Jäljet vanhenivat reilu 15 tuntia. Maastossa oli runsaasti jälkiä riistasta. Näimme peuran ja hirven jälkiä (kaikki jälkimaastot) ja jäniksen syönnösalueita (Katlan ja Paavon jälkimaastot).

Sunnuntaina kokoonnuimme samaan paikkaan ja vein kaadot paikoilleen. Koirat pääsivät maastoon jälkien tekojärjestyksessä. Ensin minä ohjasin Katlan alkumakaukselle.

Katla nuuhkaisi nopeasti alkumakauksen ja jäljestys alkoi. Olisin voinut lähdön paremminkin ohjata, mutta toisaalta vältän häiritsemästä koiran keskittymistä työhön. Ensimmäisen osuus hyvin jälkitarkasti ja keskittyen. Osuudella oli yhteensä kolme isohkoa metsäojaa, jotka koira ylitti täsmälleen siitä, mistä verisieni oli pompannut vesiesteen yli. Ensimmäisen osuuden loppupuolella oli jäniksen kaluama haapa, joka harhautti koiran hieman jäljen sivuun. Koiran häntä alkoi heilua innostuksesta, mutta kun kehoitin: "Etsi, jälki", Katla katsoi minuun kerran, ja palasi verijäljelle. Ilman kehoitusta en ole varma, miten olisi käynyt. Hieman tämän jälkeen näin, kun koira löysi valkoista jäniksen karvaa maasta ja söi ne samalla, kun eteni verijälkeä. Voin vaan kuvitella Katlan tuohtumuksen määrän.
©TU Katla ja ohjaaja jäljellä
Ennen kulmamakausta jälki ylitti metsäuran, jonka koira jäljitti tarkasti. Kulmalle tultiin jäljen sisäpuolella ja hetki pyörittiin kulman tuntumassa kuitenkaan löytämättä makausta. Riistan jälkiä tässä oli runsaasti, mikä saattoi sotkea koiran työtä. Itse näin makauksen, mutten ohjannut koiraa sille. Lopulta jäljen jatko löytyi itsenäisesti rengastamalla. Valitettavasti makaus jäi merkkaamatta.

Toinen osuus sivutuulessa, jonka huomasi koiran jäljityksen siirtyessä useita metrejä jäljen ulkopuolelle. Meno oli muutenkin ilmavainuisempaa kuin ensimmäisellä myötätuuliosuudella. Osuus oli kallioista ja avoimempaa maastoa, jossa tuuli pääsi levittämään jäljen hajua laajemmin. Yllättäen kulmamakauksessa tultiin kuitenkin tarkasti, ja Katla pysähtyi sen merkkaamaan haistelemalla. Kulmalta jatkoi suoraan ja pienellä lenkillä koira näppärästi selvitti suunnan viimeiselle osuudelle.

Makauksen jälkeen vastatuuli toi koiran menoon uutta puhtia ja jouduin enemmän jarruttamaan menoa. Muutoin Katla jäljitti tarkasti, mutta osuuden puolivälissä oli raivattu metsää ja tuoreen hakkuun haju sotki koiran työtä. Koira harhautui jäljestä ja lähti kulkemaan jäljen sivussa takaisin päin. Palasi kuitenkin jäljen päälle, josta oikea suunta löytyi. Tästä eteenpäin meno muuttui varmistelevammaksi, ja Katla pysähteli ja teki pari muutaman metrin tarkistuspistoa jäljen sivuun loppumatkalla. Kaadolle tultiin suoraan ja se kiinnosti runsaammin kuin normaalisti.
©TU Paavo ja ohjaaja alkumakauksella
Seuraavaksi vuorossa oli Paavo. Koiralla tuntui olevan energiaa kuin pienessä kylässä, ja se veti innoissaan jälkivaljaissa kulkiessamme jäljen alkuun. Paavolle näytettiin alkumakaus ja ohjattiin ensimmäiset metrit työn alkuun. Jäljestys sujui tarkasti ja suurella innolla. Purimme merkit jäljeltä samalla, kun seurasimme koirakkoa.
©TU Paavo ja vappuserpentiini kuusen oksalla
Paavo merkkasi kulmamakauksen pysähtymällä ja jatkoi seuraavalle osuudelle tarkasti. Valitettavasti heti kulman jälkeen koira sai vainun riistasta, jonka perään olisi mielellään lähtenyt ja jättänyt ihmiset ihmettelemään naudan verijälkeä. Ohjaaja palasi kulmamakaukselle, josta otettiin uusi alku ohjaten.
©TU Paavon perässä läpi ryteikön
Paavo nollasi hyvin riistan houkutuksen jälkeen, koska tästä eteenpäin jälkisuoritus oli taas esimerkillistä ja tarkkaa. Kaadolle tultiin suoraan ja se haisteltiin. Paavon emäntä totesi, että positiivista oli, ettei koira haukkunut suorituksen aikana.

Viimeisenä vuorossa oli Pihka. Se venytteli antoisasti ja veti liinan piukaksi heti, kun lähdettiin autoilta kulkemaan kohti jäljen alkua.
©RH Pihka venyttelee
Pihka ohjattiin alkumakaukselle, jota jäi maistelmaan. Lopulta ohjaaja näytti jäljen suunnan ja Pihka aloitti rauhallisen ja varman jälkisuorituksen.
©RH Pihka ja ohjaaja alkumakauksella
Ensimmäinen makaus oli heti osuuden alkupuolella ja sen Pihka merkkasi tyylikkäästi pysähtyen ja haistellen. Jälki kaarsi ennen tiheikköä epämääräisen koukun, jonka koira selvitti hienosti. Maaston haastavuuden vuoksi jäljentekijät olivat käyttäneet peuranpolkua, jossa näkyi lukuisia sorkan jälkiä. Pihka teki polulta muutamia tarkistuspistoja, mutta huikesti koira seurasi haastavassa tilanteessa oikeaa hajua.
©RH Paikoitellen jälkeä olisi voinut seurata ilman koiran kirsuakin
Katkokulma oikaisten menemättä veretyksen loppuun asti. Veretön osuus ei näytänyt häiritsevän koiraa vaan jatko löytyi ilman mitään lenkkiä. Jäljestys jatkui tarkkana. Toinen makaus jäätiin merkkaamaan nautiskellen eli veristä multaa nuollen. Jatkoi kuitenkin ilman erillistä kehoitusta. Toinen kulma suorituksena oli kuin kopio aiemmasta. Pihka onnistui oikaisemaan myös toisen katkon. Olin tässä kohtaa jokseenkin harmistunut.
©RH Hyvän suorituksen jälkeen on helppo "kerskua" ja hymyillä
Viimeinen osuus jälleen tarkasti ja osuuden makaus merkaten nopeasti pysähtyen. Kaadolle sivusta, jolle jäi nuolemaan maata sorkan vieressä. Kehujen jälkeen otti sorkan suuhunsa omistaen sen.

Jälkiharrastuksen liittyy niin monia tärkeitä yhteisiä hetkiä. Osa niistä on ohjaajan koiran välistä äänetöntä kommunikaatiota, joka vahvistaa eläimen ja ihmisen välistä suhdetta. Jäljellä koiraan on pakko tukeutua ja luottaa sen kykyyn seurata ihmiselle näkymätöntä jälkeä. Uskon, että koirakin vaistoaa tämä luottamuksen ja siitä seuraavan vastuun tehtävän onnistumisesta. Kaadolle saapuminen on yksi tärkeimmistä hetkistä. Se kruunaa suorituksen, ja palkitsee erittäin vahvasti sekä koiran että ohjaajan.

Ei kuitenkaan sovi unohtaa niitä "koirattomia" tärkeitä hetkiä, jotka jaetaan yhdessä jälkeä tehden ja jälkisuorituksen jälkeen kokemuksia vaihtaen. Ne yhdistävät ja tuovat iloa pitkään yhteisten hetkien päättymisen jälkeenkin.