sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kolme viikonloppua

Syksy suorastaan sujahtaa ohitse, kun havaitsee ettei ole viimeisistä kolmesta jänisjahtiviikonloppusta kirjoittanut yhtään sanaa muistiin. Periaatteessa mitään erinomaisen kiinnostavaa ei ole tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten Katla ajoi vaiheikkaan ja ansioituneen jänisajon Rihtniemessä. Silloin keli oli tuulinen ja lämpötila hädintuskin plussan puolella. Näin jäniksen tässä ajossa kerran.
©RH Katla Rihtniemen laavulla
Sen jälkeen onnistumiset jahdissa ovat olleet tiukassa. Vielä samana viikonloppuna otimme toisen erän Katlan kanssa Tapiontiellä. Siellä Katla ajoi kolmea peuraa lyhyissä noin 500-900 metrin pituisissa pätkissä. Selkeästi ajot olivat vain karkoittavia, mutta jänisjahdista ei tullut enää mitään.

Toinen viikonloppu oli jälleen melkoisen tuulinen. Edellisenä yönä oli satanut runsaasti ja aamu oli kostea. Sateen oli povattu alkavan uudelleen iltapäivään mennessä. Katla laskettiin hakemaan Ilveskallion maastoon, jonne koira lähti intoa puhkuen. Tuttu maasto innosti koiraa tekemään laajaa kylmähakulenkkiä. Jotain jälkiä koira löysi noin 500 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta ja kuumeni herättelemään niille. Herättely ja alueen tarkka nuohoaminen ei kuitenkaan tuottaneet tulosta ja lopulta koira selkeästi jätti homman kesken ja vaihtoi maastoa omatoimisesti. Siellä törmäsi peuraan ja karkotti sen kiihkeällä haukulla reilun kilometrin etäisyydelle. Koira palasi ajojälkeä luoksemme.

Menimme toiseen erään Kettulantien varteen. Siellä Katla työskenteli hienosti ja yli 500 metrin etäisyydeltä (Kettulantien kääntöpaikka) löysi selvästi yöjäljet. Siirryimme lähemmäs koiraa, kun se herätteli jälkien kuumetessa. Jänis kuitenkin oli tiukassa eikä Katla saanut sitä liikkeelle hyvästä yrityksestä huolimatta. Pisteet koiralle sitoutumisesta jäniksen hakuun toisessa erässä.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu toi pakkaset länsirannikollekin. Aamu oli kuulas ja valkea kuura peitti lumesta paljasta maata. Otimme molemmat koirat mukaamme, kun lähdimme ajamaan metsästysmaastoja kohti. Katla pääsi metsään ensimmäisenä. Se vietiin Kärrinkallion pohjoispuolelle, missä sitä ei ole ikinä ennen löysätty hakemaan. On todella hyvä harjoitella jäniksen hakua myös vieraammissa maastoissa, jottei koira pääse haussa liian helpolla. Meillä ei ollut tietoa alueen jäniskannasta, joten sikälikin oli kiinnostavaa nähdä löytyisikö alueelta ajettavaa.

Katla haki ensin melko läheltä ja hakulenkkien koko oli noin 100 metriä. Kun jälkiä ei ihan meidän läheltä löytynyt, koira laajensi noin 300 metriin. Sieltä selvästi löysi jäljet, ja kun irtilaskusta oli kulunut puoli tuntia kuulimme ensimmäisen haukahduksen. Tästä alkoi yöjälkien tarkempi selvittely, joka tuotti tulosta, kun Katla sai jäniksen liikkeelle vajaan tunnin irtiolon jälkeen. Täydellistä.

Keli suosi ajon kuuntelua, kun kuiva, tuuleton pakkassää laittoi koiran äänen kaikumaan kumeana. Yhdet paluuperät jänis teki heti ajon alkuun, mutta ne koira selvitti ongelmitta. Tuskin 20 minuutin ajon jälkeen koira saapui puidulle riistapellolle, jonka myöten kulkevaan metsäuraan jänis oli tehnyt paluuperät. Sitä koira selvitti aikansa ja ajoi yli pellon metsänrajaan asti, mutta pellolta poistumiskohta ei enää selvinnyt. Mentiin tukemaan koiran hukan selvittelyä, mutta valitettavasti ajo ei enää tästä jatkunut. Otettiin Katla kiinni hukalta, kun selvittelyä oli jatkunut kenraalin verran.

Toista erää Katla ei enää saanut vaan päästettiin Pihka seuraavaksi irti. Kun usutin Pihkan metsään, mies sytytteli makkaranuotiota omalle maalle. Löysin jäniksen jätöksiä ja Pihka lähti niitä selvittämään. Valitettavasti löysi myös peuran, jonka ajoi Santtion metsätien toiselle puolelle. Onneksi koira jätti ajon kesken ja palasi takaisin, kun nuotio oli valmis makkaralle. Selkeästi osaa arvostaa oikeita asioita tämä meidän vanhempi bassetti.

Evästelyn jälkeen tein koiran kanssa vielä lyhyen lenkin. Oltiin jo luovuttamassa, kun Pihka nappasi ajon noin 100 metrin päästä minusta. Paikalla oli jäniksen pipanoita, mutta aika pian oli selvää, ettei ajoeläin ole jänis. Peuraltakaan se ei vaikuttanut ja kallistuimme ilves- tai ketunajon puoleen. Ajo eteni taas metsätien toiselle puolelle ja lähdimme lopulta autolla perään, kun ajo tuntui karkaavan koko ajan vain kauemmas.

Ensimmäinen kiinniottoyritys jäi yritykseksi. Koira kaarsi Pahka-alhon uran päästä hetkeä aiemmin kuin ehdimme sinne. Lopulta pääsimme ajon väliin Arkintiellä, josta kytkin Pihkan. Mulkoilun määrä oli kohtuullisen iso, koira ei olisi vielä halunnut jättää tehtäväänsä. Meille ihmisille se kyllä jäi mysteeriksi, mikä ajoeläin Pihkalla oli työnalla.

Eipä siis kauhean hyvin ole mennyt. Toisaalta kaikki kokemukset ovat eteenpäin. Ensi viikoksi on luvattu lumisadetta. Silloin kyllä jänikset ovat vieläkin tiukemmassa, mutta toisaalta näkee paremmin, mikä eläin koiralla on kohteena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti