lauantai 26. maaliskuuta 2016

Sisko ja sen koira

Pääsiäinen toi mukanaan keväisen ilman myös rannikolle. Ei uskoisi, että vain kolme päivää sitten maa oli valkeana lumesta. Nautimme aurinkoisesta säästä ja lähdimme metsälenkille kahden koiraperheen voimin. Siskoni miesystävänsä ja Molla-dalmatiankoiransa kanssa lähti seuraksemme koirapolun lähimaastoihin.
©RH Katla koirapolulla
Molla on jo yli kymmenenvuotias ja Pihka ja Katla ovat tunteneet sen koko elinikänsä. Metsässä vanhakin koira nuortuu tai ainakin Molla, joka riehakkaana teki vauhdikkaita juoksuunpyrähdyksiä. Sisko uskalsi pitää sen auki, koska se on todella tottelevainen ja tulee pienestä vislauksesta välittömästi vierelle. Meidän koirat pysyivät tietysti kytkettyinä, koska metsästysvietit eivät kysy lupaa syttyessään.
©RH Molla ja Katla
Itseasiassa tämä oli jo toinen päivä samoissa lenkkimaastoissa. Tänään eilisestä poiketen pysähdyimme luontopolun varrelle tehdyllä laavulla ja paistoimme nuotiolla makkarat.
©MH Katla ja Molla leikkivät
©RH Molla
Auringon laskiessa palasimme takaisin autoille. Kiitos "sisko ja sen koira"! Tämä on meille ja koirillemme harvinaista herkkua, että saadaan lenkkiseuraa. Yleensä lenkit ovat paljon tylsempiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti