lauantai 29. elokuuta 2015

Onko tämä Katla?

Kesätauko on tehnyt hyvää Katlalle. Tänään oli ilahduttavaa seurata koiran työtä Ilveskallion maastossa. Katlan hakuetäisyys on mielestäni riittävä, 100-400 metriä. Kylmähaun aikana koira kävi näyttäytymässä kerran, mutta jatkoi hakua välittömästi.
©RH Katla selvittää hukkaa
Me joimme kahvia ja syyttelimme toisiamme kotiin unohtuneista eväsleivistä. Aamupalaksi tarkoitetut leivät olivat epähuomiossa jääneet jääkaappiin. Reppuun oli eksynyt varaevääksi suklaapatukka, jonka söimme pahimpaan nälkäämme puoliksi. Onneksi kahvia sentään oli.

Kauan ei tarvinnut puuttuneita leipiä surra, kun Katla sai noin 350 metrin päästä ylös jäniksen ilman ennakoivaa herättelyä. Koira oli ollut irti vajaa puoli tuntia. Katlaa ei haun suhteen tarvitse häpeillä, vaan päinvastoin, alan varovaisesti olla siitä hyvin ylpeä. Ainoastaan yöjäljen löydyttyä toivoisin Katlan sen merkkaavan jotenkin. Syynä odotukseen on varmasti Pihka, jonka tyyliin kuuluu hyvin meuhkaava yöjälkikäytös. Toisaalta, jos Katla haukkuu, se tarkoittaa, että ylösotto on tapahtunut tai tapahtuu sekuntien sisällä ensimmäisestä äänestä.

Ensimmäinen hukka koiralle tuli heti jäniksen tehtyä ensimmäisen kierroksen täyteen. Ensin Katla teki kaksi napakkaa lenkkiä jäljen päättymiskohtaan. Kun poistumisjälki ei näin löytynyt, koira alkoi selvittää paluuperien mahdollisuutta. Tässä hukan selvityksessä Katla jää mielestään niin paljon jälkeen jäniksestä, että vaikka jälki löytyykin, niin sitä seurataan hetki ääneti, kunnes koira saavuttaa taas tietyn etäisyyden ajettavaan ja haukku alkaa. Alan oppia tutkasta näkemään, milloin koira löytää uudelleen jäljen ja "ajaa", vaikkei anna vielä ääntä. Tänäänkin ajoi yli 200 metriä ääneti ensimmäisen hukan selviämisen jälkeen. Kokeissa ei tällaista ääneti menemistä arvostella ajona ja minuutteja ei niistä pätkistä kerry.

Kaksi lenkkiä koira pysyi jäniksen perässä suhteellisen vähillä vaikeuksilla. Kolmas kierros oli jo melkoisen takkuavaa menoa ja lopulta koira kadotti jäniksen jäljet kokonaan. Katla kytkettiin kenraalihukalta ennen kahdeksaa, kun lämpötilakin oli kivunnut jo yli 15 asteeseen. Ajominuutteja koiralle taisi hukat vähennettynä tulla reilut 30 minuuttia. Ajettavaa emme tänään nähneet, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä päätellen ajosta, kyseessä oli metsäjänis.
©RH Lyhytkin "ajopäivä" väsyttää
Kasvattajalle esitin kuva-arvoituksen oheisen kartan muodossa ja kysyin humoristisesti "Onko tämä Katla?". Ollaan todella iloisia ja onnellisia Katlan kehityksestä jänistä ajavana koirana.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hurjin kauden aloituksemme

Piti vetää henkeä lähes kaksi vuorokautta, ennen kuin olin valmis kirjoittamaan kauden ensimmäisestä jahtipäivästä. Lauantaina kello 4.15 herätyskellon vaativa ääni pakotti nousemaan epäinhimilliseen aikaan. Termari täytettiin kahvilla ja silmät vielä lähes umpeen muurautuneina lähdimme ajamaan kohti jänismaastoa. Aamupala oltiin päätetty nauttia vasta metsässä, koska yölläkin lämpötila oli seitsemässä asteessa ja arvioituna noin yhdeksään mennessä lämpöasteet olisivat kivunneet koiralle liian korkeiksi (yli 15 astetta), joten siksi lähdimme kiireellä maastoon.

Kauden ensimmäiseksi maastoksi oli valittu Pahka-alho. Katla laskettiin irti hieman ennen kuutta. Ihmisen näkökulmasta hetki on aina yhtä juhlallisen tuntuinen. Pitkän kesätauon jälkeen tuntuu sykähdyttävän riemukkaalta irroittaa panta koiran kaulasta ja kuiskata koiralle "Haeppa pupu". Ja nähdä, kuinka koira syöksyy aamuhämärän metsän uumeniin tekemään sitä, mitä se rakastaa kaikkein eniten. Koira tuskin erottelee ensimmäistä kertaa yhdennestätoista, samalla riemulla se aina tuntuu metsään katoavan.

Katlan hakiessa jäniksen jälkiä, me joimme aamukahvit ja söimme leivät. Koira teki kaksi laajempaa kylmähakulenkkiä, jonka jälkeen alkoi selvittää alueelta löytyneitä jälkiä. Eivät tainneet kovin voimakkalta haista, koska aika turhautunutta työskentely oli. Yöjäljen löytymisen jälkeenkin teki muutaman laajemman lenkin täysin eri suuntaan ihan kuin olisi yrittänyt siten löytää jotain tuoreempaa hajua. Ei löytynyt, joten palasi selvittämään samaa yöjälkeä uudelleen.

Metsä oli rutikuiva, joten selvittely oli varmasti hankalaa. Siirryimme koiran perässä noin tunnin haun jälkeen. Olin tyytyväinen koiran työskentelyyn ja en olisi enää ajoakaan välttämättä odottanut. Koiran sinnikäs työskentely kuitenkin palkittiin. Kun hakuaikaa oli kulunut yhteensä 1 h 40 minuuttia koira sai jäniksen ylös noin 250 metrin päästä meistä. Heti lähdössä jänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta peitteisemmän alueen vuoksi ei saatu näköhavaintoa eläimestä.

Ensimmäiseltä lenkiltä tullessaan metsäjänis ohitti meidät vain 15 metrin etäisyydeltä, kun palasi kohti makuupaikkaansa. Se oli todella tumma väriltään ja todennäköisesti alkukevään poikanen (nyt jo täysikokoinen). Katla selvitti sillä hetkellä ensimmäistä hukkaansa, johon koiralta tuhraantui reilu viisi minuuttia. Koira oli meidät ohittaessaan melkein kymmenen minuuttia jänistä jäljessä. Harmittavaa on edelleen Katlan tiukkuus. Koira haukkui todella laimeasti hukan selvittyäkin ja meidät ohittaessaan ajoi mykkänä ilman ääntä. Todella toivoisin, että Katla hieman vanhemmiten löystyisi.
Satunnaisesti se paukuttaa sarjahaukkua ja sitten seuraa melko pitkä hiljaisuus. Voi tietty olla, että keli oli hyvin vähähajuinen, mikä vaikutti jo muutenkin tiukkaääniseen koiraan.

Tiukkaäänisyys saattoi olla yksi syy siihen, että koira pääsi yllättämään jäniksen. Nimittäin seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mitä ei ennalta olisi voinut aavistaa. Puoli tuntia ylösotosta Katla otti jäniksen kiinni. Vain jäniksen huuto paljasti, mitä oli tapahtunut. Ensin emme uskoneet korviamme ja luulimme, että koiralle oli tapahtunut jotain. Aika pian mies kuitenkin kokeneempana arvasi tilanteen ja lähdettiin paikkaan, johon koira tutkan mukaan oli jäänyt aloilleen.

Katla siis otti jäniksen kiinni ja tappoi sen. Miehen paikalle tullessa ei ollut muuta tehtävissä, kuin ottaa koira kiinni ja tarkistaa, ettei jänis kärsi. Meillä ei ollut edes puukkoa mukana, kun tarkoitus oli vain harjoittaa koiraa, ei metsästää. Jänistähän ei edes saa metsästää kuin vasta 1.9. alkaen, mutta koiran saa laskea 20.8. metsään irti. Täysin laillisesti siis oltiin toimittu, vaikka järkytyimme tilanteesta. En vieläkään oikein käsitä, miten se tapahtui. Katla tietysti oli julmetun iloinen ja kiihtynyt saaliistaan, eikä sitä siitä olisi voinut rankaista. Emme kyllä palkinneetkaan, vaan melko eleettömästi koetimme tilanteen hoitaa.
©TU Katla, jäniksen surma?
Sen verran sykettä nostattava alku tälle kaudelle, että sunnuntain pyhitimme levolle. Mitä loppukausi mahtaa tuoda mukanaan?

maanantai 3. elokuuta 2015

Basset RMJ 2015

Jänisjemman koirat eivät suoranaisesti tänä vuonna Suomen Bassetkerho ry:n ja Muohijärven metsästysseuran järjestämään bassettien rotumestaruusjälkikokeeseen osallistuneet. Olin Pihkan ilmoittanut RMJ-kokeeseen, mutta kolme päivää ennen koetta koira aloitti juoksun ja jouduin perumaan sen osallistumisen. Katla osallistui RMJ-kokeen rinnalla pidettyyn tavalliseen mejä-kokeeseen avoimessa luokassa.
©TU Basset RMJ 2015 voittajakoirakko
Olen tällä kertaa erityisen kiitollinen järjestäjille, koska Pihkan juoksun alkamisen lisäksi aiheutimme heille ylimääräistä päänvaivaa, kun miehen tapaturman vuoksi emme osallistuneet edellisen päivän jälkitalkoisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduimme käyttämään ns. "valmisjälkikortin". Olen ennenkin halunnut kokeilla osallistumista valmisjäljelle eli ilman edellisen päivän talkoisiin osallistumista ja siten myös osallistumista ilman oppaan roolia.
©TU Basset RMJ 2015 Hopea, bb "Foxie"

Valmisjäljessä positiivisena asiana pidin työmäärän huomattavaa vähenemistä ja sitä, että toisen päivän ajomatka koepaikalle jäi väliin. Toisaalta negatiivista oli piinallisen pitkä odotusaika koepäivänä. Normaalistikin pitkältä tuntuva koepäivä tuntui vieläkin pidemmältä, kun odotti, odotti ja vielä kerran odotti. Lisäksi oikean maaston löytäminen oli paljon haastavampaa, kun ei ollut edellisenä päivänä alueella ajellut. Minun pitää myös myöntää, että nautin oppaan roolista; tykkään suunnistaa reitin ja seuraavana päivänä nähdä vieraan koiran suorituksen itsetehdyllä "radalla". Se on palkitsevaa, erityisesti jos koira menestyy hyvin.

Oppaana en siis tällä kertaa päässyt toimimaan. Ennen ylituomarin puhuttelun alkua kävi ilmi, että RMJ-kokeeseen oli tulossa koira, jolla ei ollut vielä ohjaajaa. Ilmoitin itseni vapaaehtoiseksi ja yhtäkkiä ohjattavanani oli kaksi bretagnenbassettia: Katla ja Foxie-niminen uroskoira. Näin pääsin sittenkin "osallistumaan" RMJ-kokeeseen.

Kokeisiin osallistui yhteensä 17 koiraa, joista bassetteja yhteensä vain viisi (RMJ-kokeessa kolme bassettia). Kokeessa oli poikkeuksellisen vähäinen basset-osallistujamäärä tänä vuonna. RMJ-kokeen ylituomarina toimi Juhani Heikniemi ja tukikokeen ylituomarina Kari Muje. Tukikokeen toinen tuomari oli Satu Koski. Kokeen keskuspaikkana toimi Hornion ulkoilumaja, lähempi tutustuminen paikkaan paljasti sen toimineen joskus kauan sitten myös koulurakennuksena.
©RH Hornion ulkoilumaja, Sastamala
Kaikki koirat läpäisivät pidetyn laukauksensietotestin ylituomarin puhuttelun ensin aloitettua kokeen. Katla sai jäljen AVO2, joten siirryimme odottelemaan vuoroamme maastoon. Oli tosi vaikeaa löytää paikalle, koska emme saaneet mitään karttaa alueelta (näin kartan vilaukselta). Jälki oli tosi lähellä, mutta siitä huolimatta löysimme ensin jäljen VOI9 ja lopulta piti pyytää tarkempia ajo-ohjeita lisää.

<!--Diabetesasiaa -->
Myönnän, että olin huomattavan hermostunut. Jännitys voi nostaa diabeetikon verensokereita. Ensimmäistä kertaa kokeessa "lisävarusteenani" oli sensoroiva insuliinipumppu. Verensokerikäyrä oli melkolailla nousussa jo ennen maastoon pääsyä. En uskaltanut tehdä korjauksia, koska pelkäsin romahdusta toiseen suuntaan. Vasta Katlan päästyä kaadolle havaitsin, että insuliinipumppu piippasi taukoamatta hälytystä. En yhtään kuullut sitä suorituksen aikana. Höm, ai miten niin hyvä keskittymiskyky? Onneksi se varoitti vain korkeasta verensokerista, eikä mitään isoa hätää ollut. En olekaan aiemmin onnistunut olemaan huomaamatta värinähälytystä ja tosiaan laite tiukensi turvatoimia, kun en kuitannut huomanneeni varoitusta.
<!--Diabetesasia loppu -->
©RH Katla
Katlan suorituksesta sen verran, että keskityin erityisesti lähtötilanteen lähes alleviivaavaan ohjaukseen. Koiran valjaista kiinnipitäen ohjasin koiran makaukselle haistelemaan. Yleensä olen aina tässä vaiheessa irrottanut otteen valjaasta ja alun sallittu ohjausmatka (kymmenen metriä) on ns. karannut käsistäni, koska Katla "räjähtää" liikkeelle. Tällä kertaa roikuin kiinni Katlan valjaassa lähes koko ohjausmatkan ja uskon, että se vaikutti jonkun verran koiran suoritukseen. Räjähdystä se ei estänyt, mutta se tapahtui kymmenen metriä normaalia myöhemmin ja ehkä koiran päähän jäi paremmin sille määräämäni työtehtävä?

Olin positiivisesti yllättynyt. Katla keskittyi tosi hyvin sille annettuun tehtävään. Nopeutta meillä oli ihan liikaa ja tuomarikin siitä kerran suorituksen aikana huomautti. Jarrutan sormet valkoisena ja pää hikeä valuen, mutta myönnän, että ihan huomaamatta vauhti maastossa kiihtyy, jollen keskity siihen kokoajan ja estä koiraa. Nopeus on yksiselitteisesti ohjaajan, ei koiran vika. Alku mentiin avoimemmassa maastossa laajemmalla työskentelyllä, mutta noin puolesta välistä eteenpäin maasto muuttui todella tiheäksi ja sen koira kulki erinomaisen tarkasti. Molemmat kulmamakaukset Katla merkkasi hyvin. Valitettavasti toisella osuudella harhautui jäljen sivuun. Tuomari tulkitsi sen hirvieläinten jäljille lähtemiseksi, mutta omasta mielestäni koira ei näyttänyt selkeitä "keinojälki vaihtuu nyt riistaan jubidubidaa" -eleitä. Katla vaikutti vain harhautuvan jäljen sivuun, eikä sitten enää osannut/viitsinyt selvittää hukatun jäljen sijaintia. Hukkahan siitä jokatapauksessa tuomittiin. Jäätiin siis ihan vähän siitä ensimmäisestä ykköstuloksesta, jota olen jo pari vuotta sinnikkäästi tavoitellut. Tuloksena AVO2 pistein 37/50, koeselostuksen voi lukea Katlan tulossivulta.
©RH Foxie
Katlan suorituksen jälkeen kiiruhdimme voittajajäljelle Foxien kanssa. En valitettavasti ehtinyt tutustua koiraan yksilönä juuri ollenkaan. Haastetta lisäsi se, että Foxien koulutuskieli oli ruotsi. Pikaopettelin käskyn "Spår" ja "Kom hit". Lisäksi sopivissa paikoissa koetin palkata "Snäll hund" tai "Jätte bra". Onneksi Foxie suhtautui huonoon kielipäähäni sallivasti. Näytin sille alkumakauksen ja se päätteli jo siitä, mitä siltä odotettiin. Mielestäni Foxie oli mukavanopeuksinen jäljestäjä ja hauskasti tykkäsi urosten tapaan konkreettisesti merkata makaukset virtsaamalla. Jäljityksen alussa kääntyi useasti katsomaan minua kuin tarkistaakseen tulenko vielä perässä. Valitettavasti yksi harhautuminen jäljen sivuun johti hukkaan asti. Ilman sitä koiran suoritus oli erittäin hyvä. Foxie sai tulokseksi VOI2 pistein 39/50 ja sillä se sijoittui RMJ-kokeessa hopealle. Vaikken tunne koiranomistajaa, niin tätä kautta toivotan onnea myös hänelle.
©RH Basset RMJ 2015 Pronssi, pbgv "Teuvo"
Bassettien 2015 rotumestariksi jäljellä ylsi (toisena vuotena perättäin) ylivoimaisesti gbgv Dinetten Grand Faucille "Elli" tuloksella VOI1 47/50.
©RH Ipohin Unto, AVO-luokka
Pitkäksi venähtäneestä päivästä huolimatta kokeessa vallitsi hyvä kennelhenki ja oli miellyttävää jutella muiden mejä-harrastajien kanssa. Isot kiitokset järjestäjille, oppaille ja tuomareille kokeen mahdollistamisesta. Erityiskiitokset Katlan muulle huoltojoukolle, jota ilman ei oltaisi päästy lähellekään koepaikkaa.