sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Peurajahtia ja -jäljitystä

Katla on nyt todistetusti päässyt peuranajon makuun. Olemme kyllä aiemminkin epäilleet joitakin sen ajoja, kun ajossa ollut riistaeläin ei ole käyttäytynyt ihan jänikselle tyypillisesti. Aiemmin emme kuitenkaan ole saaneet koiraa verekseltään kiinni asiasta.

Eilen olimme molempien koirien kanssa metsällä. Pihka pääsi heti aamulla ensimmäisenä irti Rihtniemen maastoon, jossa herätteli runsaasti, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Koira oli vain reilun tunnin irti, koska Katlalle piti päästä tarjoamaan kaksi ajoerää.

Katla vietiin Tapiontielle. Sielläkään emme ole koskaan aiemmin olleet jänismetsällä. Alun riemukierrosten jälkeen haki melko läheltä pienin lenkein. Kun sitten kyllästyi pitämään seuraa meille, irtosi reilun sadan metrin päähän, josta nappasi mieltei heti ajon liikkeelle. Ajo eteni reipasta nopeutta poispäin, joten haukkua ei kuulunut ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Siirryimme passiin ajon lähtöpaikalle. Ajo kuitenkin jäi ajallisesti lyhyeksi (noin 22 minuuttia yhteensä), vaikka koiran etäisyys meihin oli lähes kaksi kilometriä pisimmillään. Epäilimme jo tästä ajosta, ettei kyseessä ollut jänis.
Koira palasi kohti ajon lähtöpaikkaa. Tällä kertaa palasi kuitenkin hyvin epätyypillisesti kulkien (ei vain omia jälkiä seuraten) ja ohitti meidät kutsuja kuulematta. Katla palasi paikalle, josta oli lähtenyt hakuun. Kun tajusi, ettemme olleet siellä, aloitti hirmuisen itku-ulinan. Huusimme koiraa, joka nyt tajusi lähteä tulemaan kohti meitä. Koiran tultua luoksemme palasimme kohti autoa ja poikkeuksellisesti en viitsinyt kytkeä koiraa (olisi pitänyt... näin jälkiviisaana).

Autolle tulessamme koira otti etäisyyttä ja katosi vauhdilla toiselle puolelle tietä. Ajattelimme, että se sai hajun toisesta jäniksestä ja lähti sitä etsimään. Tuskin muutaman minuutin jälkeen alkoi haukku (noin 150 metriä tiestä). Mies siirtyi passiin tielle ja itse jäin autolle. Pihkakin vähän kuumeni autossa, kun kuuli Katlan haukun. Ajo kääntyi kohti tietä ja miestä. Odotin pamausta, mutta kuului vain vihainen Ei-karjahdus. Jotenkin arvasin mitä oli tapahtunut.

Mies oli nähnyt tien varren pusikossa liikettä ja jo kohottanut aseen piipun, mutta jänis olikin jotenkin kummasti muuttunut peuraksi. Kun peura ylitti tien, perässä seurasi ajava bassetti. Mies pääsi peuran ja koiran väliin kieltämään ja kytkemään väärän riistan ajosta Katlan.

Lähdimme laavulle makkaranpaistoon. Tällä kertaa hirviporukat olivat sytyttäneet nuotion valmiiksi, joten saimme nopeasti hoidettua evästauon. Laavun lähellä oli passitus ja kuulimme hirvikoiran haukun.

Toiseksi maastoksi otimme Ilveskallion. Katla päästettiin irti noin 12.15. Jäljet löytyivät melko pian, mutta melko vanhojen jälkien selvittelyyn meni paljon aikaa. Ensimmäiset herättelyt kuulimme klo 13.10 ja ylösotto tapahtui klo 13.40. Nyt ajossa oli yli 80 prosenttisella varmuudella jänis. Ensinnäkin ajo lähti liikkeelle samoilta paikoilta kuin Ekin perämetsän ajo (yöjäljen selvittely alkoi Ilveskallion puolelta, mutta Katla seurasi jälkeä melko kauas). Toiseksi ajossa nähdyistä kuvioista (paluuperät, muut huijausyritykset) riistan voi päätellä olevan jänis.
Katla selvitti kaksi neljästä hukasta esimerkillisesti. Ensimmäinen hukka ei varsinaisesti selvinnyt vaan koira lähti palaamaan ja matkalla törmäsi jäniksen hajuun uudelleen. Kaksi seuraavista selvitti hienosti, kunnes viimeinen hukka lopetti ajon kenraaliin. Ennen kenraalia kyllä työskenteli hienosti ja ehkä jopa hieman turhan laajalla haulla rengastaen. Todennäköisesti jänis jäi piiloon, jonnekin lenkkien sisäpuolelle. Ajoaikaa Katlalle tuli jälkimmäisestä erästä noin 30 minuuttia. Molempien erien ajot (en huomioi tässä todennettua lyhyttä peurajahtia) tuottivat yhteensä noin 50 minuuttia ajoa (mistä emme kuulleet paljonkaan ensimmäisen erän ajon edettyä turhan kauas).

Hieman kehittymistä on tapahtunut. Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.
©RH Katlan lepopäivä
Eilen oli tapahtunut myös peurakolari, jota selvittelemässä oli metsästysyhdistyksen porukkaa. Illalla meille soitettiin, että voisiko Pihkaa vielä koettaa sen jäljelle. Peura oli haavoittunut jalastaan ja se oli nähty liikkuvan pienellä alueella kolaripaikan läheisyydessä. Valitettavasti sitä oli hätyytetty jo liikaa, joten päätimme rauhoittaa tilanteen yöksi ja aamulla viedä Pihkan jälkityöhön.
©RH Pihka lähdössä sateiseen metsään etsimään kolarissa haavoittunutta peuraa
Keli ei valitettavasti suosi mahdollisuutta löytää eläintä. Koko yön satoi rankasti ja lisäksi tuuli on voimistunut. Pakko haavoittunutta peuraa silti oli lähteä auttamaan. Pitää toivoa, että se on haavakuumeessa rauhoittunut lepäämään ja eläin löydetään ja päästään lopettamaan sen kärsimykset. Mies ja Pihka ovat tällä hetkellä maastossa etsimässä haavakkoa. Todennäköisyys ei valitettavasti ole puolellamme, mutta toivoa vielä on.

Edit. 19.10.2014 klo 13.00: Haavoittunut peura löytyi. Pihka on taitava jälkikoira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti