Vainukorven kennelin metsästysmailla

Näin siinä kävi, että lähdimme hakemaan uusia metsästyskokemuksia ja tervehtimään Pohjois-Savon "retalekennelin" porukkaa jo toistamiseen. Tällä kertaa reissun pituutta pidennettiin yhdellä päivällä. Käytimme lomastamme kolme päivää metsästykseen ja kaksi matkustukseen.

©RH Bretagnenbassetit

Otimme molemmat koirat mukaan matkaan ja pakkasimme auton ääriään myöten tursuavaksi. Sitten vain koko komeus tien päälle.

Saavuimme Kotikylään vielä valoisaan aikaan, tosin keli oli matkan aikana muuttunut hyvin talviseksi, kun lumikinoksia alkoi kertyä tien varsille, mitä kauemmas rannikolta päästiin. Toimme ensilumen kesärenkaittemme alla. Illalla harrastimme mahdollisimman savuista toimintaa. Ensin söimme savusiikaa (toimme tullessamme), savuperunoita ja savukananmunaa (nämä kaksi olivat itselleni täysin uusia tuttavuuksia). Ruokailun jälkeen savustimme perusteellisesti matkan loskat pois savusaunassa. Eipä yhteinen aika olisi paremmin voinut alkaa.

©RH Maarit ja Katla lumisessa metsässä

Ensimmäinen metsästysaamu valkeni kirpakkana ja valkeana. Tosin lämpötila oli jo nousemaan päin, koska päätimme siirtää metsään lähtöä korppulumen pelossa myöhäisemmäksi. Jakaannuimme tutusti kahteen eri porukkaan, miehet ja Coitos sekä naiset ja Katla. Ensilumi ei helpottanut koirien työtä, vaikka Katla ainakin nautti lumesta kuin varsa kevätlaitumelle pääsystä. Ensimmäinen päivä jäi molemmilta koirilta ajottomaksi. Makkaranuotion jälkeen jatkoimme muuten samoilla porukoilla, mutta Katla käytiin vaihtamassa Pihkaan. Meidän vanhempikaan koira ei valitettavasti maastosta yhtään jänistä liikkeelle saanut.

©RH Coitos, Unkka ja Valle

Toisena päivänä mentiin Sarvimäkeen kolmen koiran kanssa. Katla tuli minun ja Maaritin mukaan ja miehet ottivat Katlan emän Unkan ja isän Vallen maastoon. Tänään keli oli lämpimämpi ja päivän mittaan valkoinen maa muuttui lähes paljaaksi lumesta. Katla löysi jäniksen yöjäljet ja antoi niille kiihkeästi herättelyhaukkua. Jänikset olivat kuitenkin viisaasti poteroissaan, eivätkä luovuttaneet asemapaikkojaan. Katla sai pauhata ihan yksikseen.

Unkka ja Valle saivat liikkeelle (Unkka sai ja Valle meni ryöstämään ajon) muailman pienimmän jäniksen poikasen, joka jäi ajossakin hyvin pienelle alueelle. Miehet näkivät minikokoisen jäniksen ajossa peräti neljä kertaa, koska se kulki ajossa jokaisella kierroksella samasta kohtaa. Lopulta peli vihellettiin poikki ja miehet ottivat koirat kiinni ja veivät etsimään isompikokoisia jäniksiä. Unkka sai vielä hienon ajon toisesta erästä makkaranpaiston aikana.

©RH Maarit pitelee kaksosia lenkillä

Perjantaina, kolmantena metsäpäivänä oli vuorossa jälleen nuorimmaiset koirat Katla ja Coitos. Tällä kertaa Coitos tuli naisten porukkaan ja Katla meni miesten mukana. Coitos herätteli useaan otteeseen, muttei valitettavasti saanut ajoa liikkeelle. Katlan ryhmällä oli parempi onni. Katla herätti jälleen runsaasti (ja pitkään) yöjäljen löydyttyä. Ajo käynnistyi kunnolla vasta yli tunnin herättelyjen jälkeen. Ensimmäisen kierrroksen Katla selvitti kunnialla, mutta ajon tullessa takaisin makauksen tuntumaan, koiralle tuli paha hukka, jota yritti selvittää. Yritys ei tuottanut tulosta ja lopulta miehet palauttivat koiran hukalle, jolta se oli lähtenyt selvittelyn jälkeen pois. Nyt haju löytyi uudelleen, mutta jänikselle oli tullut niin pitkä etumatka, että ajo eteni todella takkuisesti päättyen lopulta hukkaan. Miehet kytkivät koiran ja ensimmäinen erä päättyi. Toinen erä jäi tyhjäksi, vaikka jäniksen hajua sielläkin oli Katlan herättelystä päätellen.

Jänikset olivat todella tiukassa ensilumen satamisen jäljiltä. Nuorille koirille oli todella haastavaa saada ylös jäniksiä, vaikka niiden yöjälkiä löydettiinkin. Hyvää harjoitusta hakuun Katla ainakin sai kolmen päivän aikana, jotka suureksi osaksi vietettiin metsässä.

Meillä ihmisillä oli todella mukavaa yhdessä. Tiiviin metsästysloman jälkeen olo oli hivenen pöllämystynyt palatessa takaisin kotiin arjen ja työasioiden pariin. Ajatuksissa siintää jo seuraava harrastustapaaminen ja ehkä vuoden päästä toistuva metsästysloma.

Kettuja ja karkkipapereita

Ei olla siirrytty kettujahtiin, vaikka otsikosta voisi niin päätellä. Viime päivinä vaan olen saanut riistahavainnot kahdesta eri ketusta, jotka ovat molemmat olleet yhtä mieleenpainuvia hetkiä.

Ensimmäinen kettuhavainnoistani tapahtui viikko sitten sunnuntaina, kun olimme palaamassa kotiin ilta-ajolta (ajoahan Katla ei saanut, vaikka hienosti Ilveskallion maastoa haravoikin). Kettu ylitti tien automme edestä niin nopeasti, että hyvä kun osasin tunnistaa lajin. En ole koskaan nähnyt minkään eläimen liikkuvan niin nopeasti. Jotten tee itseäni tarpeettoman tyhmäksi, niin tiedän kyllä, että kettu on nopea eläin, mutten aiemmin vaan ole tajunnut kuinka nopea! Yleensä kettuhavaintoni ovat olleet sellaisia, että eläin on seissyt etäämmällä pellolla ja jolkotellut pikkuhiljaa pois päin. Nyt tosiaan istuin autossa (metsätiellä ja auton nopeus alle 30 km/h), kun kettu kiisi, sujahti, liukui, lensi, välähti, vilahti... ööh en pysty kuvailemaan edes sitä nopeutta niin, että tekisin oikeutta sille. Tien ylittämisen jälkeen eläin pysähtyi pellolle, mistä vasta sain vahvistuksen eläimen lajista. Kyseessä hienossa turkissa oleva aikuinen kettu. Kaunis eläin.

Toinen havaintoni on eiliseltä aamulta. Olimme matkalla Kapteenin huvilan maastolle, kun satuin katsomaan oikeaan suuntaan. Noin 100 metrin etäisyydellä tiestä oli pieni kumpare mäenrinteessä ja sen takaa kurkisti uninen ketunpää. Ajoimme hitaasti sen ohitse ja ketun katse seurasi etääntymistämme. Etäisyys oli liian suuri, jotta voisi olla varma, mutta se näytti melko nuorelta ja pienemmältä kuin sunnuntaina näkemäni eläin. Olen tietysti lapsellisen innoissani näistä havainnoistani. Aivan kuin koiranpenikka, joka on ajanut ensimmäisen lyhyen jänisajonsa.

©RH "Kettukarkki" -papereista tehty pussukka

Ketut ovat lumoavia eläimiä, joihin liittyy paljon erilaisia tarinoita ja uskomuksia. Repo oli ennen vanhaan ketun kutsumanimi. Termi "kettu" tarkoitti alun perin pelkkää nahkaa, jonka hankkimiseksi repoa pyydettiin. Legenda kertoo myös, että revontulet syntyvät, kun kettu huiskii lumihankia hännällään. Kettua kuvataan monissa kansantarinoissa ovelaksi ja viekkaaksi eläimeksi – vähän kuin vastakohtana jänikselle.

Jänisajot eivät oikein sujuneet. Katla kyllä löysi tuoreet jäniksen jäljet ja pitkän herättelyn jälkeen sai pupun liikkeelle, mutta tuskin 15 minuutin ajon jälkeen hukkasi jäniksen tielle ja palasi takaisin tutkimaan yöjälkeä. Lopulta kytkimme koiran, kun ei ollut mitään järkeä viedä sitä kaukana olleelle hukkapaikallekaan. Tällä kertaa ajo päättyi kenraalihukkaan ja toivottavasti Katlan päässä alkaisi nämä hukat "nakottamaan", kun nämä tämän syksyiset ajot ovat päättyneet pääsääntöisesti aivan liian köykäisesti.

Kävimme vielä nopeasti myös Punnansuon reunalla, mutta sieltä ei jänistä löytynyt. Koiran haku oli jotenkin jähmeää ja lämpötilan noustua päätimme lopettaa jahtipäivän siihen.

Bassetti – ajava koira

Ajavalta koiralta odotetaan useita ominaisuuksia.

Koiran on oltava riittävän itsenäinen ja rohkea irrotaakseen isännästään/emännästään, jotta kylmähaku (kun maastossa ei ole tuoretta riistanhajua) olisi riittävän laajaa. Erinomaisen yksilön tulisi hakea lenkittämällä ja pitää riittävän usein yhteyttä metsästäjään (käy näyttäytymässä silloin tällöin, jollei yöjälkeä ole löytynyt). Yöjäljen löydyttyä hyvä koira työskentelee sinnikkäästi, mutta puurtamatta löytääkseen piilossa olevan riistan. Yöjäljellä koira saisi antaa muutaman herättelyhaukahduksen, muttei kuitenkaan haukkua liikaa, ettei vaikuta löysyydessään epärehelliseltä. Ajossa koiran äänen tulee olla kertova ja mielellään moniääninenkin. Hukkatyöskentelyn tulee olla ripeää ja koiran tulee pyrkiä innokkaasti selvittämään riistan tekemät eksyttämistemput. Ajopäivän lopuksi koiran tulee tulla tottelevaisesti luokse, vaikka kesken kiihkeimmän ajon.

©RH Pihka metsällä

Tässä ihan hengästyy, kun miettii koiraan kohdistuvia odotuksia. Ja edellä mainitut ovat vain yleisimpiä odotuksia. En mene tässä ollenkaan siihen millainen hakuetäisyys olisi erinomainen tai miten erotetaan kaksi- tai kolmiääninen haukku. Monesti näissä puhutaan jo mielipide-eroistakin. Aika usein odotuksilla on sitä paitsi tapana kasvaa sitä mukaa, kun koira täyttää aiemmat.

Harvemmin bassetti täyttää näitä odotuksia ainakaan täysin. Monet niistä ovat yleisiä ajokoiralta odotettavia ominaisuuksia. Tosiasiassa on vähintäänkin huomioitava bassetin rotutyypilliset piirteet.

Basset-rotuiselle ajurille on tyypillistä:

• Hakuetäisyys noin 100-300 metriä, kokeneemmalla koiralla ehkä hieman laajempi.
• 1-3 lenkkiä eri suuntiin, jonka jälkeen koira odottaa ohjaajan siirtyvän kanssaan eteenpäin, jollei lenkeiltä ole löytynyt mitään viitteitä riistasta. Tyypillistä ovat myös hakupistot, jolloin koira palaa omia jälkiään takaisin, eikä lenkitä.
• Runsaskin herättely yöjäljellä on normaalia (etenkin vanhemmalla koiralla). Jotain rotua tuntemattomalle herättely voi jo kuulostaa ajolta, mutta ajon kunnolla käynnistyessä eron huomaa.
• Työskentely yöjäljellä on hidasta (tuntuu monesti jopa tehottomalta) ja todella jälkitarkkaa, mutta tietyissä keliolosuhteissa tällainen työskentely voi tuottaa paremman lopputuloksen, kuin hosuva eteneminen. 
• Ajossa bassetti hyödyntää ilmavainua ja etenee ketterästi vaikeissakin maastoissa.
• Ajotapa on hidas (vrt. esim. suomenajokoira) matalaraajaisuuden vuoksi, mistä on etua rikkonaisilla ja pienillä alueilla metsästäessä. Ajo pysyy yleensä hyvin pienellä alueella.
• Hukalla työskentely on hiljaista, joitakin haukahduksia/ulvaisuja lukuunottamatta.
• Selviämättömältä hukalta koira voi palata pitkänkin matkaa takaisin ajon lähtöpaikkaan omia jälkiään.
• Bassetin ajoääni on persoonallinen, tummasävyinen ja tiheydeltään harvempi kuin dreeverin. Parhaimmillaankin lähempänä yksi- tai kaksiäänisyyttä. Haukku on yleensä hyvin kuuluva.
• Bassetit ovat pääsääntöisesti hyvin tottelevaisia, mutta voivat yllättää omapäisyydellään.

©RH Tämä t-paidan teksti kuvaa hyvin myös bassettia

Nämä ovat lähinnä omia ajatuksia ja kuultuja mielipiteitä, joita olen "ominut". Lisäksi lähteenä on käytetty käyttöbassettien kotisivuja. Tietysti yksilökohtaisia eroja on paljon, mutta karkeat suuntaviivat voisi näin nähdä. Kokeissa on hieman harmittanut dreeverilähtöinen arvostelu, jolloin bassettia arvioidaan kuten dreeveriä ja siten vääränväriset lasit silmillä. Tämä on ymmärrettävää, koska dreevereitä on yhtä bassettia kohti lukuisia ja DRAJ-säännöt ovat nimensämukaisesti tarkoitettu ensisijaisesti dreevereille. Kokeessa tuomariksi tulee usein henkeen ja vereen vannova dreeveri-harrastaja, jolla ei ole mitään (tai on hyvin vähän) kokemuksia basset-rodusta. Vaikka pisteytystä on kevennetty, säännöt eivät silti huomioi bassettien rotutyypillisiä piirteitä ihanteellisesti.

Pääsääntöisesti DRAJ-säännöt palvelevat erittäin hyvin myös bassetteja ja tätä tekstiäni ei kannata lukea minään nilityksenä, koska se ei ole tarkoitukseni. Itse olen yleensä ensimmäisenä vaatimassa lähes yliluonnollista suoritusta omalta koiraltani. DRAJ-säännöissähän lukee seuraavaa (luku 5, kohta 1.3): "Palkintotuomari pyrkiköön kaikissa tilanteissa tekemään oikeutta koiralle siinä määrin kuin se sääntöjen mukaan on mahdollista". Mielestäni tuolla lauseella annetaan palkintotuomarille mahdollisuus arvostella koiran suoritus yksilönä ja painottaen koiran parhaita ominaisuuksia.

Mielestäni tuo kohta on melkeinpä tärkein palkintotuomarin toimintaa ja tehtäviä koskeva ohje. Se tiivistää hyvin sen, miten tuomarin odotetaan koiraa arvostelevan. Itse olen koettanut laajentaa tuon "tehdä oikeutta koiralle" kohdan myös siihen miten omaa koiraani metsällä arvostelen. Tarkoitus on kuitenkin nauttia metsästyksestä yhdessä koiran kanssa eikä täyttää omistajan hurjia toiveita ja odotuksia.

Lauantaina Katla tarjosi meille hienon riistahavainnon, kun se otti ylös metsäsjäniksen noin 100 metrin etäisyydeltä meistä. Pienikokoinen viime kesän poikanen ohitti meidät heti ajon alussa noin 10 metrin etäisyydeltä. Valitettavasti ajo loppui kuin seinään 20 minuutin kuluttua. Seinän nimi oli hirvi makuulla jäniksen pakoreitillä ja koira päätti palata ajon alkuun. Veimme koiran hukatulle jäljelle, josta yritti löytää uudelleen jäljet onnistumatta siinä. Sunnuntai-illalla otimme uusintaottelun samassa maastossa, mutta hyvästä hausta huolimatta Katla ei löytänyt jänistä.