torstai 31. heinäkuuta 2014

Paimentava miesvieras

Pihkalla ja Katlalla oli tänään miesvieras kylässä. Nuori lapinporokoirauros Touko tuli liehittelemään tyttöjämme. Pihkan huomiota se ei herkästi saanut, mutta yrittämättä ei silti jätetty. Touko-poika koetti tomerasti useaan otteeseen ja aina vastaus oli tiukka komennus etäämmälle. Hauskaa taisi Pihkallakin olla, vaikka urokselle ensin pitikin vääntää rautalangasta sen sallitut keinot lähestyä.
©RH  Leikkitoverit
Katla onneksi oli suurpiirteisempi. Se ilahtui samankokoisesta seurasta, jonka kanssa pääsi painimaan ja leikkimään koiratarhassa. Touko olisi varmasti kelvannut pidemmäksikin ajaksi tarhaseuraksi Katlalle.
©RH  Tervehditään ensin aitauksen läpi
©RH  Pihka, Touko ja Katla
Toukon lisäksi vieraanamme olivat ystävämme, joilla koira oli hoidossa. Oli mukava nähdä teitä taas!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Metsästyslaki ja kiinnipitoaika

Meillä käydään kuumana. Tätä kurittavaa hellettäkin kenties voisi syyttää, muttei tällä kertaa kuitenkaan. Oikea syy on se, että viimeistä kiinnipitokuukautta eletään metsästyskoirien kanssa. Eli laissa säädetty koirien kiinnipitoaika on päättymässä tältä vuodelta.

”Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.” (Metsästyslaki 51 §)

Riistaviettisen koiran kohdalla tuo "välittömästi kytkettävissä" ei ole koskaan sataprosenttisen varmaa, joten meillä ainakin Katla on tuon ajan ollut tuomittu liikkumaan hihnan jatkona.

Keskimäärin aika sujuu melko helposti, kun säännöllisesti tarjoaa koiralle muuta mietittävää esimerkiksi mejäilyn merkeissä, mutta ainakin tänä kesänä nämä viimeiset viikot ovat alkaneet käydä niin ihmisten kuin koirienkin hermoille. Ihan kuin ne jotenkin tietäisivät, että kohta SE AIKA alkaa.

Tänään olin aamukahvilla terassilla ja koirat makoilivat hihnoihin kytkettyinä jaloissani. Yhtäkkiä rauhallinen hetki oli mennyttä, kun pihan yli kipitti hiiri tai muu jyrsijä. Hetkessä ajohaukku raikui. Katla tietysti reagoi voimakkaammin ja Pihka lähinnä komppasi.

Tällaisen ajometsästyksestä pidetyn tauon jälkeen koirien vietit tuntuvat räjähtävän hetkessä esiin, kun normaalisti tuollaiseen jyrsijäjahtiin harvoin alennuttaisiin. Koirat oli pakko laittaa rauhoittumaan sisälle, kun haukku ei tauonnut millään. Sieltä ne tuijottivat tiiviisti ikkunasta pihalle, josko tuo valtava riistaeläin palaisi apajille. Tuskin, hiiri varmasti pakeni vähintään naapurin pihalle tai ehkä jopa kylän rajan yli. Sen verran äänekkään häädön se sai.
©RH Tätä odotellessa, tuumii Katla

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kesäinen koiraperhetapaaminen

©RH Pyry
Kyllä kesään aina yksi koiraperhetapaaminen on mahdutettava. Tämä mielessämme karautimme peltilehmäämme koirat lastattuna kohti Punkalaidunta. Onni on ilmastoitu auto, kun ulkolämpötila nousee yli 20 asteen. Siitä huolimatta hikoilua ja läähätystä riitti, mutta lopulta pääsimme perille, jossa meitä odotti iso koiralauma emäntänsä ja isäntänsä kanssa. Isoimmat nartut Suski (jämtlanninpystykorva), Nitro (jämtlanninpystykorva) ja Lotta (amerikankettukoira) haukkuivat meidät tervetulleeksi tarhastaan käsin ja pienemmät urokset Pyry (borderterrieri) ja Santeri (karkeakarvainen mäyräkoira) tulivat hännät heiluen pihalle vastaan.

Pyryhän on Pihkalle (ja Katlalle) tuttu jo entuudestaan, mutta muut koirat olivat niille täysin vieraita. Isommat pidettiin tarhassa koko vierailun ajan, joten niiden kanssa ei yritettykään tehdä lähempää tuttavuutta. Mäyräkoira Santeri vaikutti hyvin samanhenkiseltä kuin Pihka. Katla ja Pyry hieman leikkivätkin keskenään. Pihka tyytyi seuraamaan leikkiä sivummalta ja kävi välillä tarkistamassa tilanteen. Santeri loikoili ja välillä kerjäsi rapsutuksia, joita herkästi saikin, kun suklaasilmien lempeä katse upposi otollisen heikkoon vastustuskykyyn.

Ennen lähtöä kävimme lyhyellä kävelylenkillä Pihkan, Katlan, Pyryn ja Santerin kanssa.
©RH Katla, Pyry, Santeri ja Pihka
©RH Lotta, Suski ja Nitro
Kiitos vielä Punkalaitumen emännälle ja isännälle mukavasta tapaamisesta!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Koiran vaihtopäivä

Otsikko ehkä antaa hieman väärän kuvan kirjoituksen sisällöstä. En ole turhautunut koiriimme niin, että haluaisin vaihtaa ne toisiin. Ehei. Olimme tänään jälkipuuhissa ja päätimme kokeilla ensimmäistä kertaa jakautumista eri koirakoiksi kuin ikinä aiemmin. Mies sai siis kesytettäväkseen Katlan ja itse sain nauttia vanhemman jälkikoiramme kanssa työskentelystä.
©RH Katla kaadolla
Heräsimme varhain aamulla, koska päivän lämpötilaksi ennustettiin 30 asteen lukemia. Aamullakin mittarin mukaan oli 17 astetta, mutta onneksi aurinko pysyi jäljestyksen ajan pilvessä. Kaadoiksi päätin tarjota koirille yllätykset; pakasterasioissa oli raakaa hirvenlihaa herkuteltavaksi. Joskus pitää hemmotella koiraa jälkityön päätteeksi extra-hyvällä palkalla.

Mies pääsi jäljittämään Katlan kanssa ensimmäiseksi. Katlan jälki oli AVO-luokan vaatimusten mukainen. Katlalle näytettiin alkumakaus ja jäljen suunta. Vain noin 20 metriä alkumakauksesta se irtosi jälkiuralta ja olisi ilman ohjausta lähtenyt seuraamaan rinteen vierustaa. Koira palautettiin jäljelle (melkein heti, emme katsoneet tilannetta pidemmälle). Ensimmäinen osuus muuten kohtuullisen hyvää jälkityötä, huomioiden vaikea, kuiva kalliomaasto korkeuseroineen. Kulmamakaukselle tultiin suoraan, pysähtyen merkkaamaan sen haistelemalla. Jäljestys jatkui välittömästi tarkasti seuraavalle osuudelle.

Noin 100 metriä kulmalta löydettiin jäljen sivusta mielenkiintoisempia tuoksuja, jotka puskivat ajokoiran vietit pinnalle. Muutama innostunut herättelyhaukahduskin kuultiin. Katla talutettiin vikuroiden etäämmälle yöjäljistä ja osoitettiin puhdas jälki. Polun ylityksessä oli lyhyt veretön katkos, jonka jälkeen merkkasi veretyksen alun virtsaamalla. Kulmamakaukselle saavuttiin taas suoraan ja pysähtyi sen merkkaamaan. Kulmalta kuitenkin epävarma lähtö ja teki useita tarkistuslenkkejä lähimaastoon. Lopulta palautettiin jäljelle. Viimeinen osuus oli taas vaikeaa kalliomaastoa, joka kuitenkin selvitettiin pienehköjen vaikeuksien jälkeen. Kaadolle suoraan ja sen osoitti pysähtymällä haistelemaan. Jäljestys ei tänään ollut Katlan parasta tasoa, vaikka koiran työssä olikin paljon positiivisia piirteitä.
©RH Koirakko jäljestämään lähdössä
Sitten oli Pihkan ja minun vuoro. Pihkan maasto oli ikävä kulkuisempaa, mutta luultavasti koiralle kuitenkin helpommin jäljestettävää kuin Katlan jäljen maasto. Pihkalle osoitettiin alkumakaus, jonka haisteli ja nuoli. Hitaasti lähdettiin ohjaajan osoittamaan suuntaan, suorittamaan rauhallista ja vakaata jälkisuoritusta. Pihka eteni pysähdellen ja merkaten siten myös verisienen jättämät isommat roiskeet maastossa. Koska maasto oli ahdas olin tehnyt jäljelle vain kolme osuutta, joista kaksi lyhyitä ja yksi hyvin pitkä. Toiselle kulmalle olin tehnyt verettömän katkon ja keskimmäisellä pisimmällä osuudella oli kaksi makausta (ensimmäisellä ja viimeisellä osuudella ei ollut makauksia). Pihkan jälki ei ollut tänään koejälkeä (VOI) vastaava.

Ensimmäiselle kulmalle tultiin suoraan ja sen Pihka jäljitti tarkasti. Toisen osuuden molemmat makaukset Pihka merkkasi nopeasti, pysähtyen haistelemaan. Katkokulmalle tultiin hieman oikealta kaartaen ja koira selvästi kävi jäljen sivussa etsimässä vettä ojasta, missä sitä ei ollut. Siten katkokulmalle tultiin ei-optimoidusti. Pihka teki kaksi isoa lenkkiä jäljen uudelleen löytämiseksi ja toisen lenkin lopussa sai kiinni jäljen jatkosta. Viimeinen osuus oli tarkaa jälkityötä. Kaadolle suoraan ja omatoimisesti avasi pakastusrasian kannen (joka kevyesti kiinni purkissa) ja hotki kaadon ilmiömäisellä nopeudella. Kippo oli tyhjä ennen kuin minä ehdin sen lähelle. Pihkasta huokui tänään sellainen jälkivarmuus ja -uskollisuus, mitä katseli silmät kosteana. Oli mukava palkita tänään sen erinomainen suoritus syötävällä kaadolla.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Leikkiä vain, huvia huoletonta

Kilpailuhenkisen ja tavoitteellisen ihmisen on välillä vaikeaa muistaa, ettei koira näe jälki- tai muuta harrastusta samalla tavalla kuin ohjaajansa. Koiralle harrastus on mukavaa puuhaa ja ihmistä miellyttävänä eläimenä se oppii tekemään asioita riittävän toiston avulla ja maksimoidakseen ohjaajalta saadut kehut. Välillä kokeissa näkee koiranohjaajia, jotka hääräävät koiransa ympärillä kuin huippu-urheilijan valmentajat. Huolehditaan koiran nesteytyksestä, lihasten lämmittelystä, viilennyksestä, jaloittelusta ja niin edelleen. Kenties omakin harrastaminen on välillä tuolta ulkopuolisesta näyttänyt! Koiran hyvinvoinnista huolehtiminen on tietysti tärkeää, mutta ylilyönnit huvittavat. Parempi kuitenkin olla ylihuolehtiva, kuin välinpitämätön. Liian moni koira tänäkin kesänä jätetään kuumaan autoon "vain ihan hetkeksi", kun kipaistaan kaupassa tai unohdetaan eläimen perustarpeet koesuorituksen päätyttyä.
©RH Sorkka kätkettynä kaadolla
Oma kilpailuhenkisyys näkyy parhaiten (tai pahiten) silloin, kun koiralla on huono päivä tai suoritus menee syystä tai toisesta piloille. Tiedän, että silloin olisi erityisen tärkeää muistaa irtautua omista odotuksistaan ja nähdä harrastus koiran tavalla. Koira nauttii harrastuksesta aivan samoin riippumatta päivän pisteistä tai siitä, onko kyseessä koe vai harjoitus. Kiukuttelu on turhaa ja herkempi koira voi ihmisen äyskimisen seurauksena pysyvästi menettää kiinnostuksen harrastukseen. Siksi huonostikin menneellä kerralla on koira palkittava suorituksen lopussa, jotta vahvistetaan koiran kiinnostusta harrastukseen.

Pihkan pari viimeistä jälkeä ovat menneet todella huonosti. Pari viikkoa sitten ollut jälki oli ehkä Pihkan kaikkien suoritusten pohjanoteeraus. Koiraa ei tuntunut kiinnostavan jäljestys ollenkaan ja se hukkasi jäljen jatkuvasti. Kokeessa koira olisi tuomittu kolmesta hukasta jo ennen ensimmäistä kulmaa. Harkittiin myös todella harjoituksen keskeyttämistä, mutta mentiin kuitenkin todella puurtavalla tyylillä loppuun asti. Suoritukseen meni aikaa yli tunti. Ei varmaan koskaan selviä, mistä huono jäljestys johtui. Kelistä, koiran olosta, riistasta, Katlan juoksuajasta? Pohdimme pitkään syytä huonoon jäljestykseen, mutta mitään varmaa ei osata sanoa. Pihka vaikutti terveeltä ja hyvässä kunnossa olevalta. Myönnän kiukutelleeni. En koiralle, mutta miehelle kyllä. Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen pidettiin pari viikkoa taukoa harrastuksesta, koska myös itse haluan pääsääntöisesti nauttia mejästä harrastuksena, enkä ottaa sitä tuollaisella vakavuudella.

Onneksi nyt viikon alussa molemmille koirille tekemämme jäljet sujuivat innolla sekä koirilta että ihmisiltä. En nähnyt Pihkan suoritusta, mutta mies sanoi, että suoritus oli Pihkan keskivertotasoa. Katkokulmalla oli lenkitetty melko kauan ja pari makausta jäänyt merkkaamatta, mutta muuten koira oli taas iloinen itsensä.

Katla oli juoksun jälkeen täynnä tuttua tarmoa. Lähtö oli tulinen, mutta hyvin pian koira rauhoittui jäljittämään jarrutettuna sopivampaan vauhtiin. Ensimmäiset kaksi osuutta oli lähes moitteetonta jäljestystä. Ensimmäinen kulmamakaus merkattiin pysähtyen haistelemaan ja jatkettiin tarkasti toiselle osuudelle. Toinen osuus kulki rinteessä ja se mentiin hieman jäljen alapuolelta. Siksi kulmalle tultiin liikaa sivussa ja se kaarrettiin pienesti. Kolmannen osuuden löydyttyä sitä kuljettiin ensin muutama metri väärään suuntaan (ei kuitenkaan makaukselle asti), kunnes koira teki äkkikäännöksen lähtien kohti kaatoa. Toinen makaus jäi merkkaamatta. Viimeinen osuus oli höttöisempää työskentelyä. Koira pysähteli, teki tarkistuspistoja ja haisteli metsän muita tuoksuja enemmän. Erkaannuttiin jäljen sivuun, josta laajalla kaarteella palattiin omatoimisesti takaisin jäljelle. Kaadolle tultiin suoraan, mutta valitettavasti koira otti ilmavainun kaadon tuojan jäljistä (olin itse aiemmin tuonut sorkan) ja veti ohi kaadosta tietä kohti. Pysäytin Katlan jarruttamalla ja se palasi kaadolle jääden haistelemaan sitä.

Sormien läpi katsoen, jättäen muutamia virheitä huomioimatta, Katla olisi voinut saada ykköstuloksen kokeesta. Mutta ei kuitenkaan, jos olen rehellinen itselleni. Jännittävää tämä silti on. Katla on hieman rauhoittunut jäljestäjänä, mutta tohinaa taitaa vieläkin olla liikaa. Pääasia kuitenkin on tarjota koirille mukavia hetkiä, etsintäleikkiä metsässä ja itselle irtiottoa tavallisesta arjesta, ehkä jopa koirien tempauksista saatavaa huvia huoletonta.