Uniikki metsästyspäivä

Jokainen metsästyspäivä on uusi ja täynnä yllätyksiä. Yleensä mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Käsikirjoitusta pitää päivän mittaan muokata erinäisten vaikuttavien tekijöiden tehdessä ihmisten mielestä hyvin kaavaillut toimintasuunnitelmat turhiksi. Varma jänis, jos mikään on epävarma.

Satojen metsästyspäivien, märkien vaatteiden, hirvikärpästen ahdistelluksi tulemisen, paleltuneiden sormien ja varpaiden, lukuisten metsässä vietettyjen tuntien vastapainoksi voi joskus onnistua eli nähdä vilauksen talven valkean hohtavasta tai kesän ruskeaturkkisesta metsäjäniksestä. Kauniista eläimestä, joka vanhoissa lastentarinoissa kuvataan arkajalkaiseksi ja jopa tyhmäksi pitkäkorvaksi, joka pään pensaaseen lykkäämällä luulee olevansa piilossa saalistajalta. Sanoisin, että tarinat ovat väärässä. Jänis on erittäin viisas ja urhea eläin, joka osaa käyttää erinomaisen hyvin sääolosuhteisiin ja omaan väritykseensä peilaten hyödyksi maaston kulkureittejä ja kätkeytymispaikkoja. Huolimatta siitä, että paljas, lumeton maa luo jänikselle vaikeat olosuhteet pysytellä piilossa katseilta, se onnistuu silti siinä käsittämättömän hyvin. Tämä on suureksi kunniaksi sen kyvyille.

Tänään saimme Tapio metsän kuninkaalta lahjaksi jahtionnea.

©RH Katlan ensimmäinen saalis

Ennen kuin aamu oli kunnolla valjennut lähestyimme aluetta, jonne Katla oli aikomus päästää etsimään riistaa. Saimme kuitenkin matkalla havainnon metsäjäniksestä ja päätimme tarttua tilaisuuteen. Emme kuitenkaan vieneet Katlaa suoraan jäniksen jäljille vaan laskimme sen irti noin 150 metrin päähän jäniksen havaintopaikasta, jotta koira saisi itse tehdä työn ja löytää tuoreet jäljet. Varsinaista ylösoton harjoittelua ei tästäkään kerrasta koiralle saatu. Ensimmäisten innokkaiden syöksähdyslenkkien jälkeen koira taantui seuraamaan aamukahvittelujamme, mutta onneksi tajusi vielä kerran lähteä hakemaan kauempaa, jolloin ilmeisesti löysi tien toisella puolella olevan syönnösalueen pellolta. Siltäkin vielä palasi käymään meidän luona ottamassa vauhtia, mutta lopulta odotus palkittiin ja sai vainun metsäjäniksestä, joka ilmeisesti oli jäänyt kuulostelemaan lähettyville aiheuttamaamme melua.

Katlan ajo oli hieno ja nopeatempoinen. Jäniksellä tuntui olevan kiire tehdä huijauksia, niin hyvin nuori neiti jo osasi pysyä perässä. Kolme hukkaa Katlalle tuli ajon aikana, mutta selvitti ne reippain ottein. Päivän kohokohta itselleni oli se, kun näin jäniksen Katlan ajon aikana. Se tuli suoraan metsätietä kohti minua ja havaitessaan minut poistui samantien metsän siimekseen. Katla seurasi alle minuutin sen perässä hurjaa vauhtia.

Reilun puolentunnin ajo päättyi, kun jänis erehtyi tulemaan miehen eteen passiin. Saimme Katlan ensimmäisen jäniksen lyhyestä, mutta hienosta ajosta saaliiksi. Juhlin sitä erinäisin sadetanssiliikkein metsän piilossa.

Kävimme Katlan kanssa vielä rauhoittumassa pienellä kylmähakureissulla eri maastolohkossa. Koiran ensimmäinen saalis on hurjan tärkeä etappi myös koulutusmielessä ja koiran on saaliin saamisen jälkeen osattava "nollautua" ja tarvittaessa lähteä uuden jäniksen hakuun. 

Sitten oli Pihkan vuoro. Se kuumakalleili ja vaikutti olevan yhtä dynamiittia koko pökäle, kun lastasin sen autoon. Tietysti se vaatteistamme haistoi jäniksen ja reagoi suurella riistaarakastavalla sydämellään. Ensimmäinen hakuerä oli tyhjä. Pihkan kylmähaku oli poikkeuksellisen hyvää, joten harmitti sen puolesta tyhjä alue, koska se yritti kyllä kaikkensa, jotta jäniksen haju olisi löytynyt. 

Vaihdoimme maastoa, jonne mies suunnitteli monien vuosien ajan alueella jäniksiä metsästäneen kokemuksella passimme. Itse sukelsin märkään metsään koiran kanssa, kun passimiehet ottivat molemmilta puoliltani otolliset sijainnit. 

©RH Kuorittua haapaa ja jäniksen pipanaa

Joskus harvoin suunnitelmat onnistuvat ja niin kävi tällä kertaa. Löysin syönnöspaikan (jossa aiemmin kaatunut haapa, joten siksi tiesin mennä sitä kohti), mutta Pihka herätteli jo ennen syönnöspaikkaa kolmen haukahduksen verran. Jäin jäniksen syönnöspaikalle odottamaan, koska Pihka tuntui osaavan hoitaa tilanteen ilman "apuani". Otin muutaman kuvan todistusaineistoksi tuoreista jäniksen jäljistä. On lumoavaa löytää edes pienten talttahampaiden kuorimaa haapaa ja pipanoita, koska lumessa olevia käpälänjälkiä ei tänä talvena vielä ole nähty.

Sitten alkoi raivoisa ajohaukku. Jäniksen kohtaloksi kävi se, että se oli liian rutiineihin urautunut. Ajo kulki aivan kuten mies oli odottanut. Jänis yritti ensin peltojen ylitse paeta alueelta, mutta viime hetkellä sai vainun miehestä ja palasin takaisin samaan metsälohkoon. Sieltä ajo suuntautui ohitseni vanhan hakkuualueen puolta, mistä näin jo kaukaa lähestyvän jäniksen. Se pysähtyi kohdalleni, kun haistoi/kuuli minut ja jatkoi siitä hurjaa vauhtia kohti miehen isän passia. PAM.

Pihka seurasi hetken verran perässä ja ajoi hakkuun yli niin kovaa vauhtia, ettei edes ääntä kerinnyt antaa ennen kuin pääsi mäen nyppylän päälle peitteisempään maastoon. Sinne kallion notkelmaan jänis oli kaatunut.

©RH Baikal, pupu ja Baikal

Saimme tänään kuulla ja nähdä koiriemme hienoa ajotyötä, jonka saaliiksi saadut jänikset kruunasivat. Ilman monien työtuntien tuomaa kokemusta niitä tuskin olisi saatu, mutta silti haluamme kumartaa ja kiittää koirien lisäksi niistä myös metsää, joka ne meille saaliiksi lahjoitti. Todella ainutkertainen metsästyspäivä, jonka varmasti muistan vuosienkin päästä.