maanantai 26. elokuuta 2013

Metsästys- ja hakutreeniä

Sunnuntaina päätimme viedä koirat lämpimästä säästä huolimatta metsälle. Aamu tosin oli viileä, nimittäin ennen kuutta auton mittari näytti 4 astetta. Valitettavasti auringon noustua myös ilma lämpeni yli 20 asteeseen, joten aika lyhyeksi jätimme ajoharjoitettelut tälläkin kertaa.
©RH Katla metsällä
Katla oli ensimmäisenä vuorossa. Jätimme Pihkan julmasti miehen vanhempien luokse. Se jäi katsomaan peräämme epäuskoisena. Koira tietysti tiesi varusteista, minne olimme menossa ja ei olisi uskonut todeksi, ettei sitä otettu mukaan. Yritin sanoa sille, että sen vuoro tulee myöhemmin, mutta se näytti silti lohduttomalta.

Katla vietiin Piirlan jänöjä etsimään. Näissä metsissä asustaa melkein poikkeuksetta isot määrät sorkkaeläimiä, joten jokaisella kerralla saa jännittää, minkä eläimen Katla tällä kertaa bongaa. Haku oli reipasta, ehkä hieman enemmän etäisyyttä toivoisi sen ottavan (verrattuna Pihkaan irtoaa hakuun todella hienosti, ei pyöri jaloissa). Vauhtia tytöllä on paljon ja tekee vaihdellen haussaan pistoja ja lenkkejä. Tunnin haun jälkeen koira kiinnostui selvästi enemmän jostain ja hakuun tuli etäisyyttä lisää. Pari kertaa otti vielä vauhtia meidän luota, kunnes haku laajeni yli 200 metriin. Joimme kahvit.

Etäältä kuului haukahdus ja toinen. Olimme innoissamme, se herättelee! Muttei tällä kertaa. Katla kääntyi tulemaan takaisin omia jälkiään ja palasi koko matkan luoksemme. Jälkeenpäin pohdimme, että se saattoi törmätä hirveen, joka ei lähtenytkään pakoon, kun koira haukahteli. Katla päätti jättää hommat sikseen ja palata takaisin lähtöpaikalle. Kytkimme koiran noin kahden tunnin irtipidon jälkeen ja palasimme autolle. Ihan hyvä hakuharjoitus Katlalle tästä tuli ja mahdollinen hirvikohtaaminenkin ihan hyvä opetus jatkoa ajatellen.

Tällä kertaa tutkakin oli toiminnassa ja alla lokia Katlan metsäreissusta.
©RH Katlan tutkaloki
Vaihdettiin koiraa ja maastoa. Ajoimme Musta-alhon maastojen tuntumaan. Pihka päästettiin irti noin kello 8.45 ja alle 15 minuutissa sai ylös jäniksen. Hakua ei siis tällä kertaa harjoiteltu, vaan mentiin suoraan asiaan. Sikäli hyvä, koska lämpötila oli jo 10 asteen hujakoilla, kun Pihka päästettiin irti. Pihka paukutti hienosti ensimmäisen kierroksen jäniksen perässä, mutta kun ajo tuli takaisin soramontuille, tuli koiralle heti vaikeuksia. Jänis on näissä maastoissa niin kotonaan kuin vain on mahdollista ja jokaisella kerralla huiputtaa koiraa 5-0, koiran tappioksi. Pihka löysi jäniksen jäljet vielä uudelleen ja jatkoi toiselle pienemmälle kierrokselle ja taas hukkasi jäljet soramontuille. Pihka selvitti hukkaa, mutta lopulta jäi haukkumaan soramontun reunalle paikoilleen. Menimme katsomaan tilanteen noin 15 minuutin paikallaan haukkumisen jälkeen ja kytkimme koiran klo 11. Lämpötila oli kivunnut jo yli 20 asteen, joten koiran kannalta oli parasta lopettaa päivä tähän.
©RH Pihkan tutkaloki
Ehdin poimia melkein puoliämpärillistä puolukoita Pihkan ajon aikana. Vielä pitäisi jatkokäsitellä ne pakastinta varten.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Metsästyskauden aloitus

Metsästysaika ja samalla myös koirien virallinen koirien irtipitoaika alkoi eilen. Katlaa ei kevään jälkeen ole pidetty ollenkaan enää maastossa irti, koska epäilimme sen halukkuutta pysyä laissa määritetyllä tavalla "välittömästi kytkettävissä". Helpompaa on ollut myöntää itselleen sen riistaviettisyys ja toimia ainoalla mahdollisella tavalla.
©RH Katla haistelee
Siksi eilinen oli tärkeä päivä meille. Jänistähän saa metsästää vasta 1.9. alkaen, mutta koiraa saa harjoittaa metsässä, kunhan mitään asetta ei käytetä (meillä ei ollut edes mukana). Pihkan jälkeen emme jaksaneet silti Katlankaan kykyihin paljon odotuksia näin ensimmäisellä kerralla laittaa. Tarkoituksena oli koiran päästäminen liikkumaan vapaana metsään ja samalla harjoittelemaan siellä liikkumista ja kirsuvärkin käyttöä.

Aliarvioimme Katlan erittäin huolella. Olihan merkit viitanneet jo aiemmin siihen, ettei se turha tyttö ole, mutta hämmästyimme silti, kun koira otti reippaasti etäisyyttä ja lenkitti ympäröivää maastoa kuin vanha tekijä. Se kävi lenkkien välissä tarkistamassa sijaintimme ja liikuimme aina silloin hieman eteenpäin, kun koira palasi luoksemme.

Vain reilun puolen tunnin erittäin aktiivisen haun (ja yhden kanttarellipaikan) jälkeen etäältä kuului koiran haukkua. Mies, minä ja miehen isä katsoimme toisiamme äimistyneenä. Onko tuo? Kyllä se on. On se Katla!
©RH Katla nauttii vapaudesta
Katla sai ylös ensimmäisen jäniksensä. Upeaa. Haukku oli tyyliltään erilaista kuin Pihkalla. Ehkä kuvailisin sitä sellaiseksi sarjoittain tulevaksi "hauhauhauhau" rytmiksi, joka taukosi välillä muutamaksi sekuntiksi. Komea ääni, mutta siitä puuttuivat Pihkalle tyypilliset  kiljaisut ja ulvahtelut. Toisaalta koiran ääni kehittyy varmasti vielä.

Yhtenäistä ajoa kesti vain vartin, kunnes haukku muuttui katkonaisemmaksi. Ajo eteni pois päin, joten voi olla, ettei se kuulunutkaan enää hyvin. Aika pian kuitenkin oli selvää, että Katlalle oli tullut hukka. Varmaan toinen 15 minuuttinen kului, jonka jälkeen Katla palasi paikalle, josta oli irtautunut meistä viimeiselle hakulenkille. Kehuin koiraa ja annoin sille vettä juotavaksi.
©RH Katla ensimmäisen ajon jälkeen
Päästin koiran uudelleen irti ja se tekikin vielä jonkun lenkin, mutta palasi luoksemme pian. Kävelimme pikkuhiljaa kohti autoa koira edelleen irti. Kutsuin välillä sitä luokse, palkkasin ja vapautin uudelleen, ettei lopullinen kytkeminen ja autoon meno olisi turhan negatiivinen kokemus. Se oli turha pelko, koska Katla oli niin läkähtynyt (lämpötila oli turhan korkea metsästykseen +20 astetta) ja uupunut ensimmäisestä ajostaan, että mielihyvin meni autoon. Se ei ollut tainnut säästellä itseään yhtään. Toisaalta palautui kyllä nopeasti, koska kotona ei enää ollut yhtään väsyneen oloinen vaan leikki lelujensa kanssa kuin ei metsässä olisi käynytkään.

Pahoittelen, ettei ole tarjota lukijoille tutkalokia Katlan ensimmäisestä ajosta (Jep. Harmittaa myös itseäni.). Tutkapanta nimittäin oli huollossa kesällä ja minä pahvi olin unohtanut laittaa SIM-kortin laitteeseen ennen metsälle lähtöä. Siellä se oli kotona hyvässä tallessa, kun ennen pannan koiralle laittoa aloimme ihmetellä, kun vain se toinen  punainen valo vilkkuu... Panta puettiin Katlalle silti, mutta dataa ajosta ei jäänyt talteen.

Pihka ei päässyt metsälle ollenkaan ja hyvä niin, koska lämpötilaa on ihan liikaa kunnon ajoa ajatellen.

lauantai 17. elokuuta 2013

DRAJ palkintotuomarikurssi

Tänään ohjelmassa oli ajoharrastuksen kannalta merkittävä askel meille perheen kaksijalkaisille. Osallistuimme Dreeverien palkintotuomarikurssille, jotta voisimme jatkossa koepaikkaa hakiessamme tarjota vaihdossa "tuomariosaamistamme". Bassetithan koetellaan samoilla säännöillä kuin dreeverit (vuoden 2008 jälkeen), vaikka tulokset määräytyvät kevennetyillä loppupisteillä. Tietenkään ainoastaan kurssin käyminen ei riitä, vaan tuomariksi pätevöitymiseen vaaditaan lisäksi vähintään kahdessa draj-kokeessa suoritettu harjoittelu. Nyt perheessämme on kaksi ei-pätevää palkintotuomarikokelasta.
©RH Dreeverien ajokoesäännöt sekä pisteidenlasku- ja arvostelukortti
Koirat viettivät sateisen elokuun lauantaipäivän kotona, kun me ankarasti keskityimme kurssin sisältöön. Paljon asiaa oli mahdutettu muutamaan tuntiin, vaikkei kaikkea tietenkään ulkoa tarvitse osata. Tuleville tuomareille jaettiin pienet vihot, joista voi luntata kiperän paikan tullen tietoja. Tosin säännöt ovat monin kohdin ohjaavia ja suuri vastuu tulkinnasta jää viime kädessä tuomarille (avoin luokka) tai tuomareille (voittajaluokka) metsässä ja viimeinen sana kokeen ylituomarille. Sen takia harjoittelu ja vasta vuosien kokemus opettavat "tuomaruuteen" tai ainakin näin itse uskoisin. Mielestäni silti on hyvä, ettei tuomaripätevyyden saamista ole tehty liian vaikeaksi ja siinä on selvästi keskitytty painottamaan käytännön kokemusta harjoittelun avulla.

No nyt täällä ollaan valmiina syksyyn ja ajokauteen. Alla yksi kaveri joka ei vielä tiedä, mitä ensi viikolla tapahtuu.

Uskoisin, että se tulee rakastamaan sitä.
©RH Katla miettii iltaruokaa, eikä vielä jänistä

maanantai 12. elokuuta 2013

Basset RMJ 2013

©RH Basset RMJ-kokeeseen opastava kyltti
Pahoittelut "viivästyneestä" tilanneraportista. Yhtäaikaa hirmuisen rankka ja ihana viikonloppu on nyt takana. Ensin haluan kiittää vielä blogini välitykselläkin järjestäjiä ja tuomareita koepäivän aihion luonnista, josta oli mukava lähteä nostamaan mejä-kokeisiin ehdottomasti kuuluvaa koehenkeä, jonka ymmärtää parhaiten vasta kun itse osallistuu kokeeseen. Tämän vuoden Bassetkerhon mejä-kokeessa todellakin sellaisen koehengen pystyi havaitsemaan, eikä kokonaisuutta pystynyt latistamaan edes opastamallani jäljellä saatu ampiaisenpistos peukaloon. Adrenaliinitaso oli niin ylhäällä, että kipu jäi jännityksen varjoon, kun seurasin opastamaani koirakkoa ja tuomaria. Vasta jälkeä purkaessa peukalo turposi kyytabletista huolimatta ja sai toivomaan lisäkivunlievitystä.
©RH Meidän koekoirat
Meillä oli molemmat koirat mukana kokeessa. Pihka tuli puolustamaan viime vuoden rotumestaruuttaan ja Katla pääsi ensimmäiselle mejä-koejäljelleen. Mies sai meidän paremman koiran ohjattavakseen ja itse otin lohikäärmeen kesytyksen tehtäväkseni. Jälkien opastuksen vaihdoimme päittäin eli minä opastin voittaja-jäljen ja mies avoimen luokan jäljen.

Jälkientekopäivänä tulimme kuitenkin paikalle ilman koiria, koska pitkä, pääsääntöisesti autossa vietetty päivä ei ole omiaan takaamaan koiralle mahdollisimman hyvää jäljestysfiilistä seuraavalle päivälle. Näin kesäisin (myös vielä elokuussa), auringon paistaessa, autoon tulee liian kuuma eikä koiria saa missään nimessä jättää paahtumaan sellaisiin olosuhteisiin jäljenteon ajaksi. Lisäksi Katlalle automatka oli tähän astisista pisin ellei huomioida sitä, kun pentu haettiin kotiin talvella. Kaksi perättäistä päivää olisi varmasti ollut liikaa sille. Varsinkin, kun se ei Pihkan tapaan osaa vielä oikein rentoutua auton perällä. Pihka varmaan kuorsaa jo muutaman minuutin ajon jälkeen...

Aamulla ilma oli pilvinen ja sadekuuroinen. Keli kuitenkin parani päivän mittaan, emmekä kastuneet maastossa hääräillessämme. Teimme ensin VOI12 jäljen ja evästauon jälkeen AVO2 jäljen. Maastot olivat hyväkulkuiset ja radat suunniteltu hyvin. Suunnistus ja veretys sujuivat rutiinilla, vaikka aikaa molempien jälkien tekoon meni noin 5 tuntia (Voittaja-jäljen teko kesti 3 tuntia). Olimme molemmat tyytyväisiä jälkiimme, joista seuraavana päivänä olisimme vastuussa.
©RH Mejä-jälkien sijainti kartalla
Koeaamu ei valjennut mitenkään aurinkoisena. Tosin herätys oli jo kello 4 yöllä, joten aurinkoa ehkä oli turha siihen aikaan yrittääkään tihrustaa taivaanrannalta. Lähtiessämme ajamaan viiden aikaan, sankka sumu hidasti matkantekoa ja oikeastaan se oli kaverimme koko menomatkan ajan. Ehdimme koepaikalle hyvissä ajoin ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen menin viemään koesihteerille koirien rekisteripaperit ja rokotustodistukset tarkistettavaksi. Koepaikka oli Tammelan Susikkaassa oleva maja.

Koe polkaistiin käyntiin ylituomari Tuovi Hentun puhuttelulla ja jälkien arvonnalla, josta siirryttiin laukauksensietotestiin koirakkoina. Ensin ammuttiin Rotumestaruuskokeeseen osallistuville koirille laukaus ja sen jälkeen avoimen luokan koirille sekä parille ei-jäsentenväliseen kilpailuun osallistuvalle "sponsorikoiralle" toinen laukaus. Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti laukauksensietotestin.

Pihka sai VOI9 jäljen, joka oli RMJ-jäljistä ensimmäinen. Katlalle arvottiin jälki numero AVO4, joka oli neljäntenä arvosteltava. Miehellä riitti siis heti puuhaa, kun hän pääsi ensin Pihkan seurana maastoon ja siitä suoraan opastamaan jäljen numero AVO2. Itse koetin lepäillä autossa, vaikkei siitä mitään tullut. Tämän jälkeen ajettiin AVO4 jäljen alkuun odottelemaan vuoroamme. Joimme kahvit ja söimme eväsleivät odotellessamme. Katlan vuoro tuli ja suorituksen jälkeen kiiruhdimme VOI12 jäljen alkuun, kun minun vuoroni opastaa jälki numero VOI12 tuli. Koirien suoritusten loputtua lähdimme purkamaan opastamamme jäljet (ensin VOI12 ja sitten AVO2). Kiirettä piti, eikä paivään paljon hiljaisia hetkiä ehtinyt mahtua.

Pihkan jälkityöstä sen verran, että se täytti odotukset. Tuomarina sille oli Rauli Markelin. En tarkemmin halua kuvailla Pihkan työskentelyä jäljellä, koska en itse ollut ohjaajana. Pihka sai tulokseksi VOI1 pisteillä 46 ja sijottui hopealle, häviten 2 pistettä vuoden 2013 RMJ Voittajalle eli grand basset griffon vendéen urokselle, X´port Qualité du Greffier du Roi "Mr X:lle". Tuomarin Pihkan suorituksesta kirjoittaman koeselostuksen voi lukea täältä (viimeinen mejä-koetulos). Tähän päättyi pitkään kestänyt bretagnenbassettien ylivalta rotumestaruuskokeessa, mutta vain väliaikaisesti...
©RH RMJ 2013 voittaja "Mr X" ja "Maxima" kävelyllä
Itse olin Katlan ohjaajana. Tuo jättiläiskokoinen retale aiheutti kauhua ja ihastusta jo koepaikalla, kuten odottaa saattoi. Olin varautunut nahkahanskoilla, koska Katlan vetovoima on kohtuullisen kipakka, jos näin lievästi kuvailisin sen etenemistyyliä maastossa. Siinä ei ohjaajan puhinat ja jupinat paljon auta, kun jälkiliinassa roikkuen on seurattava tuota lohikäärmeenpenikkaa. Jarrutuksestani taisi jäädä näkyvät urat taaksemme, en ehtinyt katsomaan. Tuomari ja opas kuitenkin pysyivät kintereillämme koko matkan, joten ehkä onnistuin pitämään vauhdin siedettävänä.

Ensimmäisen osuuden loppupuolella näin, kun Katla sai vainun riistasta ja tiesin heti, että se on menoa nyt. Tuomari huuteli noin 30 metriä edettyämme, että koira pitää palauttaa jäljelle. Ei ollut uutinen allekirjoittaneelle, mutta Katlaa selvästi harmitti. Kiltisti se kuitenkin sopeutui ajatukseen verijäljelle palaamisesta ja jatkoi suoritusta heti, kun kehoitin sitä mejä-jälkeä seuraamaan. Kulmamakaus löytyi ja sen Katla merkkasi pysähtymällä ja haistelemalla. Suoraviivaisesti jatkettiin seuraavalle osuudelle, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan... hetkinen nyt mennään kyllä jo ihan eri suuntaankin?! *Siivottu tekstistä mielessä lausuttu kirosana* piski on oikaissut toisen kulman. No eipä tuo mitään, ollaan kuitenkin vielä jäljellä.

Muttei Katlan kanssa kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tiesin, ettei matkaa ole enää pitkälti, kun tultiin ihme pusikkoon ja tajusin koiran lähtevän taas omille tutkimusretkilleen. Tuomari antoi luvan kehottaa koiraa ja tein sen. Yllätys yllätys, se totteli ja palasi jäljelle! Ilahtuminen oli ennenaikaista, koska matka jatkui kiihkeästi suoraan yli jäljestä, eikä siinä sitten enää käskytkään olisi auttaneet, kun riistan houkutus kasvoi liian suureksi. Katla palautettiin jäljelle. Tämän jälkeen jatkoi jäljestystä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kaatokin löytyi melkein heti. Merkkasi kaadon pysähtymällä ja haistelemalla.

Olin tyytyväinen Katlan suoritukseen, koska a) koira on vasta noin 10 kk ikäinen ja melko kokematon, b) se toimi yllättävän hyvin ohjauksessani, c) se nautti selvästi jälkityöstä ja d) tulos oli juuri sen tasoinen, jota odotin harjoitusjälkien perusteella. Katla sai tulokseksi AVO3 pisteillä 27. Tuomarina oli Tuovi Henttu ja hänen koeselostuksensa voi lukea täältä (se ainoa koetulos tähän mennessä).
©RH Palkintopokaalien loistoa
Yllätykseksemme Katlan suoritus riitti avoimen luokan voittoon ja saimme kotiin viemiseksi uuden tai oikeastaan vanhan (ollut käytössä vuosina 1989-1997) kiertopokaalin (Basset AVO-rotumestari 2013 tai mikä oikea titteli nyt sitten onkaan). Hämmästyttävää. Pääsimme eroon Basset MEJÄ Rotumestari pystistä saadaksemme toisen pystin sen tilalle. Onneksi tuo ei ole niin jäätävän kokoinen (vain painava) eli mahtuu muuallekin kuin jääkaapin päälle.

Alla kokeessa olleiden koirien kuvia. Mielestäni bassetkerhon rodut olivat hyvin edustettuna.
©RH Baijerinvuoristovihikoirat
©RH Petit basset griffon vendéen
©RH Grand basset griffon vendéen
©RH Turistikoirat
©RH Griffon fauve de bretagne
©RH Basset hound