sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Koirankoppi

©RH Kyltti koirankoppiin
Nyt se on valmis. Tai onhan se ollut jo useamman viikon, mutta vasta eilen sain kyltin ruuvattua kopin kulkuaukon ylle, joten nyt todella voi sanoa, että koiratarha on valmis. Pihka ja Katla ovat totutelleet aitauksen käyttöön. Ainakin Katla nauttii selvästi, kun pääsee viettämään aikaa pihalle muutenkin kuin hihnan jatkona. Pihka ei ole oikein vielä antanut hyväksyntäänsä, mutta oikeastaan emme sitä odottaneetkaan. Pihkallehan aitaukseen joutuminen on huononnus saavutettuihin etuihin nähden, koska se on tottunut olemaan vapaana pihalla seurassamme.
©RH Koira-aitaus melkein valmiina
Yllä oleva kuva on verkon kiinnitysvaiheesta. Miehen isä oli todella ahkerana työn loppuvaiheessa ja aitaushan valmistui jo ennen syntymäpäivääni. Tämän jälkeen kyse on ollut pelkästään hienosäädöstä. Suuret kiitokset siis tarhasta kuuluvat suureksi osaksi miehen isälle!
©RH Kolme bassettia koiratarhassa
Tämä kuva taas on otettu heti Rauma Show:n jälkeen. Jos katsoo tarkaan niin voi nähdä kolme bassettia kahden sijaan leikkimässä tarhassa. Kyse ei ole auringonpistoksesta tai muusta näköharhasta, vaan kuvassa näkyy Pihkan ja Katlan seurana Vainukorven Carma, joka omistajineen kävi tutustumassa meidän kotiimme näyttelyn jälkeen. Koirilla ja ihmisillä oli todella mukavaa. Katla jopa Carmaa jahtaessaan päästi ajohaukuksi tulkittavaa ääntelyä. Ei ennen tuollaista haukkua olekaan kuulunut. Koppi oli tuolloin jo aitauksessa, mutta se oli siinä kunnossa, mihin se aikanaan miehen kotona olleen pystykorvan jälkeen oli jäänyt.
©RH Koirankoppi
Innostuin maalaamaan kopin talon väriseksi ja tilasin verkkokaupasta kopin kulkuaukon yläpuolelle kyltin. Kopin katto on "vähän" rimanalitus muuhun ulkonäköön verrattuna. Toisaalta se on helppo siirtää siivouksen ja muun tieltä. Olisi kiva tehdä katolle menevä liuska, jotta koirat pääsisivät tähystämään katolta. Lisäksi katon liukkaalle pinnaalle pitäisi siinä tapauksessa tehdä jotain. Aina sitä jotain parannusksi on keksittävä.
©RH Kaverukset
©RH Tarhaan on kiva päästä, mutta niin on poiskin sieltä

Lämpöistä kesänjatkoa lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti