lauantai 11. toukokuuta 2013

Jälleen jäljellä

©RH Katla löysi kaadon
Teimme Helatorstai-iltana jäljet molemmille koirille (Katlalle kaksi lyhyttä ja Pihkalle VOI-jäljen). Eilen olimme sitten tutkimassa ne koirien kanssa.

Itseasiassa kokeilimme videoida kummankin jälkisuoritusta. Täytyy sanoa, että miehellä on vakaampi käsi siihen touhuun. Harmi, etten ole kovin kuvauksellinen, mutta koska Katla näyttää erittäin hyvältä, niin pakkohan tuo on täällä julkaista.


Jos joku ihmettelee, niin emme käytä oikeastaan lainkaan maastoon jätettäviä merkkejä, kun teemme harjoitusjäljen. Tapahtumat merkkaan, jos ne ovat hankalassa paikassa ja alkumakauksen + kaadon, mutten muuta. Maastot ovat yleensä sen verran tuttuja, että tiedän hyvin tarkkaan, minkä kiven ja kannon välistä olen jäljen laittanut kulkemaan. Koejälki on taas ihan eriasia ja sen merkkaan aina erittäin (liiankin) huolellisesti.

Ehkä sen verran totean jälkisuorituksesta, että se oli mielestäni levottomampi kuin viimeksi. Katlan tyypillisempi luonteenlaatu näkyi tällä kertaa suorituksessa paremmin. Molemmat jäljet olivat tehty melko saman kaavan mukaan kuin viimeksi eli lyhyitä (alle 100 m) hieman kaartavia muodoltaan. Ei muita tapahtumia kuin alkumakaus ja kaato. Jäljet vanhenivat tällä kertaa reilut 24 h. Mikä saattoi myös vaikuttaa Katlan intoon keskittyä verijälkeen.

Jotenkin näin ne menivät: "Nuuh, nuuhf... täällä se on. Täällä SE ON! Eiku missä se on? Tufh, TUfh. Jäit kiinni!! Eiku... Mikäs se tästä on mennyt...snuuuuuf... Ai, ei sitä saakaan seurata. Meen nyt kumminki. Ai, vitsi oon kiinni tässä lieassa. No mennään nyt sit tätä toista haisua... jne".
©RH Katla kantaa sorkkaa
Eli Katlan pinna keskittyä yhteen asiaan on melko lyhyt. Kaatoonkin se suhtautuu vähän sillä tavoin, että tämä nyt nähtiin jo viime kerralla. Siispä se on Katlan mielestä tuhat vuotta vanha ja tylsä juttu jo tällä kertaa. Joudumme kaiketi keksimään joka jäljen loppuun jotain uutta ja ihmeellistä, jotta kiinnostus säilyisi edes jotenkin. Ihan erilainen luonne siis kuin Pihkalla, joka rakastaa sitä, kun asiat toistuvat suhteellisen samoina. Kaatona löytyvä sorkka on sille joka kerta yllätys ja super iso palkkio, jota esitellään voitonmerkkinä.

Pihkalle tehtiin yli 1,5 kilometrin rata, joka tällä kertaa oli lippalakin muodossa. Katkokulman teimme toiselle kulmalle ja jokaisella suoralla oli yksi makaus. Pihka oli myös todella levoton jäljen alussa, vaikka jäljen alkuunkin oli matkaa vähintään saman verran kuin jälkeä oli metsässä. Levottomuus kostautui hukalla jo ennen ensimmäistä makausta. Saattoi alueella ollut sorkkaväkikin olla syynä hukkaan? Loppu mentiin mielestäni mainiosti, vaikkei mies koiran suoritukseen ohjaajana tyytyväinen ollutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti