sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jäniskauden päätösajot

Jänisjahtikausi alkaa olla ohitse. Tuskin enää ensi viikolla ehdimme jäniksiä pöllyttelemään. Katlaa aiomme viedä vielä irti metsään. Pihka oli perjantaina ja tänään ajossa. Eilen olimme juhlimassa lähisukulaisen 60-vuotispäivää koko koiraperheen voimin. Mietitytti kyllä etenkin Katlan ottaminen mukaan, mutta hyvin reissu meni. Katla jopa pääsi "leikkimään" samanhenkisen pikkumiehen kanssa.

©RH Katla tutustuu pikkumieheen
Pihka ei ole koskaan ollut yhtä innoissaan lapsista. Katla on luonteeltaan todella osallistuva ja toimelias. Sai olla silmät selässäkin, kun se sille uudessa paikassa tutki kaikki nurkat ja seurasi ihmisten tekemisiä. Pihkaa touhu alkoi väsyttää hyvin nopeasti ja kuvissakin silmät tahtoivat lurpsahtaa kiinni.

©RH Pihkaa väsyttää jahtipäivän jälkeen
Huomasin muuten, että Pihkan karva alkaa jostain syystä jo irrota. Viime keväänä en tähän aikaan vielä havainnut moista. Varmaan leuto talvi aiheuttaa karvojen ennenaikaisen lähtemisen. Todennäköisesti aloitan jo ensi viikolla nyppimisen, koska imurointi muutaman päivän välein alkaa hieman kyllästyttää.

Tänään Pihka oli ajossa Tuovansuolla. Valitettavasti ei kauden viimeiselle päivälle tullut saalista, vaikka yritystä oli.
Huomasin muuten ohimennen, että tänään oli mennyt rikki 7000 käynnin rajapyykki Jänisjemmassa. Hurja määrä kävijöitä! Kiitos kun kävitte ja tervetuloa toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti