lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun taikaa, onnen aikaa

©RH Hyvää joulua Pihkalta!
Meillä on ollut moninainen vuosi takana ja nyt vihdoin saa rauhoittua joulun viettoon. Tietysti taloon muuttanut pentu hieman sekoittaa rauhoittumisaikeita, mutta tarkemmin ajatellen sen riekkumista on kaikesta huolimatta mukava seurata.
©RH Pihka the Lumiparta
Tämä lumiparta aloitti – kuin Joulun kunniaksi – "tonttuajan". Huomasimme tänään tipat pedillä, joten juoksun alku on nyt tosiasia. Pihkan tämänkertainen juoksu viivästyi monta kuukautta. Lieneeköhän syy ollut kesän käärmeen puremasta toipumisessa (?), mutta loppukesän juoksu ei alkanut ajallaan. Viimeinen juoksu ennen tätä alkoi 11. maaliskuuta 2012.
©RH Katla söpöläinen
Katla on kasvanut silmissä. Siitä on parissa viikossa tullut hontelo neitonen, joka ehtii jokapaikkaan ja ilmiömäisellä kyvyllä löytää aina ne kielletyimmät jutut. Kat(a)la, Kotiterroristi, Riiviö, Penikka, Katarri, Katanpää (Saaristomeren vierasvenesataman nimi)... lempinimet eivät juuri imartele, mutta ihan rakkaudella ne on annettu ansaituisti. Pihkan ja Katlan leikit ovat muuttuneet rajummiksi. Koirat painivat päivittäin keskenään murahtelun ja ähinän kera. Olen kieltänyt Pihkaa ainoastaan, jos se on halunnut leikillään ajaa takaa Katlaa, koska se pelottaa selvästi pentua.
©RH Katlan panta ja nimikyltti
Hankin Katlalle samanlaisen nimikyltin pantaan kuin Pihkallakin on. Kuvan panta on kyllä jäämässä kovaa vauhtia liian pieneksi. Nyt jo se on asetettu ääriasentoon eli uuden pannan hankinta on pian ajankohtaista. Pantaan ja hihnaan jouduttiin totuttautumaan hieman kiireisellä aikataulla, koska Katla osoitti nopeasti taipumuksensa säntäilyyn ja itsenäiseen ympäristön tutkimiseen. Onneksi hihna ei riepo pentua juurikaan enää, vaikka ensimmäiset kävelyt olivatkin aikamoista kiukuttelua. Pihka suhtautui pantaan ja hihnaan aikoinaan huomattavan paljon vastahankaisemmin kuin tämä kaveri. Onneksi edes joku asia tuntuu sujuvan kivuttomammin kuin silloin...
©RH Katla
Nyt rauhoitutaan viettämään ensimmäistä joulua "uudessa" kodissamme kahden bretagnenbassetin tohinoita seuraillen. Joka päivä on erilainen näiden kahden kanssa ja pennulle uusia asioita ihmetellään yhdessä.

Rauhallista valkeaa Joulua ja Onnea tulevaan vuoteen 2013!

perjantai 14. joulukuuta 2012

"Katala rakkaus"

©RH Katla ja Pihka
Tulokkaamme on saanut jo lempinimiä kutsumanimensä lisukkeeksi. Sanan "Katla" se jo tunnistaa hyvin ja reagoi siihen katsomalla ihmistä kohti ja "rauhoittumalla". Lempinimet ovat ehkä käytössä enemmänkin hellitelyissä eikä koiraa kutsuta niillä. Tuo otsikon "katala" on ehkä yleisin. Lähipiirin ensikommentti kutsumanimeen oli: "Ai, niinku mikä, kattila?" Just niin joo...*silmien pyörittelyä*

©RH Katla ja dumbokorvat
Lienevät hieman oikeassakin, koska nimen valinnan taustalla oli Islannin tulivuori Katla, jonka nimi on johdettu islannin kielen sanasta ketill eli "kattila".

Tämä "katala" ehkä on tullut enempi nimen vääntelystä ja siitä, että pentu on aika villi ja juoni tapaus :) Rakkauden lisäsin otsikkoon jo pelkästään siitä syystä, että tuo pieni ja toisinaan katalakin otus, on tassutelut jo tiiviisti perheemme jäseneksi. Olemme kuitenkin hämmästyneet siitä, miten erilainen se on Pihkaan verrattuna. Pihka oli pentuna erittäin rauhallinen, harkitsevainen ja ahne. Katla on melkein vastakohta. Sille tyypillistä on sännätä tuhatta ja sataa uusiin tilanteisiin ja tulla yhtä nopeasti takaisin päin. Toisaalta yksi tutkimuskerta ei riitä, vaan ottaa uuden syöksyn kohti uutta asiaa heti rohkaisua saatuaan. Suhde ruokaan on selvästi vasta kehittymässä, mutta nälkäinen pentu on! Sille ei tunnu riittävän edes nelinkertainen annos Pihkaan verrattuna. Tietenkin pennut syövät suhteessa enemmän kuin aikuiset koirat, mutta mutta... no pitää vain seurata painon kehittymistä ja vähentää tai lisätä ruuan määrää sen mukaan. Ehkä ruuan tarve perustuu myös siihen, että Katla on erittäin aktiivinen pentu. Pihka ei pentuna todellakaan ehtinyt ja jaksanut touhuta läheskään noin paljon.

Aloitin kontaktin opettamisen sunnuntaina heti, kun pentu oli selvästi kotiutunut meille. Aluksi otti kontaktia sanan varsinaisessa merkityksessä hyökkäilemällä käsiin, kasvoihin, vaatteisiin (you name it) saadakseen namin. Koska lattialla istuminen kiihdytti pentua liikaa, siirryin istumaan sohvalle, josta tuupin pennun aina alas, kun se sinne yritti kivuta. Lopulta sitkeys palkittiin, kun Katlan katse osui vahingossa silmiini ja pääsin palkitsemaan koiran oikealla hetkellä! Tämän jälkeen kehitymistä on tapahtunut erittäin nopeasti. Kun riittävästi onnistuneita katsekontaktitoistoja oli takana, aloin samalla sanoa nimen "Katla" ja nyt koira katsoo silmiin jo nätisti kun sanoo sen nimen. Lisäsin loppuviikosta vaatimuksiin katsekontaktin yhdistämisen istumiseen. Tänään Katla istui ja katsoi silmiin saadakseen ruoka-annoksensa. Muutaman kerran olen onnistunut palkkaamaan myös makuulle menemisestä. Ja istumiseen olen liittänyt jo käskysanan. Eli pikkuhiljaa edistytään. Ulkona ollaan harjoiteltu luoksetuloa, josta palkitsen aina kun mahdollista (nykyään taskussa on jo joka kerta namipussi).

©RH Katla

maanantai 10. joulukuuta 2012

Puolittaista yksinoloa

Nyt talvi on totisesti tullut myös tänne etelämmäs. Lunta satoi jo ennen Katlan hakureissua ja lämpömittarissa oli asteita parhaimmillaan -17! Nyt pakkanen on lauhtunut sopivaan -5 asteen pikkupakkaseen. Katla hieman palelee pihalla, mutta liikkuu tosi tottuneesti lumessa ja liukkaammissakin paikoissa.

Ennen pennun hakureissua työlistalla oli mattojen pois vieminen ja huoneiden pentuturvalliseksi saaminen. Hankalimmat huonekasvit saivat häädön yläkerran huoneisiin ja laitoin johdot nippusiteillä pieniksi nykeröiksi tai estin liikkumisen johtojen lähistölle. Kokosimme myös pentuaitauksen alakerran eteiseen, josta on hyvä näkymä olohuoneeseen, keittiöön ja työhuoneeseen. Hieman miesvahvuutta aitauksen "viimeistely" vaati. Kulman viimeinen kalteri kun ei taipunut tahtooni, vaikka kuinka kirosin.

©RH Pentuaitaus koottuna eteiseen
Nyt aitaus on ollut jo "jatkuvassa" käytössä. Tosin pidämme portin auki, jotta Katla oppii ottamaan aitauksen omaksi turvapaikakseen. Olen toisinaan sulkenut portin, kun pentu on nukahtanut ja välittömästi, kun kuulen rapinaa sanomalehdellä menen katsomaan, josko pentu olisi herännyt. Siitä mennään sitten kovaa "sylikyytiä" pihalle tarpeille.

Ensimmäinen kokemus ei valitettavasti mennyt ihan hyvin, koska Katla alkoi ulista niin nopeasti, etten ehtinyt avata porttia. Tietenkään pentua ei voinut sitten ottaa pois aitauksesta ulistessa, koska se olisi palkinnut metelöinnin. Kuunneltiin sitten jonkun aikaa hirmuista huutoa, kunnes taukosi ehkä sekunniksi, jolloin napsautin portin auki ja silitin koiraa. Ei sille kovin ikävä muisto tuosta tainnut jäädä, mutta harmitti silti, kun kuvittelin liikoja pennun sietokyvystä. Sen jälkeen ollaan pidetty porttia auki aina, kun Katla on ollut hereillä. Tänään jätin Katlan nukkumaan aitaukseen, kun tein Pihkan kanssa lyhyen kävelylenkin. Pentu nukkui melkein samassa asennossa palatessamme, joten pieni riski kannatti ottaa.

Aitaukseen tottuminen on äärimäisen tärkeää, koska molemmat olemme työssäkäyviä ja pentu joutuu pian jäämään Pihkan kanssa päivisin kotiin. Pihka on tottunut olemaan rajatusti vapaana yksinollessaan (eli suljemme niiden huoneiden ovet, jonne emme koiran halua yksinollessaan menevän). Pihka ei ole koskaan harrastanut yksinollessaan laajamittaista tuhoamista, vaikka jotain yksittäisiä tavaroita onkin järsinyt nuorempana. Emme aluksi halua jättää pentua vapaaksi samaan tilaan Pihkan kanssa, mutta emme kuitenkaan halua sulkea niitä eri huoneisiin. Siksi pentuaitaus tuntui sopivalta ratkaisulta ainakin siihen asti, kunnes pentu on hieman isomman kokoinen.

©RH Pahvilaatikkopeti käytössä

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Katla on kotona

Viikonloppu on ollut rankka, mutta tapahtumarikas. Haimme viimein Katla-pennun kotiin.

©RH Vainukorven Catla
Pihkalla oli perjantaina DRAJ-koe Karvialla, joten herätyskello soi aikaisin aamulla, ennen viittä. Ehdimme paikalle hieman turhan kiireisellä aikataululla. Kuitenkin ihan ajoissa kuulemaan ylituomari Timo Nurmiluodon puhuttelun klo 8.00. Tämä koe oli Basset Cup -osakilpailu. Kokeeseen osallistui vain kolme koiraa, kaksi avoimen luokan ja yksi voittajaluokan koira. Pihka siis toinen avoimen luokan koirista. Saimme maaston läheltä, jonne ajoimme tuomari kyydissämme.

Pihka vaikutti innokkaalta ja lähti tekemään melkein heti lenkkiä lähimaastoon (kävelimme ensin koira kytkettynä metsän puolelle tieltä, ja vasta siellä Pihka päästettiin irti). Havaitsimme tuorehkoja jäniksen jälkiä (edellisyötisiä ja osa myös vanhempia), joten maasto oli todella lupaava. Ei mennytkään pitkään, kun kuulimme ensimmäiset haukahdukset. Ajo ei silti oikein tuntunut käynnistyvän. Haukkutiheys oli vain 20-30 haukkua/minuutissa. Lisäksi haukku taukosi tasaisen usein, eikä koira edennyt maastossa. Tulkitsimme kuitenkin ajon alkaneeksi ja näimme myös tuoreita jälkiä maastossa. Pihka kuitenkin hukkasi ajettavan ja lopulta tuomittiin kenraalihukka.

En raportoi tällä kertaa tarkemmin koetuloksesta, koska lähdimme ajamaan kohti Iisalmea heti kokeen päätyttyä osaltamme. Sen verran lähtiessä oli selvää, että tulos oli AVO0, koska ajoaika ei olisi mitenkään riittänyt parempiin pisteihin. Tuomarin koeselostuksen ja pisteet saan tietooni vasta jälkikäteen. Koe tapahtumana oli kuitenkin hieno. Järjestelyt oli hoidettu moitteettomasti ja koepaikka erinomainen. Harmi, ettei Pihka olosuhteista huolimatta tällä kertaa onnistunut kokeessa.

©RH Karvian metsästysseuran maja
Katlan hakureissusta mieleeni jää varmasti päällimmäisenä hirmuinen ajokeli. Lunta tuiskutti ja jo maassa ollut lumi pölisi vastaantulijoiden kohtaustilanteissa niin, ettei hetkeen näkynyt tietä ollenkaan. Jännitin koko ajomatkan niin paljon, että verensokerit olivat yli kymmenen arvoilla koko loppupäivän. Vaikka söin matkan aikana tuskin mitään, niin pistämäni ateriainsuliini ei onnistunut laskemaan koholla olevia arvoja. Olo ei ollut kovin kehuttava, kun pääsimme lopulta perille. Onneksi palkinto oli suuri. Katla kahden muun sisaruksensa (Coitos ja Cuura) kanssa otti meidän vastaan pentumaisen riehakkaalla ilolla. Pihka järkyttyi ja kuola leuasta tippuen pakeni pentuja. Onneksi se pääsi lepäämään erilliseen huoneeseen, mikä rauhoitti hieman tilannetta.

©RH Vainukorven Coitos, Catla ja Cuura
Kotiin lähdimme vasta yön yli nukuttuamme. Vaikka tämä kolmen kopla kovasti yrittikin häiritä uniamme, olimme niin väsyneitä, ettei yöllinen kiljuminen paljon havahduttamista lukuunottamatta vaikuttanut. Oikeastaan lähtö viivästyi iltapäivään, koska emme mitenkään malttaneet jättää Kotikylää taaksemme. Lopulta ajoimme koko reilun 500 kilometrin matkan pimeässä saapuen kotiin noin yhdentoista aikoihin.