Viime viikonloppu oli Pihkalle yhtä juhlaa. Lauantaina hirvijahdissa oli tullut mahdollinen haavakkotilanne, jonne pääsimme jälkityöhön. Ampumapaikka kiinnosti, mutta sen jälkeen tuntui, ettei jäljen seuraaminen kiinnostanut Pihkaa ollenkaan. Yleensä Pihkaa ei tarvitse paljoakaan kehoittaa verijäljelle, mutta tämä oli ensimmäinen oikea tilanne eikä siksi kauhean vertailukelpoinen ihmisen tekemään harjoittelujälkeen. Mejä-harjoittelun tarkoituksena on kuitenkin saada koulutettua koiria haavoittuneen riistan jäljitystyöhön (mm. kolarit). Koska viiden tunnin jäljestyskään ei tuottanut tulosta, epäilimme, että uroshirvi oli haavoittunut todella vähän tai selvinnyt säikähdyksellä. Verta ei näkynyt yhtään (Pihkan käytöksestä päätellen sitä ei ollut), vaikka näin paljaanmaan aikana sen näkyminen on harvinaista. Toivon todella, ettei eläin haavoittunut, nimittäin emme saaneet siitä mitään havaintoa sorkan jälkiä lukuunottamatta. Kadotimme jäljet muutaman kilometrin päähän ampumapaikalta, jossa oli riistapelto ja paljon muita jälkiä.
Vaikka lauantai oli meille rankka päivä, olimme jo aikaisemmin suunnitelleet vievämme Pihkan sunnuntaina jänismetsälle. Aamu oli lokakuisen pimeä ja pilvinen. Lämpötila oli noin 8 astetta. Ajoimme Piirlan peltojen tuntumaan Koskenmetsän reunalle. Mies oli ollut siellä heti syyskuun alussa ensimmäisenä ajopäivänä, jolloin Pihkalla oli lyhyt jänisajo. Tämä ajopäivä oli Pihkalle tänä syksynä kuudes.
Leiriydyimme pellon reunaan ja Pihka lähti heti tutkimaan pellon toiselle puolelle. Häntä heilui korkealla, joten päättelimme, että jäniksen hajua oli maassa. Pihka työskentelee tyypillisesti hitaasti ja yöjäljen selvittelee mutkan kerrallaan. Tälläkin kertaa tutki todella huolellisesti koko pellon reunan kunnes lopulta katosi metsään. Tässä vaiheessa kaivettiin termari esille ja nautiskeltiin kahvin kera edellisenä iltana "leivottua" pullaa. Hakua kesti yhteensä noin tunti ennen kuin kuultiin kaksi herättelyhaukahdusta (etäisyys noin 200 m), jonka jälkeen ajo käynnistyi reippaasti (tutkan mukaan 67 haukkua/min, 11 km/h). Hiivittiin (lue: rämmittiin) miehen kanssa ajon lähtöpaikan tuntumaan kuuntelemaan ajoa. Haukun tiheys ajon aikana oli keskimäärin 30-40 haukkua/min, mutta Pihkan haukku on todella matalaääninen ja ulvahteleva. Kimeämpi ja tiheämpi haukku on yleensä heti ajon alussa tai jos pääsee lähemmäs ajettavaa.
Tällä kertaa ajo oli mukavan yhtenäinen, ainoastaan muutama parin minuutin mittaista hukkaa ennen kuin saimme havainnon ajettavasta. Metsäjänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta ampumatilannetta ei syntynyt. Passipaikka oli hieman liian peitteinen ja jänis tosi nopea. Pihka ohitti meidät vasta noin 10 minuutin päästä, kun jänis oli ohittanut meidät. Jänis sai oletettavasti vihiä meistä, koska ajo suuntautui tämän jälkeen peltoja pitkin autolllemme ja siitä enemmän kylään päin.
Pelloilla jänis oli sitten ehtinyt tehdä hämäykset niin, että Pihka lopulta alkoi olla ajallisesti liian paljon jäljessä ja koska ei tiedetty, mihin ajo seuraavaksi olisi suuntautunut, niin käytiin ottamassa jo edellisestä päivästä väsynyt koira kiinni (Pihkalla oli hukka pellolla). Alla kuva tutkan tallentamasta reitistä. Mustan pallukan kohdalla oli automme, vihreän rinkulan kohdalla olimme passissa ja violetista rinkulasta otimme Pihkan kiinni. Sininen väri tarkoittaa siirtymistä tai koiran hakua ja punainen väri ajoa.
Vaikka lauantai oli meille rankka päivä, olimme jo aikaisemmin suunnitelleet vievämme Pihkan sunnuntaina jänismetsälle. Aamu oli lokakuisen pimeä ja pilvinen. Lämpötila oli noin 8 astetta. Ajoimme Piirlan peltojen tuntumaan Koskenmetsän reunalle. Mies oli ollut siellä heti syyskuun alussa ensimmäisenä ajopäivänä, jolloin Pihkalla oli lyhyt jänisajo. Tämä ajopäivä oli Pihkalle tänä syksynä kuudes.
Leiriydyimme pellon reunaan ja Pihka lähti heti tutkimaan pellon toiselle puolelle. Häntä heilui korkealla, joten päättelimme, että jäniksen hajua oli maassa. Pihka työskentelee tyypillisesti hitaasti ja yöjäljen selvittelee mutkan kerrallaan. Tälläkin kertaa tutki todella huolellisesti koko pellon reunan kunnes lopulta katosi metsään. Tässä vaiheessa kaivettiin termari esille ja nautiskeltiin kahvin kera edellisenä iltana "leivottua" pullaa. Hakua kesti yhteensä noin tunti ennen kuin kuultiin kaksi herättelyhaukahdusta (etäisyys noin 200 m), jonka jälkeen ajo käynnistyi reippaasti (tutkan mukaan 67 haukkua/min, 11 km/h). Hiivittiin (lue: rämmittiin) miehen kanssa ajon lähtöpaikan tuntumaan kuuntelemaan ajoa. Haukun tiheys ajon aikana oli keskimäärin 30-40 haukkua/min, mutta Pihkan haukku on todella matalaääninen ja ulvahteleva. Kimeämpi ja tiheämpi haukku on yleensä heti ajon alussa tai jos pääsee lähemmäs ajettavaa.
Tällä kertaa ajo oli mukavan yhtenäinen, ainoastaan muutama parin minuutin mittaista hukkaa ennen kuin saimme havainnon ajettavasta. Metsäjänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta ampumatilannetta ei syntynyt. Passipaikka oli hieman liian peitteinen ja jänis tosi nopea. Pihka ohitti meidät vasta noin 10 minuutin päästä, kun jänis oli ohittanut meidät. Jänis sai oletettavasti vihiä meistä, koska ajo suuntautui tämän jälkeen peltoja pitkin autolllemme ja siitä enemmän kylään päin.
Pelloilla jänis oli sitten ehtinyt tehdä hämäykset niin, että Pihka lopulta alkoi olla ajallisesti liian paljon jäljessä ja koska ei tiedetty, mihin ajo seuraavaksi olisi suuntautunut, niin käytiin ottamassa jo edellisestä päivästä väsynyt koira kiinni (Pihkalla oli hukka pellolla). Alla kuva tutkan tallentamasta reitistä. Mustan pallukan kohdalla oli automme, vihreän rinkulan kohdalla olimme passissa ja violetista rinkulasta otimme Pihkan kiinni. Sininen väri tarkoittaa siirtymistä tai koiran hakua ja punainen väri ajoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti