Extreme-jäljentekoa

Jo perinteeksi muodostunut THE Kauden Viimeinen Jälki pitää tehdä mielellään pimeään aikaan otsalamppujen valossa. Laji sopii erinomaisesti Halloweenin aikaan harrastettavaksi, koska hiivimme pimeässä metsässä veripullon kera.

Ylläoleva kuva antaa kyllä harrastuksesta vääristyneen kuvan. Mejähän on oikein mukava ulkoilulaji, vaikkei se perjantai-iltana pimeässä ja kosteassa metsässä, rankahkon työviikon jälkeen siltä tuntunut. Varsinainen jäljestyspäivä sen sijaan valkeni kohtuu aurinkoisena ja raikkaan tuoksuisena.

Palatakseni vielä perjantai-iltaan ja jäljentekoon, meillä oli selkeä kuva siitä minne ja millaisen "radan" me Pihkalle tällä kertaa teemme. Tämä maasto on käytännössä aivan lapsuudenkotini lähellä, joten tunnen sen erittäin hyvin. Tämän vuoksi minä suunnistin ja mies veretti. Teemme harjoitusjäljen niin sanotusti kerta laakista, vaikka kokeessa jälki tehdään paljon tarkemmin (eli ensin suunnistetaan+avomerkataan ja sen jälkeen kierretään uudelleen ja poistetaan avomerkit, piilomerkataan + veretetään). Kyseisessä maastossa on tullut useasti oltua sienimetsällä ja sinne on myös tehty useita jälkiä Pihkalle aikaisemmin. Muutenhan en todellakaan haluaisi tehdä jälkeä sinne pimeässä. Nytkin erehdyimme hieman suunnasta pariin otteeseen ja siten löysimme kaikista parhaimmat pöpeliköt ja leveimmät ojat ylitettäväksi. Lisäksi pimeys teki minulle tepposet ja yksi lato, joka piti ohittaa metsän puolelta loppujen lopuksi ohitettiin pellon puolelta... Onneksi kotona odotti lämmin sauna, jonne menimme hyvillä mielin. Parisuhteelle harrastus on kunnon koetinkivi. Jos metsästä onnistuu palaamaan (myös pimeään aikaan) iloisella mielellä, voi sanoa että melkein mitä vaan muuta se sitten kestääkin. (toim. huom. ilman ärräpäitä ja pahuksenmoista mäkätystä emme toki keskenämme metsässä selvinneet)

Jäljen annettiin vanheta iltapäivään, koska pääsimme aloittamaan jäljen veretyksen vasta illalla seitsemän jälkeen, joten lähdin koiran kanssa jäljen alkua kohti noin klo 14. Tällöin arvioni mukaan jäljen ikä oli yli 18 tuntia, kun aloitimme jäljestyksen. VOI-luokan jäljeksi tästä jäljestä tuli hieman lyhyt, makauksia jäljellä oli yhteensä kolme (alkumakauksen ja kaadon lisäksi) sekä katkokulma ja yksi tavallinen kulma. Yksi kulma jäi vähän kaarevaksi pimeässä tehdyn suunnistusvirheen takia. Mies ei osallistunut jäljestykseen "tuomarina", koska oli hirvimetsällä, joten menin kahdestaan koiran kanssa.

Pihka oli tänään todella kiinnostunut alkumakauksesta ja nuoli sen huolella. Edettiin mielestäni todella jälkitarkasti, kosteassa metsässä näkyvät saappaan jäljet paljastivat, että olimme suureksi osaksi jäljen päällä. Muuten ei kyllä reitti tuntunut kauhean tutulta ja vaikka edellisenä iltana maasto oli tuntunut tappajaryteiköltä, niin kummasti päivänvalo paljasti ihan kohtuu hyväkulkuisen maaston. Pihka merkkasi kaikki makaukset huolella pysähtymällä ja söi maa-aineksia makauksilta. Ensimmäisen makauksen jälkeen teki pienen tarkistuslenkin, mutta muuten kuljettiin jälkitarkasti. Katkon selvitti osittain ilmavainulla, meni kuitenkin jäljen loppuun ennen kuin kirsu nousi ilmaan. Kaadolle jäi haistelemaan ja otti hirven luunpalan suuhunsa.

Pihkan siirryttyä voittajaluokkaan ollaan huomattu, että harjoitusjälkien teko vaatii huomattavasti enemmän miettimistä ja maastolta kokoa. Voittajajäljen mittahan on reilu 1,2 km ja siinä tulee olla yhteensä neljä suoraa ja neljä makausta (yksi jokaisella suoralla) + alkumakaus ja kaato (loppumakaus). Tämän lisäksi pitää olla kolme kulmaa, joista yksi katkokulma (veretön osuus). Emme myöskään jaksa merkata harjoitusjälkeä kovin hyvin, ainoastaan tapahtumat merkataan kustomoiduilla pyykkipojilla. Hieno jäljestys Pihkalta kokonaisuutena ja tästä on hyvä jäädä talviteloille Mejä-harrastuksesta.